Runkosarjan loppukolmannes jakaa käsipalloliigan kolmeen osaan

Käsipallon SM-runkosarja palaa reilun kuukauden kestäneeltä joulu- ja maaottelutauolta mielenkiintoisista asetelmista. Seuraavan kuukauden sisään pelataan kuusi täyttä sarjakierrosta, jonka jälkeen joukkueet jakautuvat kolmeen eri kategoriaan. Runkosarjan neljä parasta varmistavat paikkansa Play offeissa ja jatkavat keskenään kisailua suorista välieräpaikoista. Sijoille 5-8 tulevat muodostavat alemman jatkosarjan, jonka kaksi parasta tulevat keväämmällä kohtaamaan puolivälierissä ylemman jatkosarjan kaksi heikointa. Runkosarjan kaksi heikointa jatkavat kauttaan SM-karsintasarjassa, jonne saavat seurakseen divarin eliitin.

Käytännössä runkosarjan voitto lienee puhtaalla pelillä liigaa johtavan Riihimäen Cocksin, joka on kuronut jo kahdeksan pisteen kaulan seuraavaan, ottelun enemmän pelanneena. Runkosarjan viimeiset pelit saattavat tosin jäädä hallitsevien mestareiden mielissä jo etukäteen taka-alalle sillä EHF Cupin lohkovaihe alkaa ennen runkosarjan loppua.

Kolmesta muusta ylemmän jatkosarjan paikasta tullaan käymään tiukka kisa kun halukkaita on enemmän kuin mukaan mahtuu. BK-46 (18 pistettä), Dicken (17), Atlas Vantaa (16) ja GrIFK (15) ovat pisteen erolla toisistaan ja taulukon kuudennelta riviltä löytyvä SIF on kahden pisteen päässä Granista. Kauden heikosti aloittaneella HIFK:lla (9 pistettä) on vielä teoriassa pieni mahdollisuus nousta neljän joukkoon, mutta se vaatisi jo suuremman luokan tuuria ja muiden epäonnea. Kuusi pistettä keränneen ÅIFK:n tehtäväksi loppukierroksilla jää paitsi kiusankappaleen rooli, myös varmistaa tarvittavat pisteet jotta Dynamo Riihimäki ja liigatulokas PIF pysyvät karsintaviivan alapuolella.

Yksi tulevan viikonlopun herkkupaloista on Länsi-Uudenmaan hegemoniaottelut ikuisten kiistakumppaneiden SIF:n ja BK-46:n välillä. Siuntion uudella Folksam Areenalla pelataan sunnuntaina sekä miesten että naisten pääsarjaottelut ja molemmista on luvassa suora lähetys YLE:n TV2:lla. Naisten ottelu näytetään kello 13:20 alkaen, miesten kello 17:05.

Karjaalaiset uskovat mitaleihin

20-kertainen Suomen mestari BK-46 tavoittelee vimmatusti paluuta mitalikantaan ja usko yhdeksän vuoden kuivan kauden päättymiseen on vahva. Seura ehti pari vuotta sitten lyödä jo pyyhkeen kehään ja ilmoitti pudottautuvansa omatoimisesti sarjaporrasta alemmas, mutta nopeat toimet monella eri taholla esti katastrofin syntymisen ja toteutti samalla luultavasti maailmanhistorian nopeimman paluun takaisin liigajoukkueeksi, josta on siitä lähtien määrätietoisesti rakennettu uutta menestyjää. Nyt seuralla on kasassa joukkue jonka putoaminen mitalipeleistä olisi suuremman luokan yllätys. Norjassa viime kaudet pelanneen Oscar Kihlstedtin ja Cocksin riveissä pari Suomen mestaruuttakin voittaneen Andreas Rönnbergin paluu kasvattajaseuraan toi johtajuutta ja katu-uskottavuutta kentälle.

Paikkakunnalla ollaan herätty muutaman vuoden hiljaiselon jälkeen myös sankoin joukoin kannustamaan omiaan. BK:n kotiotteluiden yleisökeskiarvo, reilut 500, on lähes tuplat viime kauteen verrattuna, ja on kotimaan muutkin sisäpalloilulajit huomioiden hyvinkin vertailukelpoisella tasolla.

SIF:lle lisävoimaa Virosta

Sopivasti kokemuksella ja nuoruuden innolla sekoitetun Siuntion liigakausi kulki ennen joulutaukoa vaihtelevasti, mutta joukkue sai loppua kohden peliinsä vakautta jonka ansiosta se lähti tauolle kolmen peräkkäisen voiton siivittämänä. Lisää tehoja on luvassa kun Viron mestarijoukkueen Pölvan riveistä siirtynyt Ardo Puna pääsee mukaan tositoimiin. Polvivammasta toipunut viekas pelinrakentaja piipahti jo viime vuoden puolella esittelemässä rankkarispesialistin taitojaan.

Naapurusten välillä on aina kipinöinyt siinä määrin vahvasti että tunnelma peleissä on ajoittain hyvinkin kuuma. BK:n kultaisella aikakaudella 1980- ja -90-luvuilla ei ollut puhettakaan että pelaaja siirtyisi juuri sen pahimman vihollisen leiriin. Nykyisin sillä saralla on jo hieman helpompaa ja kummastakin joukkueesta löytyy pelaajia joilla on kokemusta molempien edustamisesta.

Joukkueiden edellinen kohtaaminen lokakuun alussa oli BK:n juhlaa. Avausjakson puolivälissä revitty 8–0-jakso siivitti raitapaidat lopulta vaivattomaan 27–20-kotivoittoon, liki 700 katsojan todistaessa 12 maalia heittäneen Oscar Kihlstedtin dominointia.

Kansikuva: Patric Westerlund

Unibet näyttää asiakkaillen meneillään olevat käsipallon MM-kisat suorana Unibet TV:ssa