Cheek & vapaaottelu – uhka vai mahdollisuus?

Oletko koskaan tullut ajatelleeksi, miten Jare Tiihonen eli tutummin Cheek (kuvassa) liittyy vapaaotteluun? Todennäköisesti et ole, ainakaan ennen viime viikonloppua.

Sinänsä Cheek tuntuu liittyvän lähes kaikkeen urheiluun(kin), koska hänen musiikkinsa tuntuu soivan halvan populismin nimissä lähes kaikissa keskimääräistä suuremmissa kotimaisissa urheilutapahtumissa. Mutta erityisen läheisesti ”Keekki” liittyy kamppailulajien kuninkaaseen, siitä todisteena (sekä halvasta populismista) Ilta-Sanomien viikonloppuliitteessä oli varsin mittava vapaaottelu-aiheinen (melkein) juttu, jossa patsasteli kutakuinkin Jaren näköinen ukko komeissa kuvissa.

Itse asiassa rohkenen väittää kohtuullisen vahvalla ja omakohtaisella perstuntumalla, että kyseessä oli kaikkien aikojen suurin vapaaottelua tiiviisti sivuava lehtijuttu kotimaisessa valtavirtamediassa.

Nythän on siis niin, että Jarella on veli nimeltä Jere. Vaikka tuo kuulostaa hieman sarjakuvamaiselta, veljekset ovat totta ja ehtaa lahtelaista tekoa. Katujätkiä siis. Siinä missä Jaresta tuli iskelmälaulaja, Jerestä tuli vapaaottelija.

Kaksikon päätyminen mediaan juuri nyt ei ollut aivan sattumaa, vaan tarinoinnin ohessa muistettiin (muussakin mediassa) mainita, että
1) Lahdessa järjestetään Chicago Collision -tapahtuma
2) jossa Jere ottelee
3) ja Jare toimii veljensä kulmamiehenä.

Tässä vaiheesa täytyy ensinnä onnitella tapahtuman järjestäjiä siitä, että ujostelu on jätetty sikseen ja tämä kortti on pelattu reilusti tiskiin. Itsekin olisin näin tehnyt. Kuten saavutetusta julkisuudesta voi päätellä, temppu kannatti. Vastaavaa mainosnäkyvyyttä ei suomalaisen kamppailulajiseuran rahoilla saa ostettua.

Silti olen melko varma, että jossain joku ruttukorva mutisee vähintään yksinään, tai todennäköisemmin kotisalinsa nurkissa, ettei tällainen peli vetele. Vapaaotteluskenessä useimmat asianosaiset haluavat päästä vanhasta verikekkeri-imagosta eroon, mutta johonkin on raja vedettävä uskottavuuden nimissä.

Cheek edustanee mahdollisimman vähän kaikkea sitä, mitä keskimääräinen vapaataistelija haluaa olla. Mutta mitä sitten?

Se on tärkeää, että vapaaottelukin koetaan yhä useammin urheiluna maallikkojenkin keskuudessa. Ja sillä on arvonsa, että mediassa lajia käsitellään jo enimmäkseen urheiluaiheena, ei ilmiö- ja kauhistelujutuissa. Näillä asioilla saavuttaa perustason uskottavuutta ja pieniä hyviä asioita pienelle (suomalaisittain) lajille.

Mutta kun lehden kannessa lukee isolla Cheek ja jutussa puhutaan toistuvasti vapaaottelusta, tavoitetaan aivan uudenlaisia ihmisryhmiä. Siksi Jare ei ole uhka, vaan mahdollisuus.

Ja siksi näitä mahdollisuuksia pitäisi hyödyntää siekailematta. Liian harva tietää vielä, että Glenn ja Tim Sparv ovat veljeksiä, tai että Joni Salovaaralla on kotona oma pop-tähti. Eikä Mikael Silander hengaa riittävän näkyvästi JVG:n veljien tai Stadin lätkätähtien kanssa.

Urheilu on viihdettä, ja viihdeurheilu on 2000-lukua – myös totisille taistelijoille.