NFL-viikon kuumin ottelu – Mustat hevoset vastakkain

Sunnuntaina heti Lontoossa pelattavan Giants–Rams-ottelun jälkeen klo 20 kohtaavat kaksi kauden alla AFC:n mustiksi hevosiksi nostettua joukkuetta. Kotijoukkue Jaguarsin kausi alkoi heikosti, mutta on kääntynyt hyvissä ajoin kohti positiivisempaa lopputulosta. Vastaan asettuva Raiders puolestaan on kahden ottelun tappioputkesta huolimatta edelleen divisioonansa ykköspaikalla ja loistavissa asetelmissa pudotuspelejä ajatellen.

Tilanne otteluun lähdettäessä

Jaguars on suhteellisen nuori NFL-joukkue historiansa osalta, sillä se liittyi karkeloihin vasta vuonna 1995 yhdessä Carolina Panthersin kanssa. Näiden reilun 20 vuoden aikana joukkue on kohdannut Raidersin seitsemästi, joista se on napannut neljä voittoa ja hävinnyt kolmesti. Kaksi edellistä kohtaamista vuosina 2012 ja 2013 ovat olleet tasaisia, mutta Raiders on ollut niissä riittävästi kotonaan niskan päällä. Kotikentällään Jaguars ei ole hävinnyt vielä kertaakaan kaksikon toiselle osapuolelle.

AFC South V  H 
Houston Texans42
Tennessee Titans33
Jacksonville Jaguars23
Indianapolis Colts24

Jaguarsin viime aikojen kiri on tuottanut jo kaksi peräkkäistä voittoa. Ensin Colts kaatui kolmen pisteen turvin ja viikko sitten Bears yhdellä pisteellä. Joukkueen hyökkäys on vain harvoin päässyt kunnolla vauhtiin ja siten pisteitäkin on kertynyt vain noin 20 per ottelu. Etenkin juoksuhyökkäys on ollut pulassa ja juostuissa jaardeissa Jaguars onkin liigan toiseksi heikoin – vain Vikings on ollut sitä tehottomampi. Puolustus sen sijaan on suoriutunut urakastaan mallikkaasti, vaikka vastassa on ollut tasokkaita hyökkäyksiä. Jaardeilla mitattuna puolustus on liigan yhdeksänneksi paras tällä hetkellä.

AFC West V  H 
Oakland Raiders42
Denver Broncos42
Kansas City Chiefs32
San Diego Chargers24

Raiders on kärsinyt kauden ainoat tappionsa viikolla kaksi Falconsille ja viikko sitten Chiefsille. Neljällä voitollaan joukkue majailee äärettömän tasaisen AFC West -divisioonan kärkipaikalla, mutta heti perässä hengittävät Broncos ja Chiefs yhtä monella tappiollaan. Toisin kuin Jaguarsilla, Raidersin menestys on perustunut toimivaan hyökkäykseen. Yli 25 pisteen keskiarvolla joukkuetta ei ole haitannut se, että puolustus on ollut umpisurkea. Raiders on päästetyissä jaardeissa ja heittojaardeissa liigan heikoin sekä juoksujaardeissakin aivan liigan pohjalla.

Mitä odottaa ottelulta?

Latavius Murrayn paluu antaisi Raidersille kaivatun avun etenkin maalin läheisyydessä pelattaviin peleihin. (Getty)

Latavius Murrayn paluu antaisi Raidersille kaivatun avun etenkin maalin läheisyydessä pelattaviin peleihin. (Getty)

Jaguars on todella sopiva vastustaja Raidersille, sillä kerrankin vierailijoiden puolustuksella ei pitäisi olla omaan tasoonsa nähden liian vaikeaa tehtävää edessään. Joukkueen vierastaika on ollut toistaiseksi lähes vailla vertaansa, sillä vain Dallas Cowboys on pystynyt samaan eli kolmeen vierasvoittoon kuluvalla kaudella. Nyt se saanee mukaansa kahden ottelun huilin jälkeen myös ykköskeskushyökkääjänsä Latavius Murrayn, jonka myötä juoksu-uhka pomppaa seuraavalle tasolle. Nuoret DeAndre Washington ja Jalen Richard ovat olleet tehokkaita, mutta maalimäärä miehillä on yhteensä vasta yksi. Juoksuhyökkäystä suuremmaksi kysymykseksi Raiders-leirissä nouseekin heittopuolustus. Kotijoukkueella on marssittaa kentälle vakuuttava laiturikolmikko, kun taas Raidersin takakenttä on ollut jatkuvissa ongelmissa tähän asti.

Jacksonville kaipaa kipeästi juoksuhyökkäyksensä apua. Nyt, jos koskaan sen olisi aika nousta esiin. Tähän mennessä joukkue on pystynyt juoksemaan yli 100 jaardia vain kertaalleen. Viime kaudella Jetsissä yli 1 000 jaardia pinkonut Chris Ivory teki kauden avausmaalinsa vasta viime viikolla ja yritysten keskiarvo on painunut lähes puoleen (4,3 -> 2,4). Helpoin tapa saada pidettyä palloa pitempään ja viedä hyökkäyksiä lähemmäs vastustajan maalia olisi juoksujen kuntoon laittaminen. Raidersin juoksupuolustus on liigan kolmanneksi heikoin ja siten tarjoaa mahdollisuuden myös siihen.

Arvio

Pääkoutsi Jack Del Riolle maistuisi voitto entisestä pitkäaikaisesta työnantajastaan. (Getty)

Pääkoutsi Jack Del Riolle maistuisi voitto entisestä pitkäaikaisesta työnantajastaan. (Getty)

Vaikka mediassa Raidersin osalta suurin puheenaihe on ollut joukkueen hyvin todennäköinen siirtyminen lähivuosina Las Vegasiin, on joukkue saanut keskittyä otteluun rauhassa. Vierasjoukkueen päävalmentaja Jack Del Riolle Jacksonville on hyvinkin tuttu paikka. Vuodet 2003–11 Jaguarsin päävalmentajana vaikuttanut mies haluaa varmasti näyttää vanhassa kotikaupungissaan kaapin paikan. Alkuasetelmiin nähden Rion toiveen pitäisikin toteutua, sillä Raiders pystyy vahvuuksillaan jyräämään ottelun voittoon luottaen tehokkaaseen hyökkäykseensä, kun samaan aikaan sen puolustuksella on kaikki avaimet jarruttaa Jaguars-hyökkäystä riittävästi. Ottelun avainhahmon viittaa tarjotaan taas Raidersin laitahyökkääjä Amari Cooperille, joka on tällä hetkellä loistovireessä.

Otteluveikkaus: Jacksonville Jaguars – Oakland Raiders 20 – 29

Kansikuva: Getty