Pelataanko ensi yönä varamiesten turvin?

Perjantaina aamuyöstä NFL:ssä asettuvat vastakkain viime viikolla pahan selkäsaunan saanut Houston Texans sekä ilman ykköspelinrakentajaansa niukkaan voittoon jatkoajalla ja samalla divisioonakärkeen siirtynyt Indianapolis Colts. Molemmat joukkueet tulevat tasaisesta AFC South -lohkosta, jossa piikkipaikkaa kahdella voitollaan pitävän Coltsin takana väijyy muu kolmikko yhden voittonsa turvin. Tässä vaiheessa kautta koko pakka on edelleen avoinna ja tuleva ottelu antaa lisämerkkejä siitä, mihin suuntaan voimasuhteet ovat asettumassa.

Texans ongelmissa pelinrakentajiensa kanssa

Houstonin pelinrakentajaruletti on käynyt kiivaasti ja siitä saatiin taas oiva näyte viikonloppuna, kun ottelun aloittanut Ryan Mallett johdatti joukkueensa kolmessa neljänneksessä 0–42-tappioasemaan ennen kuin Brian Hoyer vaihdettiin miehen tilalle. Ottelun ollessa jo ratkennut, Hoyer onnistui kahdesti maalinteossa ja kaunisteli loppulukemiksi 21–48. On vaikeaa nähdä päävalmentaja Bill O’Brianin pään sisään, mutta päätös tulevan ottelun avauspaikasta ei tule olemaan helppo. Onnistumisestaan huolimatta Hoyer löytänee itsensä taas vaihtopenkin puolelta ja Mallett kentältä.

Texansin hyökkäys on otteluiden lopputuloksista huolimatta onnistunut etenemään etenkin heittämällä hyvin. Kolmeen laadukkaaseen laitahyökkääjään tukeutuminen näyttää toimivan suhteellisen hyvin, kun vielä pelinrakentajat pystyisivät toimittamaan varmemmin palloa heille. Kolmikko DeAndre HopkinsCecil ShortsNate Washington on tehoillaan nostanut Houstonin aina kuudenneksi parhaaksi liigassa heittojaardeilla mitattuna. Kolmikosta kaksi viimeksi mainittua löytyvät loukkaantuneiden listoilta ja ottelu menee todella mielenkiintoiseksi, jos he joutuvat jäämään sivuun.

Juoksuhyökkäys on puolestaan kärsinyt ykkösmiehen Arian Fosterin poissaolosta, eikä varamies Alfred Blue ole pystynyt hyvästä yrityksestään huolimatta tuomaan jatkuvaa uhkaa puolustuslinjalle. Nyt kun molemmat ovat pelikunnossa, saa joukkue myös juoksuihin toisiaan täydentävän kaksikon ja toiveita loppukauteen.

Puolustus on se osa-alue, jolla Texans pystyy kääntämään tulevan ottelun edukseen. Etenkin vastustajan pelinrakentajan ahdistaminen on avain hyökkäysten pysäyttämiseen, sillä Andrew Luck on heittänyt surkeasti 35,7 prosentin osumatarkkuudella ahdistettuna ja se on varmasti Texansin tiedossa. Joukkueen ykköstähti, ulompi linjamies J.J. Watt, sekä viime vuoden ykkösvaraus, tukimies Jadeveon Clowney, ovat taikureita hyökkäyslinjan kiertämisessä ja saavat kerta toisensa jälkeen pelinrakentajat ongelmiin. On selvää, että Colts-linja tulee blokkaamaan kahdella pelaajalla molempia tukimiehiä, joten samalla muille tukimiehille ja uloimmille linjamiehille aukeaa loistava mahdollisuus mies miestä vastaan haastaa vastustajansa.

Miten käy Coltsin heittotehojen?

T.Y. Hiltonin pysäyttämiseen yksi puolustaja ei riitä, mutta onko mies ensi yönä pelikunnossa? (Getty images)

T.Y. Hiltonin pysäyttämiseen yksi puolustaja ei riitä, mutta onko mies ensi yönä pelikunnossa? (Getty images)

Molemmat divisioonan sisäisistä otteluista tällä kaudella voittaneen Coltsin asema lohkossa on hyvä, mutta erittäin haavoittuva. Joukkueella on kasassa jo 15 ottelun mittainen voittoputki AFC Southin joukkueita vastaan. Sen loukkaantuneiden lista näyttää fanien kannalta huolestuttavalta, kun sieltä löytyy myös joukkueen avainkalustoa. Pelinrakentaja Andrew Luck joutui huilaamaan olkapäänsä vuoksi viime ottelun ja hänen ykkösheittokohteensa T.Y. Hilton parantelee parhaillaan polvivammaansa. Molempien oletetaan olevan kunnossa, kun ottelu NRG Stadiumilla Houstonissa alkaa. Luck oli mukana jo tiistain harjoituksissa ja päävalmentaja Chuck Pagano totesi otteiden näyttävän jo hyviltä.

Jos edellä mainitut herrat löytyvät avauskokoonpanosta ja Colts saa heidän lisäkseen vielä ex-Texans Andre Johnsonin laidalle viilettämään, alkaa tulivoima olla kohdallaan. Johnson rikkoi 14 Texans-kautensa aikana kaikki mahdolliset seuran laitahyökkääjätilastot ja onkin nyt mielenkiintoisessa tilanteessa uuden seuransa peliasussa. Hänen roolinsa on ollut marginaalinen tähän mennessä, mutta nyt voisi olla aika näyttää, mitä Houston miehessä menetti. Sen sijaan keskushyökkääjä Frank Gore on ollut näkyvästi esillä ja junan lailla etenevä jyrä on vakiinnuttanut paikkansa Colts-fanien suosiossa.

Coltsin puolustus ei ole esiintynyt edukseen päästäen vastustajansa etenemään niin juoksemalla kuin heittämällä helposti. Näkyvimmän roolin kokoonpanossa on napannut takapuolustaja Dwight Lowery kahdella heitonkatkollaan ja 19 taklauksellaan. Juoksupuolustus ei ole ollut joukkueen isoin ongelma, mutta nyt sitä vastaan asettuu alkukauden pahin etenijä, kun keskushyökkääjä Arian Foster lähtee haastamaan Colts-puolustusta.

Ottelun taisteluparit

J.J. Watt vs Coltsin hyökkäyslinja

(Getty images)

Liigan valovoimaisin puolustaja J.J. Watt ei vielä tiedä, kuka Colts-pelinrakentaja vastaan asettuu. (Getty images)

J.J. Watt on kehittynyt kausi kaudelta ja matkalla yhdeksi kaikkien aikojen parhaista oman pelipaikkansa pelaajista. Tällä kaudella hän on saalistanut jo neljä säkitystä ja on sillä liigan tilastoissa jaetulla kakkossijalla. Coltsin hyökkäyslinja puolestaan on ollut ajoittain isoissa ongelmissa ja on sallinut vastustajalle kahdeksan säkitystä sekä turhan paljon painetta pelinrakentajalleen. Onkin oletettavaa nähdä Luck tai hänen tuuraajansa Matt Hasselbeck muutamaan otteeseen tässäkin ottelussa selällään pallo käsissään, kun Watt murtautuu linjan läpi. Paine, jonka Watt pystyy pelinrakentajalle luomaan, on omiaan aiheuttamaan heikkoja ratkaisuja ja sitä kautta pallonmenetyksiä.

T.Y. Hilton vs. Texansin kulmapuolustajat

Ulompi laitahyökkääjä T.Y. Hilton on tehnyt jäätävää jälkeä Texansia vastaan pelaamissaan kuudessa ottelussa. Yli 110 jaardin keskiarvo ja kuusi maalia antavat loistavat lähtökohdat vastustajan nöyryyttämisen jatkamiseen. Ennakkoon Texansin kulmapuolustajilla Johnathan Josephilla ja Kareem Jacksonilla eivät jalat riitä Hiltonin perässä juoksemiseen, joten he tarvitsevat tuekseen takapuolustajia. Kahden miehen vartionnilla Texansilla on edes pieni mahdollisuus pitää Hilton kurissa, mutta riittääkö tälläkään kertaa edes se?

Yhteenveto

Luvassa on todella mielenkiintoinen paikalliskamppailu, jossa etenkin kotijoukkue Texansilla on paljon pelissä. Vaikka periaatteessa joukkueelle jää tappionkin jälkeen mahdollisuus nousta aina pudotuspeleihin asti, on se käytännössä huomattavan vaikeaa. Koska Coltsinkaan kausi ei ole vielä ollut menestys, ei myöskään heillä ole varaa tappioon. Molemmilla joukkueilla on tärkeitä avainpelaajia loukkaantuneina ja lopputuloksen kannalta on merkittävää nähdä, ketkä avaukseen kävelevät. Koska Luckin lisäksi myös Hasselbeckin pelaaminen on epävarmaa, Colts hankki Josh Johnsonin varalle otteluun. Poikkeuksellisesta alkuasetelmasta kertoo myös se, etteivät isot vedonlyöntitoimistot ole ottaneet ottelua lainkaan listoilleen toistaiseksi. Ottelusta on odotettavissa joka tapauksessa vähämaalinen ja isoin kysymysmerkein varustettuna Texans tulee puolustuksensa vaarallisuuden myötä viemään sen nimiinsä.

Otteluveikkaus: Houston Texans – Indianapolis Colts 18 – 16

Ottelu on nähtävissä torstain ja perjantain välisenä yönä klo 3:25 alkaen Viasat Sport- ja Nelonen Pro 1 -kanavilla sekä lisäksi Ruutu- ja Viaplay-palveluissa.

Kansikuva: Getty images