Veikkausliigan putoamistaistelusta muodostumassa jälleen trilleri – lähiaikoina odotettavissa isoja muutoksia

Veikkausliiga on jälleen osoittamassa, että taistelu putoamista vastaan kuuluu urheiluun. Viime vuoden tapaan viimeisen sijojen välttämisestä käydään jälleen hurjaa taistelua.

Pääkaupunkiseudun derbyt ovat vaarassa jäädä vain tähän kauteen.Tällä hetkellä PK-35 Vantaa on kiinni suoran putoajan paikassa, kun taas HIFK on toiseksi viimeisenä paremman maalieron turvin. Molemmat joukkueet ovat keränneet 18 ottelusta 13 pistettä. FC Inter on pisteen päässä ylempänä, mutta yhdeksäs sija on karannut jo seitsemän pisteen päähän jumbokaksikosta.

Turkulaisen Interin kausi on ollut sysimusta. Jopa mitaleille povattu joukkue on kyntänyt heti alusta lähtien eikä vauhti ole parantunut, vaikka Job Dragtsma erosi päävalmentajan paikalta jo toukokuussa. Jami Wallenius ei ole saanut muutettua Interin kurssia, sillä joukkue on voittanut uuden päävalmentajan alaisuudessa pelatusta kuudesta ottelusta vain yhden. Inter vahvistikin valmennuspuoltaan hiljattain hankkimalla John Allenin ykkösen FC Jazzista. Myös pelaajistoa on vahvistettu, kun Erfan Zeneli ja Lucas Garcia tuovat kaivattua vahvistusta turkulaisten hyökkäyspäähän. Kaksikko on edustuskelpoinen Suomen siirtoikkunen auetessa 5.8. Interin suurimmat heikkoudet löytyivätkin hyökkäyspäästä ja joukkue on tehnyt Veikkausliigan vähiten maaleja, kun vastustajan maaliverkko on heilunut 17 ottelussa vain 14 kertaa. Viimeistään uudet hankinnat onnistunevat pitämään Interin poissa sarjataulukon pohjilta ja Turussa pelataan ensi kaudellakin Veikkausliigaa.

PS Kemi aloitti kauden mainiosti ja sarjanousija saalisti ensimmäisestä 11 ottelusta 20 pistettä. Sittemmin joukkue on saanut seitsemästä ottelusta kasaan vain yhden pisteen. Loistava alku olikin elintärkeä kapealla materiaalilla operoivalle joukkueelle ja olikin odotettavissa, että jossain vaiheessa tahti tulee tasaantumaan. Isommat joukkueet alkavat saada kauden edetessä peliään parempaan kuosiin, joten helpolla voitot eivät irtoa jatkossakaan. Kemillä on matkaa sarjataulukon pohjalle kahdeksan pistettä, mutta kurssin on muututtava pikaisesti tai Pohjoisessa tulee piinaava syksy.

Myös HIFK on paininut maalinteko-ongelmien kanssa. Viime kaudella tähtirinnat onnistuivat kääntämään kovalla prosentilla otteluita edukseen viimeisillä minuuteilla, mutta nyt tahti on ollut toinen. Kauden 18 ottelusta peräti kymmenen on päättynyt helsinkiläisten maalin tappioon. Sunnuntain tappio RoPS:lle oli HIFK:n kolmas peräkkäinen 0-1 -tulokseen päättynyt kamppailu, joten joukkue on tahkonnut jo yli 200 minuuttia ilman ainuttakaan tehtyä maalia. HIFK on voittanut edellisestä 13 ottelusta yhden, joten päävalmentaja Jani Honkavaaran pesti on varmasti vaakalaudalla. Tilannetta ei helpota se, että Honkavaara on ollut erittäin iso palanen HIFK:n tarinassa ja mies on arvostetussa asemassa seurassa. Helsinkiläiset ovat usein pelanneet mainiosti, mutta palkinto on jäänyt saamatta. Jotain muutoksia on tehtävä tai muuten joukkue joutunee ainakin karsimaan sarjapaikastaan kauden päätteeksi. HIFK:n otteluohjelma on todella haastava, sillä joukkue kohtaa seuraavan kuuden ottelun aikana kahdesti SJK:n sekä IFK Mariehamnin sekä kertaalleen HJK:n ja vieraissa Ilveksen. Tämän putken jälkeen helsinkiläisillä on enää yhdeksän ottelua jäljellä, joten ratkaisuja suuntaan tai toiseen nähtäneen seuraavien viikkojen aikana. Joko HIFK saa käännettyä kurssinsa ja saa kovan sysäyksen napattuaan kovia päänahkoja tai joukkueessa nähtäneen muutoksia.

Kauteen lähdettäessä PK-35 Vantaata pidettiin potentiaalisena mustana hevosena ja joukkueen uskottiin tuovan väriä sarjaan Shefki Kuqin myötä. Jälkimmäinen osui oikeaan, sillä vantaalaisten ympärillä on sattunut ja tapahtunut. Hankalan alun jälkeen valtaosa joukkueen ulkomaalaisista jätti seuran, mikä toi pienen piristysruiskeen pelikentällekin. Sittemmin totuus on iskenyt vasten kasvoja ja nyt PK-35:lla on allaan neljä suoraa tappiota. Sunnuntain avauspuoliaika HJK:ta vastaan oli jopa hieman surkuhupaisa, sillä niin eri tasolla joukkueet olivat. PK onnistui toisella puolikkaalla kaunistelemaan lukemia HJK:n siirrettyä katseet jo tulevaan europeliin. Silti esimerkiksi Alfredo Morelos pystyi tuhlailemaan ison liudan paikkoja. Vantaalaisten tilanne ei käy kateeksi, sillä joukkue operoi todella kapealla materiaalilla. PK-35:n ollessa kyseessä, on mahdotonta edes arvailla mitä joukkueessa tulee tapahtumaan seuraavien viikkojen aikana. Njazi Kuqi tokaisi IS Extran haastattelussa sunnuntaina, että joukkue tarvitsisi hankintoja. Jotain on kuitenkin tapahduttava tai muuten vantaalaiset palaavat seuraavaksi kaudeksi Ykköseen.

Kansikuva: All Over Press