Veikkausliigan toimitusjohtaja kommentoi otteluohjelmasta aiheutunutta kohua: Keskustelu ja kritiikki ovat osoitus huolenpidosta

Veikkausliiga julkaisi helmikuun alussa otteluohjelman kaudelle 2015. Kuten odotettua, ohjelma herätti paljon keskustelua kotimaisen jalkapallon ystävien keskuudessa. Faneille.com tavoitti Veikkausliigan toimitusjohtajan Timo Marjamaan, joka kommentoi Veikkausliigan otteluohjelman laatimista ja siihen liittyviä seikkoja.

Otteluohjelmaan vaikuttaa monta seikkaa

Peräti kahdeksan Oscar-ehdokkuutta tämän vuoden Oscar-gaalassa kerännyt Benedict Cumberbatchin tähdittämä brittielokuva Imitation Game kertoo matemaatikko Alan Turingin tarinan. Turing tuli toisen maailmansodan aikana tunnetuksi Natsi-Saksan murtumattomana pidetyn Enigma-koodin murtajana. Myös Veikkausliigan otteluohjelman laatijat ottaisivat vastaavanlaisen koodinmurtajan varmasti mielellään vastaan, sillä prosessi on vaativa ja monisäikeinen. Veikkausliigan toimitusjohtajan Timo Marjamaan mukaan tulevan kauden otteluohjelmaa aletaan suunnittelemaan liigan toimistolla jo hyvissä ajoin ennen kauden alkua.

– Otteluohjelman rakentaminen lähtee liikkeelle kansainvälisestä kilpailukalenterista, joka on lyöty lukkoon pidemmäksi ajaksi. Tämän jälkeen kyselemme seuroilta tulevan kauden prioriteetteja, esimerkiksi viime vuonna ensimmäiset kyselyt tämän kauden otteluohjelmasta suoritettiin huhtikuun aikana.

– Syksymmällä, kesän loppupuolella alamme sitten tarkemmin tarkastelemaan kansainvälistä kilpailukalenteria ja vähän hahmottelemaan miten se osuu meidän kansalliseen kilpailukalenteriin. 33 kierrosta on iso määrä liigapelejä ja sen lisäksi pitää pystyä pelaamaan myös esimerkiksi Suomen Cup.

Liigaseurat vastaavat kauden lopullisista raameista

Lopulliset päätökset otteluohjelman raameista ja kauden pituudesta tehdään Veikkausliigan hallituksessa. Moni Veikkausliigan ystävä haluaisi pidentää pelikautta, joten tässä asiassa kannattaa olla yhteyksissä itse seuroihin, sillä jokaisella liigaseuralla on oma edustajansa liigan hallituksessa. Haasteellinen kenttätilanne on hidastanut liigaseurojen halua pelata keväällä, mutta tulevina vuosina entistä useampi seura siirtyy luonnonnurmikentistä tekonurmikenttiin, mikä Marjamaan mukaan parantaa kauden pidentämisen mahdollisuuksia.

– Veikkausliigan hallitus, jossa jokaisella seuralla on oma edustajansa on päättävä elin, joka tekee päätökset siitä millä aikajänteellä pelataan. Millon aloitetaan, milloin lopetetaan ja pelataanko liigacupia vai ei. Lopullisen päätöksen kauden pidentämisestä tekee seurojen edustajat Veikkausliigan hallituksessa.

– Tällä aikaikkunalla peliruuhkaa tulee automaattisesti ja ainoat mahdollisuudet otteluruuhkan välttämiseksi olisi joko pidentää kautta, pelata maajoukkuetaukojen aikana tai pelata Suomen Cup kisakauden ulkopuolella. Pitää kuitenkin muistaa, ettei ole olemassa yhtä helppoa ratkaisua, jonka myötä kaikki ongelmat katoaisivat sormia napsauttamalla.

Europelit tuovat haasteita ohjelman laatimiselle

Lopulliseen otteluohjelmaan vaikuttavat myös kansainväliset pelit, mihin osallistuu vuosittain useampi suomalaisjoukkue. Europeleihin osallistuvat kotimaiset seurat hankaloittavat lopullisen ohjelman laatimista kovasti, sillä toiselle puolelle Eurooppaan matkustamiseenkin pitää varautua. Veikkausliiga onkin kehittänyt niin sanotut turvapäivät europeleissä pelaaville joukkueille, joilla taataan riittävä määrä matkustusaikaa ja palautumista. Europelit vaikuttavat liigan otteluohjelmaan myös toisella tavalla, sillä europeleissä pelaavat joukkueet eivät voi kohdata toisiaan kesän aikana juuri turvapäivistä aiheutuvien aikatauluerojen vuoksi. Samaan aikaan pitää myös huomioida se, että Veikkausliigassa pyritään pitämään yllä tasaista koti-vieraspelirytmiä.

– Kun mennään ihan käytännön tasolle, niin ensimmäiseksi sijoitetaan Mestareiden Liigassa ja Eurooppa Liigassa pelaavat joukkueet niin sanottuun kansalliseen kilpailukalenteriin. Nämä joukkueet sijoitetaan kalenteriin ensiksi, koska europelit vaikuttavat automaattisesti myös liigapelien ajankohtaan. Mestareiden Liigan ottelut pelataan tiistaisin ja keskiviikkoisin, mutta lopulliset pelipäivät selviävät vasta aivan viime tingassa. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että Mestareiden Liigassa pelaavalla joukkueella ei ole karsintojen aikana mitään muuta mahdollista ottelupäivää kuin lauantai, jotta matkustaminen pelipaikoilta toiselle onnistuu sujuvasti.

– Sama homma pätee myös Eurooppa Liigassa pelaavien joukkueiden kanssa, jolloin ottelupäivä on torstaisin. Jos joukkueella on esimerkiksi torstai-illalla myöhäispeli Azerbadjanissa niin ainoat mahdolliset ottelupäivät liigapelejä varten ovat sunnuntai ja maanantai. Tämä kaikki siis tarkoittaa sitä, että heinäkuun alusta alkaen karsintojen aikana europeleissä pelaavat suomalaisjoukkueet eivät saa kohdata toisiaan koko kesäkauden aikana, koska joukkueiden pelipäivät eivät osu lainkaan kohdilleen.

FIFA:n päätöksen mukaan virallisiin maaotteluihin tulee laskea automaattisesti pelaajat käytettäväksi maajoukkueen toimintaan. Mahdollista olisi kuitenkin pelata heti maajoukkuepäivien jälkeen, mutta Marjamaan mukaan se saattaisi asettaa eri seurat eriarvoiseen asemaan. Veikkausliigan ei kuitenkaan tarvitse pitää taukoa jalkapallon arvokisojen aikaan siihen asti, kun yksikään Veikkausliigapelaaja ei osallistu kyseisiin kilpailuihin. Tiukan otteluohjelman myötä Veikkausliigassa ei nähdäkkään minkäänlaista kesätaukoa otteluista, sillä tiukka ottelurytmi vaatii jokaisen mahdollinen kesäpäivän käyttämistä liigaotteluihin.

– Periaatteessa voisimme pelata heti FIFA-päivien jälkeen, mutta Veikkausliigasta tulee paljon varsinkin U-21 maajoukkueen pelaajia. Vaikka Huuhkajissa ei olisikaan liigapelaajia, niin Pikkuhuuhkajat pelaavat usein samaan aikaan aikuisten maajoukkueen kanssa. Jos laittaisimme otteluita heti maajoukkuetauon jälkeisille päiville, se olisi urheilullisesti hieman epäreilua, sillä toiselta joukkueelta saattaa olla neljä avainpelaajaa poissa.

Seurojen toiveet pyritään huomioimaan

Kun kilpailukalenteri on lyöty lukkoon, lähetetään se seuroille, joilta pyydetään kommentteja toiveista ja mahdollisia esteistä. Luonnollisesti kaikkia seurojen toiveita ei kuitenkaan pystytä toteuttamaan, sillä ne ovat yleensä ristiriidassa keskenään. Marjamaan mukaan liigaseurojen tulisi jatkossa huomioida kaikki osapuolet otteluohjelman toiveita laadittaessa. Esimekiksi lauantaipelien vähäistä määrää hän perustelee sillä, ettei niitä seurojen puolelta ole toivottu, vaikka joukkueiden kannattajille se olisi ehdottomasti paras päivä vieraspeleihin reissaamiselle.

– Seuroilla on erilaisia toiveita ja ne kaikki ovat heidän virallisesti meille toimittamassa listassaan. Olemme ilmoittaneet, että asioita tulisi käydä mahdollisimman laajasti läpi seurojen sisällä, eli seurojen vastuulla on huomioida kaikki sidosryhmät ja heidän toiveensa. Toimintatavat vaihtelevat seurojen sisällä, kuten myös se, minkälaisia toiveita meille toimitetaan.

– Toiveita emme kuitenkaan pysty välttämättä toteuttamaan, koska meillä on niin paljon muita huomioitavia asioita. Pyrimme kuitenkin tasapuolisesti viemään eteenpäin ja toteuttamaan seurojen ehdotuksia niin paljon kun mahdollista. Meillä on sarjassa 12 seuraa, joilla on jokaisella omat vahvat perustelunsa ja toiveensa ja nämä ovat monesti ristiriidassa keskenään, joten niitä kaikkia ei yksinkertaisesti pysty toteuttamaan.

Poliisilla oma sanansa sanottavana

Otteluohjelmasta kysytään myös kommentteja virkavallalta. Ruotsissa AIK ja Hammarby kohtaavat toisensa parin viikon päästä lauantaina Cup-ottelun merkeissä. Otteluun on jo nyt myyty yli 30000 pääsylippua ja moni haikailisi vastaavanlaisten ottelutapahtumien perään myös Suomessa. Esimerkiksi Stadin Derbyn pelaaminen lauantaina ei välttämättä ole ylipäätään mahdollista, sillä poliisi voi kieltää tiettyjen otteluiden pelaamisen tiettyinä päivinä turvallisuussyihin vedoten. Myös Veikkausliigan nimisponsori Veikkausta konsultoidaan otteluohjelmaa laadittaessa, vaikka heiltä toiveita harvoin tuleekaan. Euroopan suuret jalkapallosarjat viettävät kesäisin taukoa, joten Veikkauksen vakioveikkauskohteet muodostuvat pääasiallisesti kotimaisista jalkapallokohteista.

– Poliisille toimitetaan otteluohjelma ennakkoon heidän kommentoitavakseen. Poliisi esittää siihen omia kommenttejaan asian tiimoilta ja siinä tulee juuri esim. Turun paikallisottelun suhteen kommentteja. Virkavalta katsoo, että ottelun kohdalla voi tulla jotain kuvioita ja ottelua ei tulisi pelata tähän aikaan. Veikkauksen suhteen meillä on kaupallinen markkinayhteistyösopimus, jonka myötä seurat saavat myös rahaa itselleen, joka on suomalaisessa mittakaavassa seuroille mittava. Veikkauksella on intressit löytää kesä-heinäkuulle Vakioveikkaukseen 13 pelikohdetta kotimaisesta futiksesta ja yleensä toivotaan, että mukaan saadaan myös muutama Veikkausliigapeli.

Sunnuntai pysyy vakiopelipäivänä

Veikkausliigan otteluohjelmaa on kritisoitu liiallisesta tilkkutäkkiydestään. Marjamaan mukaan sunnuntai on perinteisesti ollut Veikkausliigan paras pelipäivä, ja silloin pyritään pelaamaan myös tulevaisuudessa. Nykyisen ottelutahdin ja europelikiireiden puitteissa on kuitenkaan vaikea löytää nykyistä vakituisempia pelipäiviä. Marjamaa myös korostaa, että keskustelu ja kritiikki ovat positiivinen asia, joka kertoo vain siitä, että sarja herättää rajuja tunteita eri ihmisten keskuudessa.

– Sunnuntai on perinteisesti ollut meidän runkopäivä, jonka ympärille olemme pyrkineet rakentamaan perinteistä kotimaisen jalkapallon juhlapäivää. Sunnuntai on perinteisesti ollut hyvä päivä myös yleisön puolesta. Meillä on tarkempaa dataa tämän vuosituhannen yleisömääristä, joissa seurataan sääolosuhteita, lämpötilaa, päivämääriä, viikonpäiviä ja kuukausia ja näistä on tiukkaa numeraalista dataa valtavan paljon.

– Keskustelu ja kritiikki Veikkausliigaa koskevista asioista on mielestäni osoitus huolenpidosta. Olisin huomattavasti huolestuneempi, jos nähdynlaisia reaktioita ei olisi syntynyt.

Urheilullisuuden noustava avainasemaan

Veikkausliiga lienee tällä hetkellä yksi maailman raskaimmista jalkapallosarjoista, ellei se kaikista raskain. Vallitsevasta taloustilanteesta johtuen joukkueet ovat joutuneet supistamaan pelaajamateriaaliaan kovasti ja valtaosa seuroista operoi todella pienillä pelaajarungoilla. Jatkossa urheilullisuuden pitääkin nousta liigan pääteemaksi.

Toimitusjohtaja Marjamaakin totesi, että seurojen sisällä asiota lähestytään erilaisistä näkökulmista. Seurojen toimitusjohtajat miettivät enemmän taloudellisia asioita, kun taas valmentajat urheilullisia. Ei olekkaan sattumaa, että viime kaudella käytännössä sarjan jokaisen joukkueen valmentaja esitti rajuakin kritiikkiä otteluohjelmaa kohtaan jossain vaiheessa kautta. Karu fakta on se, että nykyisen kokoisilla pelaajaringeillä pelin taso kärsii auttamatta rajusti nykyisellä otteluohjelmalla, joka ei jätä juurikaan aikaa palautumiselle. Kolme peliä reiluun viikkoon on raju määrä 15 pelaajan rungolla operoiville joukkueille.

Veikkausliigaseurojen euromenestyksen ja vallitsevan otteluohjelman välille on turha vetää suoraa yhtäläisyysmerkkiä, mutta nykyinen pelitahti ei ainakaan tue kotimaisten joukkueiden menestystä europeleistä. Jo kauden pidentäminen 2-3 viikolla tekisi ihmeitä, sillä sillon päästäisiin eroon pahimmista ruuhkaviikoista, joita nähdään varsinkin alkukauden aikana.

Veikkausliigan entinen toimitusjohtaja Jan Walden totesi ikimuistettavasti yleisömäärien olevan sarjan ainoa mittari. Tästä ajatusmaailmasa olisi hyvä päästä eroon mahdollisimman nopeasti. Tutkimusten mukaan seurojen järjestämät kotiottelut eivät nykyisellään ole varsinainen rahasampo, joten 1-2 kotiottelun pelaaminen varakentillä ei varmasti kaataisi minkään kotimaisen seuran taloutta.

Veikkausliigan maine on juuri nyt pohjamudissa ja yleisömäärien mittailun sijaan jatkossa katseet tulisi kiinnittää ennen kaikkea pelin tasoon. Veikkausliiga on maailman parasta suomalaista jalkapalloa, mutta se voisi olla vielä nähtyä parempaa ja viihdyttävämpää hieman järkevämmällä otteluohjelmalla. Vastuu on kuitenkin seuroilla, jotka voivat halutessaan päättää sarjakauden pidentämisestä jo ensi kaudeksi. Toivottavasti jatkossa valmentajien mielipiteitä huomioidaan nykyistä paremmin, sillä he ovat kuitenkin loppupeleissä vastuussa joukkueen tuloksellisesta menestyksestä.

Veikkausliigan avauskierros pelataan 12.4 klo 17.00 seuraavin otteluin:

  • FC Inter-SJK
  • FC Lahti-KTP
  • FF Jaro-IFK Mariehamn
  • HIFK-VPS
  • Ilves-KuPS
  • RoPS-HJK