Käsiksen välieräpareissa selkeät suosikit ja haastajat

Käsipalloliiga on edennyt välierävaiheeseen eikä yksikään neljästä vielä mukana olevasta joukkueesta ole suuri yllätys. Runkosarjan neljä parasta, Cocks, Dicken, HC West ja Atlas Vantaa, ratkovat myös mitalien kohtalon.

Puolivälierissä tarvittiin vain minimimäärä otteluita etenijöiden selvittämiseksi. Kaikki neljä ottelusarjaa (Cocks-BK-46, Dicken-SIF, HC West-HIFK ja Atlas Vantaa-ÅIFK) päättyivät 3-0, mitä ei suurena ihmeenä voida pitää sillä kärkinelikko ei menettänyt 24 runkosarjakierroksenkaan aikana alemmilleen kuin 11 sarjapistettä, ja niistäkin Atlas pisti jakoon suurimman osan.

Cocks-Atlas Vantaa

Ottelut runkosarjassa: 36-28, 33-24, 31-27.
Liigan suurin ennakkosuosikki Cocks on viihtynyt jo 10 peräkkäistä vuotta mitaleilla. Niistä kuusi on kultaa, kaksi hopeaa ja kaksi pronssia. Tavoitteena joukkueella on kolmas peräkkäinen kulta. Atlas saavutti keväällä 2010 pronssia, viimeksi seura oli mitalipeleissä keväällä 2012, jolloin finaaleissa tuli 0-3 takkiin mestaruuden voittaneelle Westille. Cocks ja Atlas kohtasivat välierissä myös kaudella 2010-11, tuolloin Cocks eteni finaaleihin otteluvoitoin 3-0.

Cocks on ollut läpi kauden vakuuttava. Ainoat tappiot joukkue kärsi helmikuun alussa, jolloin Dicken ja ÅIFK onnistuivat neljän päivän sisään viemään pisteet. Cocksilla pukkaa taas pientä otteluruuhkaakin sillä kesken välieräsarjan joukkue pelaa Virossa 11.-12.4. kaksi ottelua Baltian liigan Final4-turnauksessa. Joukkuetta on riivanneet loukkaantumiset läpi kauden, siksi mm. Teemu Tammista ja Antti Valoa ei välierissä nähdä lainkaan. Tammisen tilalle hankittu ukrainalainen Mykhaylo Krivchikov omaa kokemusta sekä EM-kisoista että Mestareiden liigasta. Cocks on tottunut koviin peleihin ja rosterissa laadukkaita pelaajia riittää joten tiivis pelitahtikaan ei riihimäkeläisten finaalipaikkaa vie, siitä pitävät huolen mm. herrat Rönnberg (x2), Vitalie Nenita ja Kristo Voika. Joukkueella oli varaa jopa potkia pois virolaissentteri Marius Lepp viime viikolla ”joukkueen sisäisen ilmapiirin parantamiseksi”.

Atlas Vantaan kausi on ollut yhtä vuoristorataa ja runkosarjan nelossija taisi olla hienoinen pettymys suurin satsauksin liigaan lähteneelle ryhmälle. ÅIFK taipui kuitenkin puolivälierissä helposti, mutta vantaalaisten kuntoa sen perusteella on vaikea määritellä ÅIFK:n ajauduttua itselleen liian tukalaan asemaan Christoffer Nyströmin loukkaantumisen myötä. Atlaksen ulkomaalaisvahvistukset ovat yksi kerrallaan poistuneet rivistä kuin Agatha Christien kuuluisassa kirjassa. Jäljellä ovat enää Milos Maksimovic ja kesken kauden seuraan liittynyt Mladen Cacic. Puolivälierien maalipörssin kärkinimi Sebastian Säkkinen sen sijaan on pelannut koko kauden tehokkaasti. 27 ottelun jälkeen kasassa on jo 145 osumaa. Joukkueen ehkä se tärkein pelaaja löytyy kuitenkin maalin suulta, jossa luotettava Tuomas Laitinen on pelannut vahvan kauden ja on hyvän päivän sattuessa likimain ohittamaton este.

Dicken-HC West

Ottelut runkosarjassa: 30-24, 25-21, 24-22.
Dicken nousi kesällä 2012 keskinkertaisuudesta liigaeliittiin saatuaan kertarysäyksellä kuuden pelaajan paketin Westistä. Lauttasaarelaisilla on nyt takanaan kaksi peräkkäistä finaalitappiota Cocksille ja kun seuran ainoa Suomen mestaruus on vuodelta 1993, on mestaruusnälkä suunnaton. HC West muodosti Cocksin kanssa 2000- ja 2010-lukujen taitteen ehdottoman kärkikaksikon. Westin kuuden vuoden mitaliputki 2008-2013 katkesi viime keväänä puolivälierissä 2-3 SIF:lle. Liigamestaruudet 2003 perustettu seura saavutti 2011 ja 2012, kolmen hopean (2008-2010) jatkoksi.

Kasassa on kaikki eväät tasaiseen ja täyspitkään ottelusarjaan, jossa ensimmäisen ottelun merkitys on huomattava. Joukkueet tuntevat toisensa läpikotaisin ja molemmat ovat pelanneet koko kauden laadukasta käsipalloa joten odotusarvo tämän parin kohdalla on todella suuri. Ex-Bundesliigapelaajat Björn Monnberg ja Mikael Källman ovat nyt vastakkain ensimmäistä kertaa Play offeissa valmentajina, Källmanille tämä kausi on viimeinen Westin peräsimessä miehen siirtyessä ensi kaudella Atlakseen. Kuusi edellistä kautta Westissä ovat tuottaneet kaksi kultaa, kaksi hopeaa ja yhden pronssin. Dicken lähtee peleihin ennakkosuosikkina voitettuaan runkosarjassa kaikki keskinäiset mutta erittäin tiukat ottelut.

Westin ja Dickenin pelitavoissa on jotain samaa ja jotain erilaista. Kumpikin luottaa vahvaan maalivahti- ja puolustuspeliin, jotka mahdollistavat tuhoisat vastaiskut. Eroavaisuudet löytyy asemapelistä, joissa West pyrkii murtamaan vastustajansa kollektiivisesti ja kurinalaisesti joukkueena. Dickenin hyökkäyksissä ratkaisuja haetaan enemmän vaistonvaraisesti ja taitavien pelaajien yksilösuorituksilla.

Kolmella voitolla loppuotteluihin

Käsipalloliigan mitalipelit pelataan paras viidestä järjestelmällä, poikkeuksena pronssiottelut, joissa lasketaan yhteen kahden osaottelun yhteismaalit.

Välierien otteluohjelma:
8.4.15 Cocks-Atlas Vantaa, Dicken-HC West
11.4.15 HC West-Dicken
15.4.15 Dicken-HC West, Atlas Vantaa-Cocks
17.4.15 Cocks-Atlas Vantaa

Tarvittaessa:
18.4.15 HC West-Dicken
19.4.15 Atlas Vantaa-Cocks
21.4.15 Cocks-Atlas Vantaa, Dicken-HC West