Veikkausliigaennakko: Vain mestaruus riittää HJK:lle

Ruutu LogoKoko kausi tulee. Keskiviikkona 5.4. alkaa. Katso jokainen Veikkausliiga-ottelu suorana Ruutu+ -palvelusta.

HJK lähtee tuttuun tapaan suurin odotuksin alkavaan kauteen. Kahdella edellisellä kerralla mestaruus karkasi helsinkiläisten ulottumattomiin, mutta tällä kertaa tekosyyt alkavat käydä vähiin. Klubilla on kasassa todella vahva nippu ja on todella suuri yllätys, mikäli pysti ei kauden päättyessä löydy Töölöstä.

Viime kausi

HJK:n kuuden mestaruuden putki tuli päätökseen kaudella 2015 ja viime vuonna helsinkiläiset lähtivät suurin odotuksin tekemään paluuta piikkipaikalle. Pysti ei kuitenkaan palannut Töölöön, kun IFK Mariehamn kuittasi mestaruuden ja HJK:n oli tyytyminen hopeamitaleihin kolmen pisteen erotuksella.

Klubi uudistui rajusti viime kaudelle. Suuri vaihtuvuus näkyi osittain myös viheriöllä, tosin negatiivisessa valossa. Helsinkiläisten peli haki pitkään uomiaan, mutta Klubi onnistui silti raapimaan hyvällä prosentilla voittoja Veikkausliigassa. Yhdeksi ratkaisevaksi tekijäksi koko sesongin osalta muodostui Eurooppa liigan karsinnat IFK Göteborgia vastaan. HJK onnistui raapimaan vieraista voiton, mutta ruotsalaiset kuittasivat jatkopaikan oltuaan Helsingissä parempia maalein 2-0. HJK kärsi europeleissä pahoja loukkaantumisia, kun esimerkiksi Atom ja Taye Taiwo joutuivat olemaan pidempään sivussa. Avainpelaajien loukkaantumiset kävivät lopulta kalliiksi, kun sopivia paikkaajia ei ollut tilalle.

Helsinkiläisten europelien jälkeinen aika sujui vaisusti. HJK voitti 14 viimeisestä ottelustaan vain viisi ja lisäksi SJK kaatoi Klubin Suomen Cupin loppuottelussa. Näin ollen HJK:n kausi päättyi toisena vuotena peräkkäin rajuun pettymykseen.

Siirrot

Sisään: Mostagh Yaghoubi (FK Spartaks Jürmala, Latvia), Demba Savage (BK Häcken, Ruotsi), Faith Friday Obilor (FC Inter), Juha Pirinen (RoPS), Hannu Patronen (Sogndal Fotball, Norja)

Ulos: Nikolai Alho (Halmstads BK, Ruotsi), Taye Taiwo (FC Lausanne-Sport, Sveitsi), Lum Rexhepi (Go Ahead Eagles, Hollanti), Toni Kolehmainen (KS Wisla Pulawy, Puola), Lassi Järvenpää (RoPS), Leo Väisänen (RoPS), Saku Ylätupa (RoPS), Ivan Tatomirovic (RoPS), Sebastian Sorsa (KuPS)

Lähtökohdat

HJK:n osalta kauden tavoite on hyvin yksinkertainen: vain mestaruus kelpaa, kaikki muu on raju pettymys. Klubi on tehnyt joukkueeseen maltillisesti muutoksia viime kauteen nähden. Päävalmentaja Mika Lehkosuon jatkon suhteen oli kauden päätyttyä isoja kysymysmerkkejä, mutta helsinkiläisten johto päätti vielä luottaa kasvattiinsa.

Klubi onnistui säilyttämään runkonsa pääosin samana eikä monikaan avainpelaaja vaihtanut maisemaa. Taye Taiwon lähtö on toki paha menetys, mutta muuten tärkeimmät palasivat olivat jo paikallaan. Tähän kun lisätään mainiot täsmähankinnat, niin HJK:lla on todella kova nippu Veikkausliigaan.

Varsinkin Moshtagh Yaghoubin paluu Veikkausliigaan on erittäin mielenkiintoista. Edellisellä visiitillään mies suorastaan ajoittain dominoi RoPS:ssa ja nyt Mosa pääsee tutun valmentajan alaisuuteen maan ammattimaisimpaan organisaatioon. 22-vuotias keskikenttäpelaaja debytoi hiljattain maajoukkueen paidassa Turkkia vastaan.

HJK:n harjoituskausi sujui erinomaisesti. Klubi nappasi 11 ottelustaan peräti yhdeksän voittoa ja varmisti paikkansa myös Suomen Cupin finaalissa. Ainoat tappiot tulivat ruotsalaiselle IFK Norrköpingille ja norjalaiselle Rosenborgille.

Mosan viime kausi oli haasteellinen, mutta nyt miehellä on mahdollisuus astua takaisin parrasvaloihin Klubin paidassa. Kuva: Matti Raivio / All Over Press

Avainpelaajat

Klubilla on erittäin tasokas ja laaja kokoonpano, mutta tärkeimmät palaset ovat silti lähes korvaamattomia. Helsinkiläisten tärkein yksittäinen pelaaja on Atom, joka on käytännössä joukkueensa pelin sielu. Japanilaisen tärkeys näkyi viime kaudella miehen loukkaannuttua ja oltua sivussa koko loppukauden. Atom tekee valtavasti töitä kentällä, mutta on tärkeä palanen on myös helsinkiläisten hyökkäyspeliä.

FC Interistä saapunut Faith Obilor on vastaavasti Klubin puolustuksen tärkein peluri. Nigerialainen on kuulunut jo pari viime kautta Veikkausliigan toppareiden eliittiin ja dominoi vastustajia varsinkin fyysisyydellään. Helsinkiläisten puolustuslinja on tosin muutenkin todella laadukas ja vaihtoehtoja riittää vielä penkilläkin.

Viime kaudella Veikkausliigan parhaaksi hyökkääjäksi valittu Alfredo Morelos on luonnollisesti Klubin hyökkäyskaluston isoin syömähammas. Klubi osti viime kaudella 16 maalia tykittäneen kolumbialaisen riveihinsä ja 20-vuotiaan hyökkääjän pysyminen Helsingissä oli pienoinen kysymysmerkki vielä tammikuussa. Morelos kuitenkin jatkaa sinivalkoisessa paidassa ja on ollut hurjassa vireessä jo harjoituskaudella.

Ennakoitu avauskokoonpano (4-2-3-1)

Uhkakuvat

HJK:lla on laadukas kokoonpano ja useimmille pelipaikoille riittää monia vaihtoehtoja. Atom on kuitenkin lähes korvaamaton palanen helsinkiläisten ryhmitystä. Japanilainen tahkoaa valtavia minuutteja ottelusta toiseen, mikä johtaa helposti loukkaantumisiin raskaan kauden edetessä. Tämän haittapuolet näkyivät viime kauden lopulla, kun Atom loukkaantui ja Klubin peli sekosi. Sama uhka on olemassa myös tällä kaudella.

HJK:ssa on perinteisesti ollut karismaattisia johtavia pelaajia, jotka astuvat esiin tiukoissa paikoissa. Viime vuosina näitä pelaajia ei kuitenkaan ole ollut ruuhkaksi asti. Taiwon ja Sebastian Sorsan vaihdettua maisemaa, on uusien naamojen vuoro astua valokeilaan. Niiden pelaajien, jotka potkivat muihin puhtia otteluiden ratkaisuvaiheessa. Aika näyttää, ketkä näihin saappaisiin astuvat.

Mika Lehkosuo on eittämättä mainio valmentaja, mutta kahden perättäisen mestaruuden karkaaminen muualle ei ole mairitteleva saavutus Klubin resursseilla. HJK:lla oli viime kaudella ongelmia esimerkiksi hyökkäysalueella viimeisen kolmanneksen suhteen, mutta harjoituspelien perusteella tämän suhteen on ollut nähtävissä parannuksia. Tällä kaudella tulosta on kuitenkin yksinkertaisesti vain tultava, sillä tekosyyt alkavat käydä vähiin.

Ota seurantaan

Evans Mensah. Ghanalainen pelasi viime kaudella vain kourallisen minuutteja Veikkausliigassa, mutta HJK näki potentiaalia nuorukaisessa ja käytti sopimuksessa olleen lainaoption. Mensah onkin ollut loistavassa iskussa harjoituskaudella ja kuuluu sarjan potentiaalisten läpimurtopelaajien joukkoon. Mainion tekniikan omaava väkkärä haastaa vastustajan puolustajia aktiivisesti, mistä HJK:ssa on ollut viime vuosina pulaa. HJK:lla ei ole laidoilla ruuhkaa, minkä myötä Mensahilla on mahdollisuus vallata vakiopaikka avauskokoonpanosta.

Arvio

HJK on mestarisuosikki numero yksi ja kaikki muut sijat ovat valtava pettymys helsinkiläisille. Klubilla on kasassa paras joukkue vuosikausiin, minkä pitäisi näkyä myös tulostaululla. Jokaiselle pelipaikalle löytyy Veikkausliigan parhaimmistoon kuuluva pelaaja ja monet vaihtopenkin miehistä olisivat useimmissa muissa joukkueissa avauskokoonpanossa. HJK on tehnyt viime vuodet erinomaisia taloudellisia tuloksia, mutta tänä vuonna myös urheilullista menestystä on tultava.

Faneille.com Veikkausliiga-ranking:

Kansikuva: Matti Raivio / All Over Press