Veikkausliiga-viikon topit ja flopit: Tulikuumat kemiläiset ja jääkylmät helsinkiläiset

Ruutu LogoVeikkausliiga jatkuu tällä viikolla kuuden ottelun voimin. Voit katsoa kaikki pelit Ruutu+ -palvelun kautta.

Veikkausliigassa palattiin maajoukkuetauolta ryminällä, kun moni joukkue pelasi viikolla kaksi ottelua. Kautta on takana reilu kolmannes, joten voimasuhteetkin alkavat hiljalleen hahmottua. Tässä päättyneen viikon topit ja flopit Veikkausliigasta.

Flopit

3. FC Inter

Viime kauteen verrattuna turkulaisten kausi on käynnistynyt mainiosti ja nyt joukkue on majaillut siinä päässä sarjataulukkoa, minne se resurssien puolesta kuuluukin. FC Inter on sarjataulukon viidennellä sijalla ja sillä on hopeasijaan viisi pistettä matkaa, mutta VPS on pelannut kaksi ottelua enemmän. Turkulaisten otteet ovat tosin ailahdelleet valtavasti kuluvalla kaudella. Joukkue ei ole pystynyt nappaamaan vielä kertaakaan kahta peräkkäistä voittoa, vaan neljästi voittoa on seurannut tappio ja kertaalleen tasapeli. Kyseessä vaikuttaa olevan Shefki Kuqin kirous, sillä hän ei ole voittanut päävalmentajaurallaan Veikkausliigassa vielä kertaakaan kahta ottelua putkeen. Päättyneellä viikolla Inter hävisi RoPS:lle vieraissa lukemin 0-2 ja voittoputken metsästys alkaa jälleen alusta.

2. FC Lahti

FC Lahden positiiviset asiat: joukkue ei ole päästänyt ainuttakaan maalia 472 minuuttiin. FC Lahden negatiiviset asiat: joukkue ei ole tehnyt ainuttakaan täysosumaa 365 minuuttiin. Perjantaina joukkue tasasi pisteet Ilveksen kanssa lukemin 0-0 ja kyseessä oli jo neljäs peräkkäinen maaliton tasapeli lahtelaisille. Oma pää pysyy kyllä tiiviinä, mutta tasapeleillä ei ei mitaleja voiteta. Joukkue majailee sarjataulukon kahdeksannella sijalla ja mikäli ruuti ei kuivu, niin matka ei käy ainakaan sarjataulukossa ylöspäin.

1. HIFK

HIFK alkaa olla pienoisessa kriisissä. Helsinkiläisten pelissä ei toimi juuri mikään osa-alue, minkä lisäksi loukkaantumiset ovat vaivanneet kapealla materiaalilla operoivaa seuraa. Niiden taakse ei kuitenkaan auta mennä. Punapaidat kärsivät päättyneellä viikolla kaksi tappiota, kun sekä SJK että PS Kemi kuittasivat pisteet lukemin 0-2. HIFK:lla on nyt allaan kahdeksan voitotonta ottelua ja joukkue on kuitannut 13 ottelustaan vain kertaalleen täydet pisteet. Helsinkiläiset majailevat toiseksi viimeisellä sijalla ja eroa pykälän yläpuolella olevaan RoPS:iin on kertynyt jo kuusi pistettä, vaikka HIFK on pelannut ottelun enemmän. Helsinkiläiset ovat pelanneet nyt neljä ottelua putkeen ilman tehtyä maalia, ja tässä on suurin syy joukkueen konttaamiseen. Pelkästään hyökkääjiä ei käy kuitenkaan syyttäminen, sillä joukkue ei pysty luomaan otteluissa juuri ollenkaan maalipaikkoja. HIFK:lla on edessään mielenkiintoinen kesä, sillä kurssin olisi muututtava pian.

Topit

3. VPS

VPS jatkoi erinomaisia otteitaan, kun joukkue haki pisteen Kuopiosta sekä kuittasi täydet pisteet SJK:n kustannuksella. Vaasalaiset ovat jääneet pisteittä vain kertaalleen edellisestä 12 ottelustaan. Joukkue majailee erinomaisesti sarjataulukon toisella sijalla, kun joukkueella on 14 ottelun jälkeen kasassa 23 pistettä. Eurooppa liigan karsinnat tuovat kesällä omia haasteita kapealla ringillä operoivalle VPS:lle, mutta toistaiseksi joukkueen liito on ollut vakuuttavaa.

2. HJK

HJK:lle viikko oli haasteellinen, sillä joukkueelta oli monia avainpelaajia sivussa. Tästä huolimatta helsinkiläiset kuittasivat voitot JJK:sta ja KuPS:sta yhteismaalein 6-0. Klubi on voittanut neljä edellistä otteluaan yhteismaalein 16-1 ja ero sarjakakkosena majailevaan Vepsuun on kasvanut jo kahdeksaan pisteeseen. Erityisesti Markus Uusitalo ansaitsee kunniamaininnan päättyneestä viikosta. Kauden ensimmäiset minuuttinsa pelannut maalivahti torjui kaksi nollapeliä ja oli tärkeiden koppien myötä voittojen takuumies.

1. PS Kemi

PS Kemiä povailtiin monissa kausiennakoissa sarjan hännille, mutta joukkue on aloittanut kauden erinomaisesti. Päättyneellä viikolla kemiläiset kuittasivat täydet pistepotit IFK Mariehamnin ja HIFK:n kustannuksella. Joukkueella on 12 ottelun jälkeen kassassa 17 pistettä, millä irtoaa sarjataulukon viides sija. Varsinkin viime aikoina Kemi on ollut erinomaisessa iskussa: edellisestä neljästä ottelustaan joukkue on saalistanut peräti kymmenen pistettä. Kemiläisten käy kiittäminen erityisesti Filip Valencicia sekä Oskari Forsmania. Slovenialainen Valencic on iskenyt edellisessä neljässä ottelussaan viisi maalia, kun taas Forsman on venynyt tolppien välissä erinomaisiin torjuntoihin.

Kansikuva: All Over Press