NFL-ennakko: NFC Westillä kunnian palautuksen paikka Seahawksin johdolla

fantasia LogoKILPAILU
Voita loistokas NFL-matka Lontooseen vain 5 eurolla!

NFC:n puolelta löytyy myös neljä mielenkiintoista divisioonaa, joista NFC West alisuoritti viime kaudella Seattle Seahawksia lukuunottamatta. Vielä vuotta aiemmin joukkueet saalistivat yhteensä 35 voittoa, mutta viime kaudella vain 23, joka oli koko liigan pienin voittomäärä. Nähdäänkö tällä kertaa taas iskukykyisempi Cardinals ja onnistuvatko Rams ja 49ers karistamaan liigan pohjan mudat harteiltaan?

Los Angeles Rams

Sammy Watkins vaihtoi juuri kauden alla maisemaa ja koppaa jatkossa palloja Ramsin paidassa. (Brett Carlsen/Getty)

Kausi 2016 (4–12)

Täytyisi kaivaa NFL-historiaa jonkin verran taaksepäin, että löytyisi toinen joukkue, joka on aloittanut kautensa saalistamalla yhteensä vain yhdeksän pistettä kahdessa ensimmäisessä ottelussaan. Näistä ensimmäinen oli murskatappio 49ersille, mutta toisesta irtosi jo voitto, kun Seahawks taipui lukemin 9–3. Neljän ottelun jälkeen voittosarakkeessa komeili jo luku kolme ja Rams roikkui hetkellisesti divisioonan kärkipaikalla. Neljä peräkkäistä tappiota puolestaan suistivat joukkueen radaltaan, eikä viikon 10 voitto Jetsistä enää suoristanut kurssia. 9–8-tuloksella vaivoin saavutettua voittoa seurasi vielä pidempi tappioputki, joka tulee katkeamaan vasta tällä kaudella.

Joukkueen avainpelaajat keskushyökkääjä Todd Gurleyn johdolla pettivät heihin kohdistuneet odotukset ja kun pelinrakentajat Case Keenum ja Jared Goff heittivät enemmän syötönkatkoja kuin maaleja, ei voittojen määrä ollut iso yllätys.

Rams-hyökkäys

Umpisurkeasta kohtuulliseen tasoon uudistunut Ramsin hyökkäyksen linja Bengalsista siirtyneen Andrew Withworthin johdolla tulee antamaan Goffille tällä kaudella aavistuksen enemmän tilaa liikkua. Ja sitä tilaa tarvitaankin, sillä viime kauden säkitysmäärät eivät voi enää toistua, jos joukkue haluaa tosissaan taistella voitoista. Voittojen takuumieheksi hankittiin myös viime viikolla Billsista Sammy Watkins. Kaksi rikkonaista kautta jättivät toivomisen varaa, mutta Rams näki miehessä tärkeän vahvistuksen omaan kokoonpanoonsa. Kakkoslaitahyökkääjänäkin nähdään uusi kasvo, kun Watkinsin aisapari Billsista, Robert Woods, lähtee murtamaan maagista 1 000 kiinniottojaardin rajapyykkiä ensimmäistä kertaa urallaan.

Juoksupelien maetrona häärii edelleen Gurley, jolla jäi paljon parannettavaa viime kaudesta. Monien katsojien fantasiajoukkueissa viime kauden alla ollut mies, petti myös sillä saralla. Uusi kausi avaa mahdollisuuden päästä samaan vauhtiin kuin St. Louisissa ja sitä joukkue tulee kaipaamaan.

Rams-puolustus

Ramsin etuseitsikon kirkkain tähti Aaron Donald joutuneen huilaamaan vähintään vielä viikon verran. Miehen loukkaantumisen tilasta ei ole tarkkaa tietoa ja vaarana on, että useampikin ottelu tulee jäämään väliin. Todellisena säkityskoneena miehen arvo joukkueelleen on kultaakin kalliimpi ja jokainen ottelu, jonka Rams joutuu pelaamaan ilman häntä, antaa todella ison tasoituksen vastustajille. Toinen tärkeä palanen puolustuksessa on Robert Quinn, joka tulevalla kaudella nähdään muuttuneen puolustusmuodostelman johdosta tukimiehen pelipaikalla. Quinn on Donaldin tapaan sähäkkä pelinrakentajien metsästäjä ja keräsi kausina 2012–14 niitä yhteensä 40 kasaan.

Takapuolustuksestakin löytyy kova luu, joka on pysytellyt vielä isommilta estradeilta sivussa. Takapuolustaja Maurice Alexander lähtee NFL-uransa neljännelle kaudelle hyvistä lähtöasetelmista. Viime kausi meni mieheltä monilta osin nappiin, eikä häntä vastaan onnistuttu tekemään kertaakaan maalia. Mies myös katkaisi kahdesti pelinrakentajan syötön. Hänellä on vielä paljon todistettavaa noustakseen pelipaikkansa tähdeksi, mutta niin on muullakin takapuolustuksella. Kulmapuolustajakolmikosta Blake Countess, Trumaine Johnson sekä Lamarcus Joyner ja heidän tämän hetkisestä tasostaan on vaikeaa vetää suoria johtopäätöksiä, mutta selvää on, että tämä osasto saattaa olla vaikeuksissa useastikin.

Arvio

Uuden päävalmentajansa Sean McVayn, hyökkäyksen koordinaattorinsa Matt LaFleurin ja puolustuksen koordinaattorinsa Wade Phillipsin johdolla kauteen lähtee nälkäinen joukkue, jonka nuoreen kokoonpanoon on viime kauden jälkeen lisätty myös kokemusta. Paljon jää kuitenkin Jared Goffin varaan, sillä ilman hänen tason nousuaan, tulee kaudesta todella pitkä. Tähän mennessä miehen voittosaldona komeilee pyöreä nolla, vaikka otteluita on jo seitsemän takana. Viime kauden epäonnistumisia ei pelkästään voi laittaa nuorukaisen piikkiin, mutta paljon pitää vielä tapahtua, että hänen johdollaan Rams nähdään kolkuttelemassa pudotuspelien portteja. Uskomme, joukkueen olevan tämän kauden heittopussi jääden 1–15-voittosaldollaan liigan hännille.

San Francisco 49ers

Kyle Shanahanin ensipesti päävalmentajana ei tule olemaan helppo. (Ezra Shaw/Getty)

Kausi 2016 (2–14)

49ersin viime kausi ei olisi voinut lähteä paremmin liikkeelle kuin mitä se lähti. Kotiyleisönsä iloksi divisioonavastus Rams jäi täysin joukkueen jalkoihin 29–0-lukemin. Ilo jäi todella lyhytaikaiseksi, sillä loppukauden puolustus vuosi kuin seula sysäten 49ersin ikävään tappiokierteeseen. 13 tappion jälkeen vastaan asettui taas Rams ja 49ers onnistui hienolla viimeisen neljänneksen nousullaan kaatamaan toistamiseen joukkueen. Viime kaudesta onkin vaikeaa nostaa yhtään onnistujaa esiin, joten suuntaamme katseen jo tulevaan kauteen.

49ers-hyökkäys

Joukkueen uusi päävalmentaja Kyle Shanahan on tuttu kasvo Falconsin Super Bowliin johdattaneen hyökkäyksen koordinaattorina. Nyt mies astuu isompiin saappaisiin, mutta tarjolla olevat pelaajat eivät ole samaa luokkaa kuin viime kausina. Taitopaikkojen ykköspelaajat pelinrakentaja Brian Hoyer, laitahyökkääjä Pierre Garcon ja keskushyökkääjä Carlos Hyde lähtevät nostamaan viime kauden liigan kuudenneksi heikoimman hyökkäyksen tasoa. Hyde oli viime kaudella joukkueen tehokkain hyökkääjä ja Garconin siirtyminen joukkueeseen pitäisi helpottaa keskushyökkääjän pelaamista. Lisäksi Ravensissa hyvänä blokkaajana meriittinsä kerännyt keskushyökkääjä Kyle Juszczyk voi tuoda tullessaan eloa juoksupeleihin. Heittopelissä sen sijaan joukkueella riittää paljon kehitettävää. Garcon sekä muiden uusien kasvojen (Aldrick Robinson ja Marquise Goodwin) avulla Hoyerille tarjotaan sentään mahdollisuuksia parantuneen hyökkäyksen linja tehdä tuhoja ilmateitsekin.

49ers-puolustus

Jos hyökkäyksellä oli viime kaudella vaikeaa, puolustukselle kausi oli painajaismainen. Joukkue päästi vastustajansa etenemään liigan eniten jaardeja ja etenkin juoksupuolustus vuosi kuin seula. Kovin vahvistus tälle saralle löytyi Ravensin riveistä. Ulompi linjamies Elvis Dumervil nähtiin vain harvakseltaan kentällä viime kaudella loukkaantumisen vuoksi, sitä edeltävät kaudet ovat olleet komeita. Kesän harjoitusleireillä mies on osoittanut olevansa taas iskussa ja tilanne näyttää lupaavalta. Hän saa aisaparikseen toiseen linjan reunaan keväällä kolmantena varatun Solomon Thomasin. Thomas sekä myös 1. kierrokselta varattu tukimies Reuben Foster noussevat suoraan avauskokoonpanoon, nostaen samalla sen tasoa muutaman pykälän korkeammalle.Foster niitti mainetta viimeisellä yliopistokaudellaan ja hänet valittiin maan parhaaksi tukimieheksi, mutta myös kevään ongelmillaan terveyden ja doping-testien parissa. Foster ja Ahmad Brooks yhdessä supertähti NaVorro Bowmanin kanssa tulevat kuitenkin muodostamaan vakuuttavan tukimieskolmikon linjan taakse.

Arvio

Niin hyökkäys kuin puolustuskin on vahvistunut ja Shanahanin opeilla etenkin hyökkäys saattaa esittää hyvinkin erilaista peliä kuin mihin olemme viime vuosina tottuneet. Materiaalin kapeus tulee kuitenkin koitumaan joukkueen kohtaloksi vielä tällä kaudella ja viime kauden kaksi tuurivoittoa tulee muuttumaan viideksi hallituksi voitoksi.

Arizona Cardinals

Nappiin mennyt viime kausi antoi David Johnsonille aihetta hymyyn. Nyt odotukset ovat entistä korkeammalla. (Christian Petersen/Getty)

Kausi 2016 (7–8–1)

Cardinals lähti viime kauteen todella vahvalla nipulla, ainakin paperilla. Jotkut olivat valmiit nostamaan sen jopa yhdeksi finalistiehdokkaaksi, mutta heittovoimaiset hyökkäykset onnistuivat peittoamaan sen kerta toisensa jälkeen. Puolessa välissä kautta saldona oli kolme voittoa ja tasapeli, eikä loppupuolisko mennyt sen paremmin.

Vaikka voittosuhde jäi pakkasen puolelle, oli etenkin keskushyökkääjä David Johnson huikeassa tikissä. Mies juoksi 1 239 jaardin ja 16 TD:n sekä otti palloja kiinni 879 jaardin ja 4 TD:n edestä. Samoin Patriotsista siirtynyt tukimies Chandler Jones jatkoi tutulla tasollaan säkittämällä pelinrakentajia 11 kertaa. Toinen tukimies Markus Golden pisti vielä paremmaksi 12,5 säkityksellään.

Cardinals-hyökkäys

Tänäkin vuonna Cardinalsin hyökkäys elää ja kuolee Carson Palmerin heittojen mukana. Niin kauan kuin hyökkäyksen linja pysyy terveenä, mitä se ei viime kaudella tehnyt, Palmer pääsee käyttämään vahvaa kättään. Se puolestaan tulee avaan David Johnsonille viime mahdollisuuden jopa parannella viime kauden komeita tilastojaan. Palmerin mittarissa alkaa näkymään jo isot kilometrimäärät, eikä 37-vuoden iässä miehellä ole enää montaa pelikautta jäljellä. Tuleva kausi yhdessa Johnsonin kanssa voi olla jopa viimeinen, jolloin hänellä on mahdollisuus pelata pudotuspeleissä.

Jos linja hoitaa työnsä ja Palmer pääsee heittämään komeita kaaria, astuvat esiin pikaraketit J.J. Nelson ja John Brown laidalla. Tärkeintä roolia laitahyökkääjistä tulee kuitenkin esittämään Larry Fitzgerald, joka on jo 13 kauden ajan pelannut tasaisen varmalla tyylillään nimensä katsojien mieleen.

Cardinals-puolustus

Ei auta, vaikka hyökkäys tehtailee joka ottelussa yli 25 pistettä, jos puolustus ei hoida omaa tonttiaan. Viime kauden avauskokoonpanosta lähti miehiä urakalla naapuriseuroihin ja uuden miehistön kokoaminen on ollut työn ja tuskan takana. Hätiin saatiin mm. tukimies Karlos Dansby Bengalsista ja takapuolustaja Antoine Bethea 49ersista, jotka molemmat ovat pelipaikkansa parhaimmistoa. Varaustilaisuudesta puolestaan haaviin jäi tukimies Haason Reddick ja takapuolustaja Budda Baker. Molemmat nuorukaisista ovat valmiit pelaamaan jo tulevasta viikonlopusta lähtien, mutta nähtäväksi jää, mahtuvatko he avaukseen. Vanhoista Cardinals-pelaajista takapuolustaja Tyrann Mathieu on taas pelikunnossa ja tulee esittämään tärkeää roolia takakentällä.

Arvio

Ikä alkaa painamaan Palmerin ja Fitzgeraldin otteissa, joten saatamme nähdä joukkueen hyökkäyksessä pahoja alamäki. Niitä tulee kuitenkin tasaamaan Johnson ja puolustuksen esittäessä parastaan, voi joukkue kivuta jopa pudotuspeleihin asti. Näillä taustoilla voittoja voisi arvioida tulevan mitä tahansa kuuden ja yhdentoista väliltä, mutta päädyimme 9–7-voittosaldoon. Nähtäväksi jää, riittääkö se tänä vuonna jatkopaikkaan Seahawksin takaa.

Seattle Seahawks

Russell Wilson on omalla panoksellaan nostanut joukkueensa jo viidesti pudotuspeleihin. Vieläkö kuudes kerta putkeen onnistuisi? (Otto Greule Jr/Getty)

Kausi 2016 (10–5–1)

Seahawksin kotistadion on pitkään ollut jo pelottava paikka vierasjoukkueille. Viime kaudella ainoastaan yksi joukkue, Cardinals, onnistui lähtemään kotimatkalle voitto takataskussaan. Kausi eteni muutenkin positiivisissa merkeissä, kun puolustus onnistui kerta toisensa jälkeen tylsyttämään vastustajiensa terät. Viikolle 12 lähdettäessa Seahawksilla oli kasassa jo seitsemän voittoa ja turvalliset asemat pudotuspelipaikan suhteen muiden divisioonan joukkueiden taistellessa vaikeuksiensa kanssa. Lopulta ero Cardinalsiin venyi kolmeen voittoon ja joukkue pääsi hyvissä ajoin aloittamaan valmistautumisen pudotuspeleihin.

Kotitaika ei pettänyt villikorttikierroksella Lionsia vastaan, vaan keskushyökkääjä Thomas Rawlsin johdolla ja puolustuksen nappipelillä 26–6-lopputulos ei jättänyt spekuloinneille varaa. Sen sijaan divisioonakierroksen ottelu Falconsia vastaan muodostoi Seahawksille äärettömän vaikeaksi. Puolustus ei onnistunut millään keinoin pysäyttämään Matt Ryania ja samaan aikaan Falcons-puolustus näytti kyntensä pakottaen Seahawksin luopumaan pallosta kerta toisensa jälkeen. Lopulta 20–36-tappio päätti joukkueen kauden ennen aikojaan.

Pelinrakentaja Russell Wilson pelasi loistavan kauden. Heittojaardeja kertyi uran kärkilukemat, mutta se kuvastaa enemmänkin joukkueen haasteita juoksupuolella. Rawlsin kahdeksan viikon poissaolo, hyökkäyksen linjan vaikeudet ja keskushyökkääjien vaisut otteet pakottivat Wilsonin turvautumaan useasti heittopeleihin. Niissä tärkeimpinä kohteina toimivat Doug Baldwin ja Jimmy Graham. Puolustuksen tukipilarit Bobby Wagner ja Richard Sherman olivat myös totutun hyviä.

Seahawks-hyökkäys

Wilson kaipaa kipeästi eteensä linjaa, joka pystyy pitämään puolustajat loitolla. Vaikka mies on todella taitava liikkumaan painostettuna ja välttämään taklaukset, ei se vie joukkuetta riittävästi eteenpäin. Kuitenkin linja näyttää hyvin pitkälti samalta kuin viime kaudella ja ainoa iso muutos on Jaguarsista siirtyneen Luke Joekelin mukaantulo.

Laidalla Baldwin ja Graham ovat edelleen mukana, kuten myös välillä loistavasti pitkillä kopeillaan väläytelleet Tyler Lockett. Kolmikkoa tulee täydentämään vähille peliminuuteille NFL-urallaan toistaiseksi jäänyt Paul Richardson. Heittopelien miehitys onkin hyvin pitkälti viime kauden mukainen. Juoksuhyökkäyksissä vastuun sen sijaan tulee kantamaan tuttu mies Packersista, Eddie Lacy. Lacyllä on menestyskausi vyöllään, mutta loukkaantumiset ja painonhallinta ovat sekoittaneet viimeisimmät kaudet. Nyt hänelle tarjoutuu uusi mahdollisuus nousta takaisin suurten joukkoon. Lacyn painolastia helpottaa tieto siitä, että Rawls on taas pelikunnossa. Tämä kaksikko voi saada ihmeitä aikaan, mutta kummankin viime kausi jättää myös paljon kysymysmerkkejä.

Seahawks-puolustus

Joukkueen puolustus on pullollaan viime kausien onnistujia. Seahawksin tavaramerkiksi onkin noussut usean vuoden ajan raudanluja puolustus, jota vastaan kukaan ei mieluusti joudu, etenkään Seattlessa. Tärkein lisä viime kauteen nähden on takapuolustaja Earl Thomasin paluu tositoimiin murtuneen jalan toivuttua pelikuntoon. Liigan paras takapuolustus on taas koossa ja muut voivat lähteä yrittämään sen läpäisemistä.

Etuseitsikkokaan ei paljon esittelyjä kaipaa, sillä Bobby Wagnerin ja K.J. Wrightin johdolla se pystyy tasapainoisesti hoitamaan niin juoksu- kuin heittohyökkäyksiäkin. Ainoa avauskokoonpanoon kaavailtu täydennys, linjamiestulokas Malik McDowell, joutui elokuun alussa auto-onnettomuuteen ja hänen koko tulokaskautensa on vaakalaudalla.

Arvio

Päävalmentaja Pete Carrollin tilastot joukkueen peräsimessä ovat komeat. 70 voittoa 112 ottelusta saanee tänäkin vuonna lisää tuulta purjeisiin, sillä Seahawks on matkalla todella pitkälle. Viime kaudella koetut avainpelaajien loukkaantumiset olivat paha isku joukkueelle, eikä tänäkään vuonna miehistön ollessa hyvin viime vuoden kaltainen, vastaavaan ole varaa. Divisioonan ykköspaikka tulee taas lohkeamaan Seahawksille ja tällä kertaa lukemin 10–6. Joukkue on myös yksi vahvimmista suosikeista Super Bowliin NFC:n puolelta.

Twitter: @TuomasKurikka

Kansikuva: Steve Dykes/Getty