Futishistorian huonoin ennustus? Brittilehden 10 vuoden takainen arvio maajoukkueesta ei mennyt aivan putkeen

Faneille.com LogoFaneille.com – kaikki mahdollinen jalkapallosta.

Brittilehti Daily Mailia ei sovi edes etäisesti sekoittaa Sumujen saarten laatulehtiin. Noin 1,5 miljoonan levikin omaava lehti ei ole tullut tunnetuksi korkeita journalistisia standardeja vaalivana tiedonvälittäjänä, mutta erityisesti yksi sen tuottama futisjuttu on jäänyt elämään. Daily Mail ennusti vuonna 2007, miltä Englannin avaus kesän 2016 EM-kisoissa tulisi näyttämään. Tämä ennustus ei mennyt ihan nappiin, joten päätimmekin katsastaa, missä avaukseen valitut pelaajat tätä nykyä vaikuttavat.

GK: Ben Amos, Cardiff

Vuonna 1990 syntynyttä Ben Amosia pidettiin aikanaan kovana veskarilupauksena, joten hänen nostamisensa joukkueeseen ei tuohon aikaan ollut aivan täysin typerä ennustus. Manchester Unitedin maineikkaan akatemian kasvatti oli Englannin nuorisomaajoukkueiden vakiokamaa, mutta ura Unelmien Teatterissa ei koskaan auennut ja Amosin kontribuutio Unitedissa jäi vain seitsemään otteluun. ManU kyllä uskoi Amosiin hämmentävän pitkään ja veskari siirtyi Boltoniin pysyvällä siirrolla vasta 2015. Tätä nykyä Amos torjuu Cardiffissa, jonne miehen oikeudet omistama Bolton torjujan lainasi. Aivan täysin Amos ei siis ole kartalta kadonnut, mutta lähellekään odotusarvoja Macclesfieldissä syntynyt molari ei päässyt.

RB: Sam Hutchinson, Sheffield Wednesday

Oikeaa puolustajaa Daily Mail kaavaili Chelsean akatemiassa tuolloin pelanneesta Sam Hutchinsonista. Vuonna 1989 syntyneen puolustajan ura meinasi mennä pilalle vakavan polvivamman johdosta, joka pakotti Hutchinsonin lopettamaan uransa hetkeksi vuonna 2010. Myös masennuksen kanssa taistellut Hutchinson kuitenkin palasi Chelseaan, mutta pelasi kasvattajaseuransa paidassa lopulta vain kuusi ottelua. Lopulta Chelsea lainasi englantilaisen Sheffield Wednesday’n riveihin helmikuussa 2014 ja siirrosta tehtiin pysyvä samana kesänä. Edelleen teräskaupungissa viihtyvä Hutchinson on myös siirtynyt puolustuksesta keskikentän pohjalle ja hätyyttelee kohta 100 Championship-ottelun rajapyykkiä.

Sam Hutchinson (oik.) on kotiutunut Sheffield Wednesdayhin, maajoukkuepeluria miehestä ei kuitenkaan tullut. (Matthew Lewis/Getty Images)

CB: Micah Richards (c), Aston Villa

Nuorena poikana Manchester Cityssä breikannut Micah Richards on suurelle yleisölle tutumpi nimi ja samalla yksi jalkapallon synnyinmaan surullisimpia huippulupauksia. Kapteeniksi kaavailtu fyysinen puolustajalupaus oli kuitenkin vuonna 2007 täydellinen no-brainer kyseiseen ennustukseen, sillä Richards oli debytoinyt Englannin maajoukkueessa jo vuotta aiemmin. Huhujen mukaan topparina tai oikeana puolustajana viihtyvällä Richardsilla menestys nousi pahasti hattuun ja pikkuhiljaa mies hyytyi Cityn avauksesta 29-vuotiaaksi Aston Villan jämäpelaajaksi.

CB: Gavin Hoyte, Eastleigh FC

Avauksen toiseksi toppariksi Daily Mail tarjoili Arsenalin Gavin Hoytea. Vuonna 1990 syntynyt puolustaja edusti pohjoislontoolaisten ykkösmiehistöä lopulta vain neljässä ottelussa ja pääsi Valioliigassa kentälle kertaalleen. Arsenal lainaili Hoytea muutamaan otteeseen, mutta päästi puolustajan ilmaiseksi menemään jo kesällä 2012. Sittemmin Trinidad & Tobagon maajoukkuetta edustavan Hoyten tie on vienyt Konferenssi-joukkue Eastleighin riveihin. Myös Hoyten kuusi vuotta vanhempi isoveli, Justin Hoyte on Arsenalin koulima puolustaja, jonka tililtä löytyy 83 Valioliiga-matsia. Tätä nykyä Justin Hoyte pelaa Yhdysvalloissa ja Cincinnatin joukkueessa.

LB: Robbie Threlfall, lopettanut

Liverpool-kasvatti Robbie Threlfallin sijoittaminen vasemmaksi pakiksi on hieman mystisempi veto Daily Maililta. Vuonna 1988 syntynyttä Merseysiden omaa poikaa kärrättiin lainalle sinne sun tänne, kunnes Pool luovutti lupauksen suhteen vuonna 2010. 126 peliä Kakkosliigaa pelannut laitapakki on nähty tositoimissa viimeksi toukokuussa 2014, Morecambe FC:n paidassa. Huhujen mukaan Threlfall työskentelee kotikaupungissaan baarimestarina ja pelaa jossain mutasarja-joukkueessa.

DM: Michael Johnson, lopettanut

Aikanaan runsaasti suitsutusta osakseen saanut Michael Johnson nosteltiin esiin jo joulukuussa, kun julkaisimme listauksen futismaailman kadonneista lupauksista. Huippulupaavana pidetyn keskikenttämiehen pää ei kestänyt kovia odotuksia ja lopulta loukkaantumiset söivät Johnsonin lupaavan uran. Tositoimissa 1988 syntynyt Johnson on edellisen kerran nähty syksyllä 2011. Nykyään baaria kotikaupungissaan Manchesterissä pyörittävä keskikenttämies lopetti uransa virallisesti vuonna 2014.

CM: Dean Parrett, AFC Wimbledon

QPR:n kasvattama Dean Parrett kuuluu kokoonpanon vähemmän tunnettujen pelurien joukkoon. Parrett oli kuitenkin lupaava keskikenttämies, sillä Tottenhamin huhutaan maksaneen 15-vuotiaasta juniorista peräti kolme miljoonaa puntaa. Poikamaajoukkueiden vakiokasvo ei lopulta onnistunut murtautumaan Spursin edustusmiehistöön, eikä Parrettin tilille ole kirjattu yhtäkään Valioliiga-ottelua. Aivan täysin unholaan keskikenttämies ei kuitenkaan ole vaipunut, vaan tätä nykyä 25-vuotias Parrett on noussut Ykkösliigassa pelaavan Wimbledonin avainpelaajien joukkoon, jonne mies siirtyi viime kesänä.

CM: James Henry, Bolton

Lontoon kupeessa sijaitsevasta Readingista kotoisin oleva James Henry kävi viisi lainapestiä, ennen kuin kotikaupungin seura irrotti entisen huippulupauksen kesällä 2010. Tätä nykyä keskikenttämies edustaa Ykkösliigan Boltonia, johon Henry on lainattu Wolverhamptonista. Täysin turhasta pelurista ei kuitenkaan ole kyse, sillä 27-vuotiaan keskikenttämiehen vyölle on kertynyt yli 200 Championship-ottelua. Seuraava Ykkösliigan peli on Henrylle uran sadas. Tätä nykyä laiturina viihtyvä Reading-kasvatti ei kuitenkaan ole käynyt edes lähellä Valioliigaa saatikka maajoukkueen portteja.

James Henryn tie on vienyt täksi kaudeksi Ykkösliigan Boltoniin. (Ian Walton/Getty Images)

RW: Theo Walcott, Arsenal

Aikanaan kovalla kohulla Southamptonista Arsenaliin vain 16-vuotiaana siirtynyt Theo Walcott on ehdottomasti listan nimekkäin peluri. Tätä nykyä 28-vuotias laituri on samalla listan ainoa arvokisoissa Englantia edustanut pelaaja. Pelejä Arsenalin paidassa on kertynyt yli 300 ja maalejakin päälle 100 kappaletta. Maajoukkue-paidan Walcott taas on pukenut päällensä 48 kertaa. Hieman ironisesti entinen superlupaus ei kuitenkaan mahtunut Roy Hodgsonin viime kesän EM-ryhmään, mutta on tällä kaudella palannut maajoukkueeseen. ”Englannin pelastajaa” Walcottista ei kuitenkaan tullut, mutta varsin kunnioitettava ura vikkeläkinttuisella pelurilla on takanaan.

LW: Scott Sinclair, Celtic

Chelsean akatemiasta pompannut Scott Sinclair kuuluu kokonpanon tunnetuimpiin pelureihin, joskaan ei hänestäkään aivan toivotunlaista pelaaja kasvanut. Laiturin tie länsilontoolaisten edustusmiehistöön oli tukossa, joka ajoi kuusi lainapestiä käyneen Sinclairin lopulta Walesiin ja Swanseaan. Pari hyvää kautta sai nopean laitapelaajan tekemään kohtalokkaan liikkeen ja siirtymään kivikovaan Manchester Cityyn kesällä 2012. Laiturin ura on palannut raiteilleen oikeastaan vasta tällä kaudella, kun 28-vuotias Sinclair on dominoinut Skotlannin suurseura Celticin paidassa. Ei periaatteessa ole edes täysin mahdotonta, että 20 sarjamaalia takonut Sinclair pukisi vielä Kolmen leijonan pelipaidan päällensä, ei ainakaan mikäli meno Skotlannissa jatkuu yhtä lennokkaana.

ST: Jose Baxter, ilman seuraa

Everton-kasvatti Jose Baxterin nostaminen kärkeen oli erikoinen veto, sillä 1992 syntynyt peluri viihtyy paremmin keskikentällä. Tai no, tällä hetkellä Baxter ei viihdy millään pelipaikalla kärsiessään vuoden pelikieltoa jo uran toisesta kokaiinikärystä. Vain 16-vuotiaana Valioliigassa debytoinut huippulupaus vapautettiin Evertonin toimesta jo 20-vuotiaana, jonka jälkeen Baxter on viihtynyt Ykkösliigassa. Kesällä Everton on antamassa Baxterille uutta mahdollisuutta, joskin mies aloittanee urakkansa reservijoukkueen puolella. Myös Baxter oli joulukuussa julkaistussa kadonneiden lupausten listassa.

Kansikuva: Phil Cole/Getty Images