Veikkausliigan häntäpää alkaa hahmottua – edessä kriittiset ajat syksyn kannalta

Veikkausliiga on potkaistu vauhdilla käyntiin ja voimasuhteet alkavat hiljalleen hahmottua. Sarjataulukon peränpitäjien on pystyttävä korjaamaan kurssiaan tai muuten kesästä uhkaa tulla tuskaisa.

Veikkausliigan otteluohjelman ja ottelusiirtojen takia sarjataulukon sokea tuijottaminen on hieman turhaa, koska nyt esimerkiksi PK-35 on pelannut jo kahdeksan ottelua, kun taas pykälää ylempänä olevalla Ilveksellä on vasta viisi ottelua takana. Katsotaan siis hieman tuloksien taakse.

SJK majailee tällä hetkellä sarjataulukon pohjilla. Seinäjokelaiset aloittivat kauden surkeasti ja viiden ottelun jälkeen saldona oli vain yksi piste. Hallitseva mestari onnistui avaamaan edellisessä ottelussaan voittotilin, kun FC Inter kaatui maalein 1-0. Esitys oli kokonaisuutena todella ehjä eikä kotijoukkueella ollut ottelussa oikeastaan missään vaiheessa mitään hätää. Roope Riski onnistui viimeistelemään joukkueensa ainoan osuman ja hyökkääjän vapautuneesta tuuletuksesta huomasi, että kookas gorilla putosi harteilta. SJK tulee nousemaan varmasti vielä pohjilta pois, mutta piste-eroa Klubiin on jo 13 pistettä. Seinäjokelaisilla on tosin kaksi ottelua vähemmän pelattuna, mutta mestaruustaistelun suhteen kovin moneen tappioon ei olisi enää varaa. Joukkueen on tosin saatava erityisesti keskikenttä toimimaan paremmin ja Mehmet Hetemaj’n poissaolo näkyykin selvästi.

Alkukauden piti olla PK-35 Vantaan sauma napsia pisteitä vastustajilta, joilla peli ei ole vielä täydessä kunnossa. Vantaalaiset ovatkin pelanneet monesti erinomaisesti, mutta palkkio on jäänyt saamatta. Esimerkiksi edellisessä ottelussaan joukkue piti Klubia täysin pihdeissään alusta loppuun, mutta tuloksena oli tutut nolla pistettä. PK-35 on ajautunut viiden ottelun voitottamaan putkeen ja Shefki Kuqilla on täysi työ kurssin kääntämisen suhteen. Erityisesti molempien maalien edustoilla olisi oltava petrattavaa, sillä vantaalaisille tehdään paljon maaleja esimerkiksi erikoistilanteista. Myös joukkueen maalivahtitilanne on puhututtanut, sillä Daniel Kollarin työskentely ei ole vakuuttanut. PK pystyy luomaan paljon maalintekotilanteita, mutta paikkoja ei ole pystytty hyödyntämään tarpeeksi tehokkaasti. Njazi Kuqin paluuta pelikiellosta odotetaankin Vantaalla kuin kuuta nousevaa.

Toiseksi viimeisenä majaileva PK kohtaa seuraavassa ottelussaan Ilveksen, joka on pykälän vantaalaisten yläpuolella. Kyseessä on todellinen kuuden pisteen ottelu ja se tulee antamaan osviittaa häntäpään voimasuhteista. Ilves aloitti kauden erinomaisesti kahdella voitolla, mutta sittemmin joukkue on jäänyt kolmesti putkeen ilman pisteitä. Edellisessä ottelussaan Ilves pääsi pelaamaan Kemiä vastaan toisen puoliajan kokonaan yhden miehen ylivoimalla, mutta kemiläiset onnistuivat viimeistelemään ottelun ainokaisen aivan loppuhetkillä. Myös Klubia vastaan Ilveksen bensa loppui, kun avauspuoliajan maalin johto kääntyi lopulta neljän maalin tappioksi. Ilveksen onnistumiset ovat osuneet vain tietyille pelaajille, kun esimerkiksi Emile Paul Tendeng on ollut loistava. Nuori joukkue tarvitsisi onnistumisia laajemmalta rintamalta tai muuten kaudesta uhkaa tulla kivinen taival.

Veikkausliiga jatkuu maanantaina kolmen ottelun voimin. Alla on kuumimmat kysymykset jokaiseen kamppailuun.

Kuka tekee maalit Turussa?

FC Inter isännöi maanantaina IFK Mariehamnia. Molemmat joukkueet ovat aloittaneet kauden varsin positiivisesti ja pisteitä on kertynyt hyvään tahtiin, vaikkakin Inter on nyt kahden ottelun tappioputkessa. Molempien joukkueiden suurimmat vahvuudet löytyvät puolustuksesta, joten mitään maalijuhlia ei ole syytä odottaa. Inter ja IFK ovat tehneet edellisissä kolmissa otteluissaan yhteensä kaksi osumaa. Maarianhaminalaiset ovat sarjataulukon toisella sijalla ja joukkue on tehnyt seitsemässä ottelussa viisi maalia. Inter on vastaavasti osunut kuudessa ottelussaan vastustajan maalipuiden väliin seitsemästi.

Jatkuuko SJK:n nousukiito Lahdessa?

FC Lahti isännöi hallitsevaa mestaria. Kärkipäähän povattu kaksikko on aloittanut kauden mollivoittoisesti, sillä SJK on tällä hetkellä jumbona ja Lahti pari pykälää ylempänä yhdeksäntenä. Lahti ei tosin ole hävinnyt viidestä ottelustaan kuin yhden, mutta joukkueella on ollut vaikeuksia pitää saavutettua johtoasemaa. Maanantaina haaste on yksi kauden kovimmista, kun vastaan asettuu mainiossa iskussa oleva SJK. Lahti ja SJK ovat PK:n ohella ainoat joukkueet, joilla on kasassa ainoastaan yksi voitto.

Kumpi maalipörssin kärkinimistä vie pidemmän korren?

RoPS vierailee maanantaina Helsingissä, kun sarjakolmonen kohtaa HIFK:n. Rovaniemeläiset ovat jatkaneet viime kauden mainiota virettään ja joukkue seilaa neljän ottelun tappiottomassa putkessa, vaikkakin edellinen ottelu Lahtea vastaan olisi pitänyt hoitaa kahden miehen ylivoimalla. Loukkaantumissuman kanssa painivalla HIFK:lla on sen sijaan ollut haastavampaa ja joukkueen otteet ovat ailahdelleet todella paljon. Helsinkiläiset ovat voittaneet edellisestä  viidestä ottelustaan ainoastaan yhden. Lisämielenkiintoa maanantaille tuo jo viime kaudelta tutun kilpakaksikon kohtaaminen, kun Aleksandr Kokko ja Juho Mäkelä ottavat mittaa. Kaksikko on jälleen maalipörssin jaetulla kärkisijalla, kun molemmat ovat viimeistelleet neljä osumaa.

Maanantain ottelut:

18:00 FC Inter-IFK Mariehamn

18:00 FC Lahti-SJK

18:00 HIFK-RoPS

Voit seurata tällä kaudella kaikkia Veikkausliigan otteluita myös Ruutu -palvelun kautta.

Kansikuva: All Over Press