NFL-kierroksen kuumin ottelu – Giants levänneenä paikallistaisteluun

NFC East -divisioona on liigan ainoa, jossa kaikki sen joukkueet ovat plussan puolella. Kauden alla uskoin, että vain illan ottelun taistelupari New York Giants ja Philadelphia Eagles yltävät kahdeksaan voittoon, mutta joukkueet ovat todistaneet oletukset alkukaudella vääriksi. Vielä on jopa mahdollista, että näemme kolmekin joukkuetta pudotuspeleissä, sillä tällä hetkellä divisioonan nelikko pitää hallussaan NFC:ssä sijoja 1., 6., 7. ja 8. Suhteellisen herkullinen asetelma, kun samalla muistetaan, että viime kauden päätteeksi sijat olivat 6., 10., 12. ja 16.

Tilanne otteluun lähdettäessä

Jos etsitään todellisia paikalliskamppailuja NFL:stä, on meillä käsissämme yksi sellainen. Giants ja Eagles ovat ensi kerran kohdanneet vuonna 1933, josta lähtien joukkueet ovat olleet samassa divisioonassa. Aikojen saatossa otteluita on nähty jo 166 ja niistä Giants on vienyt voiton 84 kertaa. 2010-luvulla vaakakuppi on kääntynyt vakaasti toiseen suuntaan, kun Eagles on voittanut yhdeksästi ja Giants vain kolmesti. Kun otetaan vielä askel lähemmäs tätä päivää, Eagles on hallinnut neljää viime ottelua 123–63-lukemin puhtaalla pelillään.

NFC East V–H–T  Div 
Dallas Cowboys6–1–02–1
New York Giants4–3–01–1
Philadelphia Eagles4–3–00–2
Washington Redskins4–3–12–1
Odell Beckham (Getty)

Odell Beckham on eittämättä liigan mielenkiintoisimpia hahmoja. Mies on kotikentällään ollut hyvässä iskussa myös tulosten puolesta. (Getty)

Kotonaan illalla pelaava Giants on mystinen joukkue. Siitä on vaikeaa muodostaa sopivaa kokonaiskuvaa, kun hyvän ja huonon päivän ero tuntuu olevan turhan iso. Joukkueen juoksuhyökkäys on pahimmillaan karmeaa katseltavaa ja sitä kautta heittopelien onnistuminen on jatkuvasti avainasemassa. Neljästä voitosta kolmessa pelinrakentaja Eli Manning on ollut ottelun avainhahmo yhdessä tutkaparinsa Odell Beckhamin kanssa. Silti 19 tehdyn pisteen keskiarvo on huolestuttava loppukautta ajatellen. Ilman hyvin pelannutta puolustusta voittosaldo olisi rumaa katseltavaa. Yhtä kaikki, kasassa on tärkeät voitot Cowboysista ja Saintsista sekä kahdesta viime ottelusta Ravensista ja Ramsista. Viime viikon huili teki varmasti joukkueelle hyvää ja tuleva kolmen ottelun kotipeliputki on omiaan kääntämään hyökkäyksenkin kurssia paremmille vesille.

Vierasjoukkue Eaglesin kauden alku oli musertavan kova. Kolme peräkkäistä voittoa ja kaikki vähintään kahden TD:n erolla antoivat luvan odottaa paljon seuraavilta kuukausilta. Neljännelle viikolle osunut huiliviikko söi joukkueen terävimmän terän ja neljästä viime ottelusta onkin jäänyt käteen vain yksi voitto, joskin se vakuuttavalla suorituksella Vikingsistä. Mistään kriisistä ei ole syytä puhua, sillä kaikki hävityt ottelut ovat päättyneet korkeintaan yhden TD:n eroon joista viimeisin Cowboysia vastaan vasta jatkoajalla. Joukkue on kuitenkin vajonnut kohti divisioonan voittoa, eikä kaksi divisioonan sisäistä tappiota helpota ainakaan matkaa takaisin kohti kärkeä.

Eagles on pärjännyt ennen kaikkea puolustuksensa ansiosta, joka on pitänyt vastustajien heittopelit loistavasti hyppysissään. Päästetyillä pisteillä mitattuna joukkue on liigan neljänneksi paras. Hyökkäys oli alkukauden loistavassa vireessä, mutta viime viikkojen näytöt ovat ailahdelleet enemmän. Tulokaspelinrakentaja Carson Wentz heitti kolmessa kauden avausottelussa 5 TD:tä ilman syötönkatkoja, kun taas kolmessa edellisessä ottelussa maaleja on syntynyt vain kaksi ja syötönkatkoja saman verran.

Mitä odottaa ottelulta?

New Jerseyssä sijaitsevalta MetLife Stadiumilta löytyy tilaa yli 82 000 katsojalle. Tuleva vastustaja Eagles vetää lehterit varmasti lähes ääriään myöten täyteen ja siten kotijoukkue pääsee hyödyntämään yleisön huutomyrskyä parhaansa mukaan. Giants kaipaa kaiken mahdollisen avun ja mielenkiintoisinta tulee olemaan Eaglesin puolustuksen taktiikka. Viime otteluissa Giantsia vastaan, joukkueen avainase on ollut Eli Manningin jatkuva painostaminen, joka on tuonut kahden viime kauden aikana yhteensä 11 säkkiä.  Manning on hyvä löytämään pitkillä heitoillaan Beckhamin ja Victor Cruzin, mutta painostuksen alla jälki on ollut heikkoa. On vaikea uskoa, ettei tämä olisi hyvin vierasjoukkueen tiedossa ja puolustuksen onnistuessa painostuksessa, tulee Giants-hyökkäykselle raskas ottelu, koska sen juoksuhyökkäyksen varaan en laskisi lantin lanttia.

Josh Huff (Getty)

Josh Huffin ura on tältä erää ohi. Tulevaisuus näyttää, onko hänellä vielä asiaa pelikentille.  (Getty)

Eagles vapautti aiemmin tällä viikolla kolmannen kauden laitahyökkääjä Josh Huffin joukkueesta kentän ulkopuolisten ongelmien vuoksi. Huff ei ole ollut tällä kaudella merkittävässä roolissa hyökkäyskuviossa, mutta erikoisjoukkueessa oli. Hänen poistumisensa avaa oven muille pelaajille, joista tulokas Bryce Treggs saanee näytön paikkansa. Treggs ei ole käynyt vielä kertaakaan kentällä, mutta voisi nopeudellaan tuoda jokerikortin Eagles-hyökkäykselle etenkin pitkiin heittopeleihin. Samoin Dorial Green-Beckhamin rooli tullee entisestään kasvamaan. Nähtäväksi jää, miten Huffin jättämä aukko tullaan täyttämään.

Eaglesin heittohyökkäys on hyödyntänyt laajasti koko pelaajamateriaaliaan, muttei ole vielä löytänyt parasta konseptia. Laitahyökkääjä Jordan Matthews on Carson Wentzin ykköskohde, mutta toistaiseksi Matthews on vasta kertaalleen ylittänyt 100 jaardin rajapyykin alkukauden otteluissa. Kakkolaiturina pelaava Nelson Agholor on ollut suuri pettymys. Miehellä on vasta 1 TD, 21 koppia ja reilut 200 jaardia kasassa, joka on huomattavasti vähemmän, mitä mieheltä odotetaan. Eaglesin menestystoiveiden kannalta heittopelin kuntoon laittaminen lienee joukkueen ykkösteema tällä hetkellä, sillä Wentz on viimeksi heittänyt yli 250 jaardia viikolla kolme.

Arvio

Ottelu tulee olemaan elintärkeä etenkin Eaglesin kannalta, jonka seuraavat neljä ottelua ovat liigan kärkipään joukkueita vastaan ja asema divisioonan sisällä on toistaiseksi heikko. Tappio saattaisi olla vakava takaisku tai jopa kuolinisku joukkueen pudotuspelitoiveille. Kuilun reuna ei saisi kuitenkaan näkyä pelaajien otteissa, vaan tylsyttämällä Giantsin heittohyökkäys sillä on loistavat saumat pysyä kisassa mukana. Joukkueen vierasmatkat ovat olleet toisaalta haastavia ja Huffin poistuminen kokoonpanosta ei voi olla vaikuttamatta tavalla tai toisella peliin.

Huiliviikko takaa sen, että kentällä nähdään pirteä kotijoukkue. Siten Giants-puolustuksella ei pitäisi olla vaikeuksia pitää Eagles hyppysissään. Sen sijaan ottelun ratkaisu tullaan näkemään siinä, miten Eli Manning saa heittopelinsä kulkemaan. Lontoo-pelin toisella puoliskolla se lähti hyvännäköisesti jo rullaamaan ja luotto saman tahdin jatkumiseen on kova.

Otteluveikkaus: New York Giants – Philadelphia Eagles 27 – 24

Ottelu on nähtävissä sunnuntaina klo 19:55 alkaen Viasat Urheilu HD -kanavalla sekä Viaplay-palvelussa.

Kansikuva: Getty