Älä missaa: Sunnuntain jenkkifutismatsi katsottavissa ilmaiseksi

Kauden toinen Lontoossa pelattava ottelu on nostattanut tunnelmaa kaupungin kaduilla jo hyvän aikaa ja sunnuntaina iltapäivällä ottelua pääsee seuraamaan maksutta kuka tahansa ympäri maailman. Älä siis missaa Yahoon tarjoamaa mahdollisuutta, vaan varmista oma paikkasi ruudun äärellä. Kyseessä ei ole ensimmäinen kerta NFL:n historiassa, kun ottelu tarjotaan maailmanlaajuisesti verkon yli, mutta sen tarjoaminen ilmaiseksi onkin jotain, mitä emme ole vielä nähneet. Iso peukku liigalle sekä erityisesti Yahoolle, joka maksoi oikeuksistaan noin 20 miljoonaa dollaria.

”Kotijoukkueena” otteluun lähtevä Jacksonville Jaguars (1–5) on neljän ottelun tappioputkessa, vaikka joukkue onkin herättänyt toiveita paremmasta huomisesta. Joukkue on vieraillut Wembleyllä kahdesti ja joutunut molemmilla kerroilla lähtemään Atlantin ylilennolle tappio niskassaan. Vastustajakseen Lontooseen Jaguars saa Buffalo Billsin (3–3), joka kohtuullisella saldollaan on vasta kolmantena kivikovassa AFC East -divisioonassa.

Jaguarsin heittopeli sentään kulkee

Jaguarsin toisen kauden pelinrakentaja Blake Bortles on ollut hyvässä iskussa alkukauden, mutta sortunut jokaisessa ottelussa vähintään kertaalleen alokasmaiseen virheeseen. On huomion arvoista, että kaikki Jaguarsin 13 maalista ovat tulleet heittopeleillä ja Bortlesilla onkin tasokkaita heittokohteita laidalla, kuten Allen Hurns ja Allen Robinson, jotka ovat tehneet yhteensä yhdeksän maalia, sekä näiden herrasmiesten lisäksi laidalta löytyy ex-Broncos Julius Thomas. Miehistä Hurns ja Robinson ovat majailleet loukkaantuneiden listalla tällä viikolla, kuten keskushyökkääjä T.J. Yeldonkin. Kaikilla pitäisi olla mahdollisuudet terveytyä pelikuntoon.

Bills tullee hyödyntämään paljon juoksuhyökkäystä ottelun kuluessa. Jacksonvillen on onnistunut hyvin juoksujen pysäytyksissä, sallien vastustajiensa etenevän vain noin 100 jaardia per ottelu. Kaiken kaikkiaan joukkueen menestys on paljolti kiinni puolustuksesta, koska rahkeita isoihin pistemääriin ei tunnu riittävän. Kuudessa ensimmäisessä ottelussa vastustajat ovat päässeet liian helpolla ja pisteitä on tullut keskimäärin lähes 30 Jaguarsin päätyyn. Sunnuntaina heidän elinehtonsa on pitää Bills korkeintaan 20 pisteessä.

Loukkaantumiset Billsin kiusana

Sunnuntain ottelun alla Bills on joutunut tekemään isoja muokkauksia hyökkäykseensä, kun käytännössä sen neljä tärkeintä pelaajaa jättää ottelun väliin. Joukkueen ykköspelinrakentaja, Tyrod Taylorin, huilatessa jo toisen peräkkäisen ottelun, vastuuta tulee kantamaan E.J. Manuel. Hänen työurakkansa ei tule olemaan helppo, sillä laidalta sivussa ovat Sammy Watkins ja Percy Harvin sekä tämän lisäksi myös keskushyökkääjä Karlos Williams. Myös hyökkäyksenlinja joutuu aloittamaan kahden tuuraajan voimin. Sen sijaan ykköskeskushyökkääjä LeSean McCoy on täydessä iskussa ja saa harteilleen ison vastuun. Jos vastassa olisi joku muu kuin Jaguars, voisi ennakoida Billsin olevan isoissa vaikeuksissa. Nyt vastaan asettuu liigan häntäpään puolustus ja Bills pääsee loukkaantumisista huolimatta ennakkosuosikkina Lontooseen.

Buffalon puolustus on pelannut hyvin, mutta muun muassa keräämiensä rangaistusjaardien, sekä yksittäisten virhearviointien vuoksi, se ei ole pärjännyt riittävällä tasolla nostaakseen joukkueensa pudotuspelipaikoille. Puolustusta on myös arvosteltu sen kyvystä painostaa vastustajan pelinrakentajaa nurkkaan. Mikä olisikaan parempi vastaisku kuin Blake Bortlesin niittaminen nurmenpintaan useampaan kertaan tässä ottelussa?

Ottelun taisteluparit

E.J. Manuel vs. Jaguarsin takapuolustus

(Getty images)

Billsin E.J. Manuel tuuraa toisessa ottelussa putkeen Tyrod Tayloria. (Getty images)

E.J. Manuel saa näytönpaikan, joka osaltaan määrittelee miehen loppukauden pelaamista. Ilman tähtilaitahyökkääjiään on astetta haastavampi, mutta ei mahdoton. Heittohyökkäyksen ykköskohteina tultaneen näkemään Robert Woods sekä Charles Clay. Jaguarsin heittopuolustus on ollut liigan alempaa keskitasoa ja sille avautuu loistava tilaisuus näyttää osaamisensa heikentynyttä hyökkäyskalustoa vastaan.

Jaguarsin laitahyökkääjät vs. Billsin takapuolustus

Billsin takakenttä on niittänyt mainetta tällä kaudella heitonkatkoillaan. Jaguarsin on otettava tämä huomioon, kun Bortles pyrkii työntämään palloa laitahyökkääjilleen. Hurns ja Robinson saavat vastaansa kulmapuolustajat Ronald Darbyn ja Stephon Gilmoren, jotka haluavat varmasti näyttää tasonsa katsojille ympäri maapallon. Ei liene epäselvyyttä siitä, että tämä taistelupari Jaguarsin on voitettava, jos se haluaa napata ensimmäisen voittonsa Lontoosta.

Yhteenveto

Jaguars on edelleen matkalla kohti parempaa huomista, mutta lukuisat pallonmenetykset hidastavat kulkua. Ottelutapahtuman kannalta on jopa aavistuksen positiivinen asia, että Billsin tähtipelaajista kirkkaimmat ovat poissa, jotta katsojat pääsevät näkemään tasaisempaa vääntöä. Bills rynnii kuitenkin niukkaan voittoon puolustuksensa ja juoksupelinsä ansioista, kun katsojat ympäri maailman joutuvat taas toteamaan Jaguarsin loppukirin riittämättömyyden.

Otteluveikkaus: Jacksonville Jaguars – Buffalo Bills 14 – 20

Ottelu on nähtävissä ilmaiseksi sunnuntaina klo 15:30 alkaen Yahoon nettisivuilla.

Kansikuva: Getty images