Kohti Tinamaljaa: Tinamalja – Tarinan loppu

3. divisioonakausi on tullut siihen pisteeseen, että jäljellä on enää kauden huipennus eli Tinamalja, jossa kohtaavat Oulu Northern Lights ja Kotka Eagles. Ennen finaaliin pureutumista on kuitenkin hyvä katsoa mennyttä kesää kokonaisuutena.

Kesän ehdottomasti positiivisin yllättäjä oli Tarto Titans, joka pelasi jokaisen ottelunsa vieraskentillä ja selvisi siitä huolimatta pudotuspeleihin saakka. Toinen positiivinen yllättäjä oli viime viikonloppuna flopannut Helsinki Wolverines, joka pystyi ainoana joukkueena kaatamaan runkosarjassa finaalin isäntänä toimivan oululaisryhmän.

Niitä epäonnistujia tällä kaudella sitten olivat taas lähes kokonaan viime talvena uusiutunut Lahti Panthers ja Sipoo Bulldogs. Lahtelaisilta me Faneille.comilla odotimme varmaa pudotuspelipaikkaa, mutta lopulta joukkue ei sinne selvinnyt ja siksi arvosana painuu epäonnistumisen puolelle, vaikka Panthers näyttikin edellistä vuotta paremmalta joukkueelta. Bulldogsin suoritus painuu taas negatiivisen puolelle siksi, että joukkue ei pystynyt edellisten vuosien tapaan edes haastamaan vastustajaansa ja usein joukkue taipui jo ensimmäisellä puoliajalla. Sipoossa oli kyllä havaittavissa jälleen jonkinlaista pelaajakatoa ja siksi suoritus oli ymmärrettävää, mutta silti paluu nollakerhoon oli jonkinlainen yllätys.

Niin lähellä, mutta lopulta niin kaukana-sarakkeeseen tarvitsee laittaa Lohja Lions, joka taipui viime viikonlopun välierissä Northern Lightsille lukemin 12-7. Kyseinen tappio kuvaakin todella hyvin koko Lionsin kautta, joukkue oli käytännössä koko kauden niin lähellä sarjan kärkeä, mutta lopulta se ohituksen tekeminen oli yhtä haastavaa kun Räikköselle Monacossa. Silti lohjalaisten kautta voidaan pitää onnistuneena, nousihan joukkue lopullisesti 3. divisioonan kärkijoukkueitten joukkoon. Ensi vuosi voikin olla se vuosi, jolloin Lions juhlii Tinamaljan voittoa, jos kehitys pysyy viime vuosien kaltaisena.

Northern Lights – Eagles

28.8. kello 13:00 Castrenin kenttä, Oulu

Kaikki päättyy niin kuin se alkoikin

Finaalissa pelaavien joukkueiden ensimmäinen kohtaaminen nähtiin jo viikolla yksi, joten sen ottelun merkitys on lähes olematon. Jotain asioita siitä ottelusta kuitenkin voidaan nostaa esille, kuten se miten Eagles aikoo tällä kertaa pysäyttää oululaisten juoksupelin? Ensimmäisessä ottelussahan juuri ulos suuntautuneet pelit olivat Eagles-puolustuksen akilleenkantapää. Toisaalta esille pitää nostaa myös se, miten Revontulet aikovat pysäyttää kotkalaisten heittohyökkäyksen? Se kun taas oli oululaisten heikkous viikolla yksi.

Ehkä tämä tarina meni juuri niin kuin piti, koska nyt me fanit näemme tarkkaan sen kehityksen, joka näissä joukkueissa on tapahtunut sitten toukokuun puolenvälin.

Joukkueiden lähtökohdat ovat täysin erilaiset otteluun

Revontulet lähtevät huomiseen otteluun varmasti kotkalaisia ”väsyneempinä”, koska heillä on allaan viikon takainen taisto, joka ratkesi vasta viimeisillä hetkillä. Eagles taas pääsi finaaliin lähes kävelemällä, koska välierissä heitä ei edes oikeastaan haastettu vajaamiehisen Wolverinesin toimesta.

Siksi joukkueet lähtevät finaaliin fyysisesti täysin erilaisista lähtökohdista. Onhan oululaisilla varmasti pieniä vammoja ja iskuja kehot täynnä, kun taas kotkalaiset pystyivät säästelemään vammoja saaneita pelaajiaan välierän ajan.

Toisaalta taas itseluottamus oululaisilla pitäisi olla kovemmalla tasolla, koska joukkue voitti oikeasti kovan joukkueen ja kovan taiston jälkeen, kun taas Eagles ei päässyt kasvattamaan itseluottamustaan ollenkaan ellei sitten esimerkiksi kaiken kokenut ja nähnyt Niclas ”Nesi” Carpelan saanut jotain itseluottamuksen rippuja Wolverinesin kaatamisesta. Tämä kuitenkin on hyvin epätodennäköisestä, koska Carpelan kyllä tietää mihin hän pystyy ja miten näitä finaaleja voitetaan ja siinä mielessä Wolverines-ottelu oli hänelle varmasti enemmän turhauttava ja pakollinen kokemus ennen Tinamaljaa.

Fyysisen kunnon pitäisi siis puoltaa Eaglesin etua ja henkisen taas Revontulien.

Ottelun taisteluparit:

Oululaisten hyökkäyksen linja vs. kotkalaisten puolustuksen linja

Tämä on taistelupari, johon ottelu tulee hyvin pitkälti ratkeamaan. Oululaisten juoksupeli ei tule toimimaan, jos kotkalaisten puolustuksen linja pystyy pitämään asemansa tai jopa siirtämään oululaisten hyökkäyksen linjaa. Tässä taistelussa isossa roolissa tulevat olemaan väkivahva Pasi Mannonen ja ehkäpä koko sarjan paras ulompi puolustuksen linjamies Juho Leppälä, joiden pitää pystyä näyttämään parastaan tasaista ja todella monipuolista oululaisryhmää vastaan.

Oululaisten takakenttä vs. kotkalaisten heittohyökkäys

Niclas Carpelan on pelaaja, joka mainitaan nykyisin aina puhuttaessa Kotka Eaglesista. Hänkään ei yksin pysty urotekoihin ja siksi esille pitää nostaa myös kotkalaisten laitahyökkääjäosasto, joka on eittämättä koko sarjan paras. Löytyyhän Eaglesin laitahyökkääjä osastolta sellaiset nimet kuin Juhani ”Jussi” Kähönen, Sinh Thu, Jukka Lautamatti ja Jarno Uitto. Vastaavaa nelikkoa ei löydy edes yhdeltäkään 2. divisioonassa pelaavalta joukkueelta, joten siinä mielessä kotkalaisten laitahyökkääjä-osasto on ainutlaatuinen alemmilla sarjatasoja mietittäessä.

Leveä materiaali ja todella hyvä pelinrakentaja onkin yhdistelmä mikä on varmasti aiheuttanut päävaivaa oululaisten valmennukselle menneellä viikolla ja tulee aiheuttamaan myös huomenna. Toinen ratkaiseva asia huomisessa ottelussa tuleekin linjojen taiston lisäksi olemaan se kuinka hyvin oululaiset saavat kotkalaisten heittohyökkäyksen kuriin, koska ilman kunnollista heittopuolustusta ei oululaisilla ei tule olemaan huomisessa ottelussa minkäänlaisia mahdollisuuksia.

Arvio: Kotietu on ehkä ainoa asia, joka puoltaa nykyisellään oululaisten voittoa. Eagles on pystynyt kehittämään peliään läpi kauden oululaisia enemmän, ja siitä syystä kauden alussa ollut pieni ero on kuroutunut kiinni ja kasvanut kotkalaisten selväksi eroksi. Finaalit ovat kuitenkin aina yksittäisiä otteluita jenkkifutiksessa ja niissä voi sen takia tapahtua mitä vaan. Me Faneille.comilla kuitenkin uskomme kotkalaisten juhliin lukemin 49-21 ja ottelun MVP:ksi valitaan kuusi touchdownia heittävä Carpelan.