Veikkausliigan mestaruustaistelusta uhkaa tulla pannukakku – löytyykö HJK:lle haastajia?

Viime kausi päättyi sensaatiomaisesti SJK:n mestaruuteen ja loppukauden taistelu ykkössijasta SJK:n, RoPS:n ja HJK:n välillä oli huikea. Tällä kaudella HJK:n haastajat uhkaavat olla vähissä.

HJK teki talvella monia nimekkäitä hankintoja ja joukkueen tiedettiin olevan tulevalla kaudella rautaisa. Klubi onkin aloittanut kauden vakuuttavasti ja helsinkiläiset ovat napanneet viidestä ottelusta 11 pistettä. Monet hankinnoista ovat osoittautuneet huippuvahvistuksiksi ja lisäksi muun muassa Atomu Tanaka on vielä hurjemmassa iskussa kuin viime kaudella.

Sen sijaan helsinkiläisten kovimmaksi haastajaksi povattu SJK on aloittanut surkeasti. Seinäjoella oli kauden suhteet toiveet korkealla, kun joukkuetta oli vahvistettu talven aikana muun muassa Alexsei Eremenko juniorilla, Jarkko Hurmeella sekä Roope Riskillä. SJK:lla on kuitenkin neljän ottelun jälkeen kasassa nolla pistettä ja joukkue on onnistunut maalinteossa vain kertaalleen. Heikkojen pelillisten esitysten lisäksi kautta ovat varjostaneet muun muassa pelipassisotkujen johdosta tullut pistemenetys.

SJK:n kausi ei ole kuitenkaan vielä menetetty. Myös RoPS hävisi viime kaudella kolme ensimmäistä peliään, mutta onnistui nousemaan mukaan mestaruustaistoon. Tässä tosin auttoi kärkijoukkueiden pistemenetykset sekä erityisesti HJK:n peliä syönyt paha loukkaantumissuma. SJK:n pelissä on ollut hyviäkin piirteitä, mutta muun muassa Eremenko juniorin on pystyttävä huomattavasti nähtyä parempaan.

Klubi ei ole kuitenkaan onnistunut vielä karkaamaan muilta. IFK Mariehamnin ympärillä oli isoja kysymysmerkkejä Pekka Lyyskin ja muutamien avainpelaajien lähdettyä, mutta Peter Lundberg ja Kari Virtanen ovat tehneet erinomaista työtä. Lisäksi muun muassa Dever Orgill ja Waltter Viitala ovat olleet erinomaisessa iskussa. Saarelaisten todellinen taso mitataan kuitenkin kesän otteluruuhkissa, sillä joukkueen kokoonpano ei kestä juuri ollenkaan loukkaantumisia. Myös FC Inter on aloittanut kauden tuloksellisesti erinomaisesti, vaikka joukkueen peli ei ole vielä häikäissyt. Erityisesti alkukaudella on kuitenkin tärkeää napsia pisteitä tyylipisteistä välittämättä ja siinä mitalitaistoon povatut turkulaiset ovat onnistuneet.

Veikkausliiga jatkuu torstaina kolmen ottelun voimin. Alla on kuumimmat kysymykset jokaiseen kamppailuun liittyen.

Vieläkö Inter säilyy voittamattomana?

FC Inter on HJK:n ja kaksi ottelua pelanneen Ilveksen kanssa ainoa joukkue, joka ei ole hävinnyt vielä yhtään ottelua. Torstaina haaste on sieltä vaikeimmasta päästä, kun RoPS saapuu vierailulle Veritakselle. Turkulaisten pistetili on karttunut hyvin, vaikka joukkueen pelissä on vielä paljon parannettavaa. RoPS:lla on ollut pieniä murheita loukkaantumisten kanssa, joten vieraiden lähtökohta otteluun ei ole se ideaalisin. Torstain kamppailu antaa myös osviittaa mitalikamppailuun, sillä molempia joukkueita on povattu sarjan kärkipäähän.

Joko FC Lahti saa helpotusta tuskaansa?

FC Lahden kausi on alkanut todella heikosti. Kuhnurit ovat saalistaneet kahdesta ensimmäisestä pelistään vain kaksi pistettä ja voittotili on edelleen avaamatta. Kaksi ensimmäistä peliä joukkueelta sujui kohtalaisesti ja varsinkin HIFK:ta vastaan voitto oli todella lähellä. Viimeisin ottelu Kuopiossa tosin päättyi kotijoukkueen voittoon maalein 2-0 ja peli oli selvästi lahtelaisten heikoin kuluvalla kaudella. Torstaina Toni Korkeakunnaksen suojateilla on iso testi. Vastaan asettuu toistaiseksi etukäteen heikoin vastustaja, kun VPS vierailee Lahdessa. Kuhnureiden pitäisi pystyä raapimaan voitto tai muuten kaudesta voi tulla tuskaisa.

Jatkuuko KuPS:n nousujohteinen vire?

KuPS:ia povailtiin kausiennakoissa lähes joka puolelle sarjataulukkoa. Kuopiolaisten onnistuminen riippuu pitkälti ulkomaalaispelaajien tasosta. Toistaiseksi varsinkin Gblohan Salami on osoittautumassa mainioksi hankinnaksi, sillä nigerialainen on onnistunut jo kahdesti maalinteossa. Kuopiolaiset aloittivat kauden kolmella tappiolla, mutta edellisestä pelistä irtosi komea voitto FC Lahdesta. Torstaina KuPS kohtaa Sonera Stadiumilla HIFK:n ja jaossa on tärkeät pisteet sarjataulukon keskikastin osalta.

Torstain kierros alkaa kello 18.30. Voit seurata tällä kaudella Veikkausliigan otteluita myös Ruutu -palvelun kautta.

Kuva: All Over Press