NFL-ennakko: Nouseeko NFC Southista taas joukkue Super Bowliin Falconsin ja Panthersin tapaan?

fantasia LogoKILPAILU
Voita loistokas NFL-matka Lontooseen vain 5 eurolla!

Viime kaudesta odotettiin ennen kaikkea Carolina Panthersin voiton kulun jatkoa. Toisin kuitenkin kävi, sillä joukkue löysi lopulta itsensä NFC South -divisioonan peränpitäjän paikalta. Sen sijaan Falcons kiihtyi kauden edetessä huimaan iskuun ja oli matkalla jo mestaruuteen asti ennen kuin Patriotsin höyryjuna jyskytti ohi karmaisevalla tavalla. Koko divisioona pelasi viime kaudella vauhdikasta futista ja pisteitä syntyi hyvällä tahdilla. Toivoa sopii, että samat hyökkäystehot jatkuvat myös tällä kaudella. Nyt jo kahdesti peräkkäin divisioonan ykkönen on kirinyt aina Super Bowliin asti, joten mitä olisi kaksi ilman kolmatta?

Carolina Panthers

Julius Peppers palaa takaisin Panthers-paitaan 37-vuotiaana. Hänen roolinsa linjassa jää vielä arvoitukseksi. (Streeter Lecka/Getty)

Kausi 2016 (6–10)

Huikean edelliskauden jäljiltä Panthers lähti viime kauteen yhtenä mestarisuosikeista. Tunnelma kuitenkin lässähti heti alkuunsa, kun kuusi runkosarjan ensimmäistä ottelua toi tullessaan vain yhden voiton. Hyökkäystehoja löytyi ajoittain, mutta vastustajat pystyivät haastamaan heidät ottelusta toiseen. Edes 38 pistettä Saintsia vastaan ei riittänyt, kun vastustaja nakutti taululle 41. Viikolla 7 vietetty huiliviikko piristi joukkuetta hieman ja tiukat ottelut alkoivat kääntyä voitoiksi. Neljä viikkoa myöhemmin voittosaldo oli kääntymässä positiivisen puolelle ollen lukemissa 4–6. Tappiot Raidersille ja Seahawksille murskasivat pudotuspelitoiveet lopullisesti kahden seuraavan viikon aikana ja loppukauden joukkue pelasi enemmänkin kunniastaan. Vaikka voittosaldo oli lopulta lähes 10 voittoa heikompi kuin edelliskaudella, ei tilanne ollut aivan niin karu. Yhteensä kuusi joukkueen kymmenestä tappiosta tuli korkeintaan kolmen pisteen marginaalilla. Kääntämällä niistä edes puolet voitoiksi, olisi kausi saattanut hyvinkin jatkua pudotuspelien merkeissä.

Panthers-hyökkäys

Huippukauden jälkeen Panthers palasi takaisin kuolevaisten joukkoon viime kaudella. Yksi iso syy siihen oli hyökkäyksen linja, joka ei missään vaiheessa kautta saanut peliään toimimaan. Vikingsistä hankittu Matt Kalil tulee vastaamaan tähän ongelmaan ja liittyy veljensä Ryanin vierelle linjassa. Lisäksi Michael Oherin pitäisi olla taas pelikunnossa. Jos linja saadaan kuntoon, aukeaa Cam Newtonille uudenlainen maailma, johon hän ehti tottumaan kaudella 2015. Myös juoksuhyökkäyksistä päävastuun kantava Jonathan Stewart kaipaa linjalta viime kautta parempaa apua.

Laitahyökkääjien osastolla Kelvin Benjamin, Greg Olsen ja Devin Funchess jatkavat viime kaudelta ja parannettavaa riittää. 14 maalia, jotka kolmikko tehtaili, olivat lähes puolet koko joukkueen saldosta eli heidän vastuullaan tulee tänäkin vuonna olemaan pisteiden teko. Joukosta Olsen on kaikkein laadukkain pelaaja ja on kolmena viime kautena tilastoinut yli 1 000 jaardin kiinniottolukemat. Muiden osalta parannettavaa viime kaudelta jäi rutkasti, mutta osasyy tähänkin löytyy hyökkäyksen linjan haasteista.

Panthers-puolustus

Panthersin puolustus hoiti hommansa pääosin mallikkaasti viime kaudella, eikä ihme, kun keskeltä löytyy supertähdet Luke Kuechly ja Thomas Davis. Nyt etuseitsikko sai vielä paluumuuttajana Packersista Julius Peppersin linjaansa, joten sääliksi alkaa käymään vastapuolta. Niin kauan kuin Panthers pystyy painostamaan pelinrakentajia vaikeuksiin, joukkue tulee menestymään. Viime kaudellakin nähtiin, miten suoraan painostuksen epäonnistuminen vaikutti lopputuloksiin, kun puolustuksesta yllättäen löytyikin aukkoja.

Takapuolustus kulminoituu viime kädessä Kurt Colemaniin. Miehistö tällä saralla ei ole aivan liigan huippua ja Colemanin pelisilmä tulee taas pelastamaan paljon. Kokenut uusi vieruskaveri Mike Adams tuo uskottavuutta lisää takapuolustukseen, mutta Coleman oikein ajoitettuine taklauksineen on äärettömän arvokas Panthersille.

Arvio

Hyökkäyksen linjan muutokset lupaavat hyvää joukkueelle, mutta jostain syystä toimituksemme kutinat pelkäävät niin puolustuksen kuin hyökkäyksenkin alisuorittavan ja päätyvän siksi viime vuoden tapaan 6–10-voittosaldoon. On tunnustettava, että tällä kokoonpanolla paluu kauden 2015 tasolle on mahdollista ja arviomme saattaa mennä pahastikin vihkoon, mutta näillä mennään.

New Orleans Saints

Vieläkö Adrian Petersonin kyvyt riittävät uuteen nousuun loukkaantumisen jälkeen? (Jason Miller/Getty)

Kausi 2016 (7–9)

Saintsin tarina viime kaudelta on hyvin tuttu jo aiemmilta vuosilta. Joukkue takoo pisteitä vakuuttavalla tahdilla, viime kaudella liigan toiseksi eniten, mutta voittaminen on työn ja tuskan takana. Puolustus teki kaikkensa, jotta komeat pistemäärät riittäisivät voittoihin, mutta siitä huolimatta kolmesti, vaikka omassa pistesarakkeessa loisti yli 30 pisteen lukema. Ei mikään ihmekään, kun päästettyjen pisteiden keskiarvo (28,4 pistettä/ottelu) oli lopulta liigan toiseksi heikoin. Vain 49ers päästi heitä enemmän pisteitä runkosarjan aikana.

Viime kaudella esiin nousi kaksi laiturikaksikko, joista molemmat tilastoivat yli 1 000 kiinniottojaardia. Tulokas Michael Thomas oli myös joukkueensa maalikuningas 9 osumallaan ja Brandin Cooks heti hänen perässään kahdeksalla. Myös toista NFL-kauttaan pelannut Willie Snead jatkoi pirteitä otteitaan, vaikkei avauskokoonpanoon juuri mahtunutkaan.

Saints-hyökkäys

Yksi pelaaja nousi kauden alla suurimpaan valokeilaan Saintsin riveissä. Tuleva Hall of fame -pelaaja Adrian Peterson kärsi viime kaudella loukkaantumisesta ja tiet Vikingsin kanssa erkanivat. Saints puolestaan otti supertähden avosylin vastaan, vaikka varmuutta miehen pelikunnosta ei vielä ole. Yhdessä Mark Ingramin kanssa kaksikolla on mahdollisuus nostaa joukkueensa todelliseksi mustaksi hevoseksi, mutta riskejä tässä parivaljakossa riittää yllin kyllin. Mikä olisikaan hienompaa kuin nähdä Peterson taas parhaiden vuosiensa tasolla? Jos näin käy, pelinrakentaja Drew Brees pääsisi vihdoin nauttimaan lisäsekunneista pallon kanssa. Jo 16 kautta NFL:ssä raatanut Brees janoaa paikkaa kirkkaimmissa valoissa ja loistavan juoksuhyökkäyksen turvin myös heittohyökkäys pääsisi uusille urille. Brees itse on tarponut kaksi viime kautta huipputilastoin. Laidalla hän sai vahvistuksena Ted Ginnin Sneadin, Thomasin ja Coby Fleenerin rinnalle.

Saints-puolustus

Puolustus hoiti pääasiassa tonttinsa hyvin viime kaudella. Isoimmat haasteet olivat heiton häirinnässä ja tähän tarpeeseen vastaamaan joukkue hankki linjamies Alex Okaforin Cardinalsista. Hän liittynee avauksessa Cameron Jordanin ja Sheldon Rankinsin joukkoon, mutta onko Okaforin panoksesta riittävästi hyötyä tässä kampanjassa? Linjan takana Chargersista hankittu Manti Te’o ja viime kaudella loistanut Craig Robertson ovat kovan paikan edessä yrittäessään pitää etuseitsikon kasassa.

Takapuolustus on paremmassa jamassa kuin etupuoli. Tulokaskulmapuolustaja Marshon Lattimore on kerännyt huimasti kehuja talentillaan, mutta tuleva kausi näyttää, onko hänestä heti loistamaan NFL-tasolla. Yhtä lailla takapuolustajatulokas Marcus Williams noussee avaukseen ja hänen etenkin on oltava valmis uusiin kuvioihin. Nuoruuden ja kokemuksen yhdistelmä kuulostaa hyvältä ja Saints saattaa onnistua parantamaan viime kauden tasoaan tällä saralla.

Arvio

Jos puolustuksen etuseitsikko pystyy hoitamaan tehtävänsä viime vuotta paremmin, mahdollisuudet viime kautta parempaan lopputulokseen on olemassa. Puolustus ei kuitenkaan vakuuta ja hyökkäyksessäkin etenkin keskushyökkääjien kohdalla todellinen taso ei ole vielä selvillä, joten voittosaldoksi arvioimme 6–10.

Tampa Bay Buccaneers

DeSean Jackson on tärkeä lisä Buccaneersin hyökkäykseen. (Cliff McBride/Getty)

Kausi 2016 (9–7)

Uuden valmentajansa Dirk Koetterin johdolla Buccaneers lähti kurkottamaan divisioonan pohjalta kohti kärkeä. Kampanja onnistuikin lopulta hyvin, vaikka alku näyttikin vaikealta. Avausviikon voitto Falconsista oli maukas ja etenkin, kun nuori pelinrakentaja Jameis Winston heitti ottelussa 4 TD:tä. Ilo kuihtui kuitenkin nopeasti kolmen peräkkäisen tappion myötä. Puolessa välissä kautta Buccaneersin saldona oli vasta kolme voittoa ja divisioonan peränpitäjän paikka näytti pysyvän joukkueella. Viisi komeaa voittoa, joista neljä alle TD:n erolla nostivat sen vielä mukaan pudotuspelikaavailuihin. Lopulta tappiot Cowboysille ja Saintsille kuitenkin tiputtivat sen niistä ulos. Kausi oli monilla mittareilla joka tapauksessa onnistunut ja vaikka jatkopelit jäivät näkemättä, ei konferenssi kärki ollut kaukana. Winstonin ohella laitahyökkääjä Mike Evans pelasi erinomaisesti, kuten myös tukimies Kwon Alexander, molemmat Winstonin lailla vasta NFL-uransa alkutaipaleella olevia pelaajia, joka lupaa Buccaneersille hyvää tulevallekin kaudelle.

Buccaneers-hyökkäys

Alkavalle kaudelle Buccaneers päätyi vahvistamaan hyökkäystään laitahyökkääjä DeSean Jacksonilla Redskinsistä sekä pelinrakentaja Ryan Fitzpatrickilla Jetsistä. Jackson toi tullessaan kaivattuja lisävaihtoehtoja heittohyökkäyksiin, kun Evans ei enää ole ainoa tähti laidalla. Vastustajat joutuvat jatkossa keskittymään molempiin, jolloin Winston tullee jatkamaan komeita otteitaan. Myös viime kaudella loistanut sisempi laitahyökkääjä Cameron Brate jatkaa neljännellä NFL-kaudellaan joukkueessa. Sen sijaan Fitzpatrick siirtyi korvaamaan kakkos-QB:n paikalla viime kaudelle pelanneen Mike Glennonin.

Jos heittohyökkäys saadaan Jacksonin avulla entistä parempaan iskuun, juoksupelit saattavat koitua Buccaneersin turmioksi. Kolmen ottelun pelikiellon vuoksi keskushyökkääjä Doug Martin nähdään tositoimissa vasta viikolla 4, joka siirtää paineita etenkin Jacquizz Rodgersin ja Charles Simsin suuntaan. Kolmikosta Rodgers oli viime kaudella tehokkain 4,3 jaardin keskiarvollaan, kun virkeveljillä lukemat painuivat alle kolmeen jaardiin. Kun yhtälöön lisätään keskivertoa heikompi hyökkäyksen linja, voi juoksuhyökkääminen aiheuttaa kauden mittaan enemmänkin harmaita hiuksia päävalmentaja Dirk Koetterille.

Buccaneers-puolustus

Buccaneersin puolustuksen linja sai pienen päivityksen Redskinsistä siirtyneen Chris Bakerin muodossa. Baker tuo tullessaan paljon positiivista kentälle, mutta myös viihdettä katsojille tanssiliikkeillään. Kun kelpo linjan takaa löytyy kaksikko Kwon Alexander–Lavonte David voidaan etuseitsikolta odottaa vahvoja otteita. Sen sijaan takapuolustus saattaa tuoda haasteita joukkueelle. Varaustilaisuuden toiselta kierrokselta poimittu Justin Evans on ainoa lisäys tälle sektorille, joten joukkueen tulee parantaa otteitaan viime kaudelta. Avauskokoonpanosta löytyy Vernon Hargreavesin ja Brent Grimesin kaltaisia suhteellisen laadukkaita pelaajia, mutta penkin puolella taso viimeistään laskee.

Arvio

Jossain toisessa divisioonassa Buccaneers olisi vahvasti matkalla pudotuspeleihin, mutta NFC South edellyttää tällä hetkellä kaiken menemistä nappiin. Joukkue on kuitenkin valmis haastamaan Saintsin, Panthersin ja Falconsin, ja siinä eniten tulee auttamaan vahvistunut heittohyökkäys. Martinin pelikielto vaikeuttaa matkan aloitusta, mutta lopulta joukkue löytää itsensä divisioonan kakkospaikalta 9–7-saldolla.

Atlanta Falcons

NFC:n mestaruutta ei ole helppo uusia, mutta Falcons, jos joku, sen pystyisi tekemään. (Kevin C. Cox/Getty)

Kausi 2016 (11–5)

Kauden alla joukkueiden menestymisen vaikeus tuli karulla tavalla esiin viime kaudella, kun Faneille.com monien muiden asiantuntijoiden ohella aliarvioi Falconsin iskukyvyn. Oma ennakkomme uskoi joukkueen alisuorittavan ja povasi Falconsille vain neljää voittoa. Pelinrakentaja Matt Ryan, keskushyökkääjä Devonta Freeman ja laitahyökkääjä Julio Jones muiden ohella olivat asiasta toista mieltä halliten hyökkäyksellään kautta ottelusta toiseen. Lopulta joukkue teki lähes sata pistettä enemmän runkosarjassa kuin seuraavaksi tehokkain joukkue Saints. Valtavat pistemäärät toivat myös voittoja mukavaan tahtiin ja lopulta ainoastaan Buccaneers, Seahawks, Chargers, Eagles ja Chiefs pystyivät tylsyttämään superhyökkäyksen.

Pudotuspeleissäkin pisteitä syntyi roppakaupalla. Kahden ensimmäisen pudotuspelin keskiarvo kohosi 40 pisteeseen, vastustajien onnistuessa tehtailemaan keskimäärin vain 20,5 pistettä. Super Bowl -ottelu Patriotsia vastaankin eteni vahvasti Falconsin määräämässä tahdissa ja jopa joukkueen omistaja Arthur Blank ehti tallustella aitiostaan kentän laidalle varmaa voittoa juhlistamaan ennen kuin Patriots aloitti hillittömän loppukirinsä, joka muistetaan vielä todella pitkään. Tappiosta huolimatta joukkue voi olla tyytyväinen kauteensa, kuten myös pelaajat henkilökohtaisella tasolla. Tehotriosta Ryan–Freeman–Jones jokainen paransi omia henkilökohtaisia ennätyksiään, kuten myös tukimies Vic Beasley 15,5 säkityksellään.

Falcons-hyökkäys

Koska joukkueen hyökkäys toimi loistavasti etenkin loppukaudesta, ei valmennusjohto lähtenyt tekemään isoja muutoksia. Tärkein lisäys on Seahawksista siirtynyt keskushyökkääjä Derrick Coleman, joka tuo etenkin lisää blokkausvoimaa heitto- ja juoksupeleihin. Muilta osin NFC:n ykköshyökkäys tulee luottamaan tähtikaartiinsa Matt Ryanin, Devonta Freemanin ja Julio Jonesin johdolla. Ja miksi ei luottaisi, sillä hyökkääminen ei jää vain tämän kolmikon varaan, kun laidalta löytyy laajasti vaihtoehtoisiakin kohteita. Tärkeintä on saada peli rullaamaan viime kauden tapaan, jotta Panthersin viime kauden kohtalo ei osu tällä kertaa Falconsin nilkkaan.

Falcons-puolustus

Puolustuskin jatkaa pitkälti viimekautisella miehistöllä, mutta yksi huippumies saapui vahvistamaan linjaa. Chiefsiä koko viisivuotisen NFL-uransa komeasti edustanut Dontari Poe täyttää yhden viime kaudella vuotaneista paikoista linjassa. Toinen vahvistus linjaan hankittiin Cowboysista, kun Jack Crawford pakkasi laukkunsa ja muutti uuteen kotikaupunkiinsa. Lisäksi tulokas Takkarist McKinley hankittiin tukemaan Beasleytä pelinrakentajan häirinnässä.

Takapuolustus toimi viime kaudella etuseitsikkoa paremmin. Kulmapuolustaja Desmond Trufant solmi jatkosopimuksen keväällä ja on takapuolustuksen kantava voima tälläkin kaudella. Hän joutuu kannattelemaan aavistuksen isompaa taakkaa pitkälle talveen asti, sillä virkaveli Jalen Collins vapautuu pelikiellosta vasta viikolla 12. Nuoruus ja kokemus yhdistyvät hyvin takapuolustuksessa ja sen avulla muutama tiukka ottelu saadaan käännettyä voitoksi.

Arvio

Suurin osa viime kauden superhyökkäyksestä on edelleen kasassa ja kun samaan aikaan puolustuksen aukkoja on tilkitty, lähtee Falcons hyvistä asetelmista kauteen. Lisäksi uuden karhea stadion luo upeat puitteet alkavalle kaudelle.

Super Bowl -tappio opetti varmasti jokaiselle paljon ja sai menestysnälän kasvamaan entisestään. Tasaisessa divisioonassa tappioitakin tulee eteen ja divisioonan voitto irtoaa tänä vuonna lukemin 12–4.

Twitter: @TuomasKurikka

Kansikuva: Brian Blanco/Getty