Veikkausliiga-viikon topit ja flopit: Uskomatonta töhöilyä ja auenneita maalihanoja

Ruutu LogoVoit katsoa kaikki Veikkausliigan ottelut Ruutu+ -palvelun kautta.

Eurolla koripallon EM-kotikisoihin aitiovieraaksi? Osallistu kilpailuun tästä!

Veikkausliiga jatkui viime viikolla yhdeksän ottelun voimin. Viheriöillä nähtiin liuta mainioita suorituksia, mutta mukaan mahtui myös vähemmän mairittelevia suorituksia.

Flopit

3. KuPS

KuPS pelasi viime viikolla yhden ottelun, josta jälkipolville ei jäänyt paljoa kerrottavaa. Ilves kukisti kuopiolaiset kotikentällään maalein 1–0. KuPS oli kamppailussa niskan päällä ja pääsi yrittämään maalintekoa jopa pilkulta, mutta Ats Purjeen yritys oli Veikkausliigan lähihistorian huonoimpia ja näin täysi pistepotti jäi Tampereelle. KuPS on hävinnyt peräti kymmenen joukkueiden edellistä kohtaamista. Kuopiolaisilla on muutenkin nyt menossa heikompi jakso, sillä joukkue on saalistanut edellisestä kuudesta ottelustaan vain kolme pistettä. Hyökkäyspään poissaolot ovat näkyneet viheriöllä, sillä KuPS:lla on ollut erityisesti maalinteon kanssa ongelmia. Kuopiolaiset ovat tehneet edellisessä kuudessa ottelussaan vain neljä maalia.

2. FC Inter

FC Interin viikko alkoi tiistaina synkällä vierailulla Maarianhaminaan. Turkulaiset olivat kaikessa vastustajiaan jäljessä ja pisteet jäivät saarelle lukemin 0–5. Turkulaisten puolustaminen saarella oli lähes tragikoomista katseltavaa, joukkueen lahjoitettua pari pilkkua isännille. Interin ottelut jatkuivat sunnuntaina HJK:ta vastaan ja joukkueet tarjoilivat yleisölle varsin värikkään kamppailun, joka päättyi lopulta pistejakoon Benjamin Källmanin tuodessa ensimmäisellä kosketuksellaan kotijoukkueen tasoihin vartti ennen loppua. Inter lähtee uuteen viikkoon sarjataulukon kuudennelta sijalta, kun joukkueella on 15 ottelusta kasassa 20 pistettä. Eroa sarjakakkosena majailevaan Vepsuun on seitsemän pistettä.

1. Pauli Kuusijärvi & Jani Bäckman, HIFK

Viikon puhuttavin tilanne nähtiin tiistaina Lahdessa, kun Mustat Kuhnurit kaatoivat HIFK:n loppuluvuin 4–1. Närää vieraiden leirissä aiheutti Santeri Hostikan 2–0-maali, jossa HIFK lopetti pelaamisen Lahden Marko Simonovskin loukkaantumisen myötä ja odotti pelin katkeavan. Hostikka nappasi pallon vieraiden Pauli Kuusijärveltä, kirmasi läpiajoon ja viimeisteli kauden avausosumansa tyylikkäällä chipillä. HIFK-leiri kävi arvatenkin kuumana ja syytti Hostikkaa herrasmiessäännön rikkomisesta. Laituri itse sanoi Ruudun puoliaikahaastattelussa tulleensa paitsiosta prässäämään, eikä omien sanojensa mukaan huomannut Simonovskin loukkaantumista.

Niin tai näin saa HIFK-leiri katsoa peiliin myös itse, sillä kyseinen toiminta oli D-junnumaista tasoa. Kuusijärvi ensinnäkin ottaa huonon kosketuksen ja lopettaa pelaamisen näennäisesti vasta siinä vaiheessa. On myös erikoista, että pallon saanut Xhevdet Gela syötti pallon Kuusijärvelle, eikä pelannut sitä suoraan yli rajojen. Rikottiin herrasmiessääntöä tahallaan tai ei, olisi Kuusijärven pitänyt pelata täysillä vihellykseen saakka.

Todellista joukkueen muroihin kusemista harrasti myös Jani Bäckman, joka kävi puoliajalla siinä määrin lämpöisenä, että HIFK sai pelata toisen puoliajan vajaalla. Helsinkiläiset pelasivat tappioasemasta huolimatta poikkeuksellisen hyvää peliä heidän tämän kauden taso huomioiden ja Bäckmanin hölmöily käytännössä tappoi 2–1-tappiolla olleiden vieraiden pelin.

Topit

3. RoPS

RoPS:n alkukausi on sujunut ailahtelevissa merkeissä ja Juha Malisen suojatit ovat viihtyneet pääosin sarjataulukon häntäpäässä. Viime viikolla rovaniemeläiset saivat kuitenkin kaivattuja onnistumisia, kun joukkue kaatoi maanantaina Ilveksen maalein 1-0. RoPS saalisti myös pisteen viikon toisesta ottelusta, kun rovaniemeläiset nousivat tasoihin vierasottelussa PS Kemiä vastaan. Pelillisesti rovaniemeläiset eivät häikäisseet, mutta neljä pistettä on hyvä saldo, joka tuli tärkeään paikkaan. RoPS saalisti ensimmäisen kerran huhtikuun jälkeen pisteitä kahdesta peräkkäisestä ottelusta. Kyseessä oli myös rovaniemeläisten kauden ensimmäinen tasapeli. Pisteiden myötä RoPS onnistui kasvattamaan eron toiseksi viimeisenä majailevaan HIFK:hon seitsemään pisteeseen.

2. IFK Mariehamn

Myös IFK Mariehamnin viikko oli onnistunut. Saarelaiset nappasivat tiistaina seurahistorian suurimman voittonsa, kun joukkue jyräsi FC Interin peräti maalein 5–0. Ottelu oli ohi käytännössä jo avauspuoliajan puolivälissä, kun IFK oli takonut pallon jo kolmesti vastustajan verkkoon. Maarianhaminalaiset jatkoivat mainioita otteitaan hakemalla sunnuntaina tasapelipisteen Vaasasta. Vaikka VPS olikin ottelussa niskan päällä, niin piste sarjakakkoselta oli mainio päätös viikolle. IFK on tällä hetkellä 24 pisteen myötä sarjataulukon kolmannella sijalla ja eroa Vepsuun on kolme pistettä.

1. FC Lahti

FC Lahti on kärsinyt tällä kaudella maalittomuudesta. Joukkue pelasi hiljattain viisi peräkkäistä tasapeliä, joissa lahtelaiset tekivät yhteensä vain yhden maalin. Viime viikolla Toni Korkeakunnaksen joukot saivat kuitenkin hanat kunnolla auki, sillä joukkue nappasi voitot HIFK:sta ja JJK:sta yhteismaalein 7–2. Lahti-luotsin mukaan joukkue päätti vähentää kontrollia ja antaa pelin virrata vapaammin. Erityisesti nousu tappioasemasta voittoon toisella puoliajalla Jyväskylässä oli komea suoritus lahtelaisilta. Vaikka joukkue kaatoikin sarjataulukon jumbojoukkueet, niin voittojen arvoa ei pidä väheksyä: kuuden pisteen myötä Lahti nousi sarjataulukon neljännelle sijalle. Erityisesti kolme maalia viimeistellyt Loorents Hertsi sekä yhden tehnyt ja kaksi syöttänyt Santeri Hostikka olivat Lahden voittojen takuumiehiä.

Kansikuva: All Over Press