Suomi kolmasti Hollannin kimppuun

MM-kisojen päästyä käyntiin Ranskassa pääsee myös kisojen ulkopuolelle jääneet maat mittelemään voimiaan keskenään. Suomen A-maajoukkue saa vieraakseen Hollannin, joka pääsee viikonlopun aikana maakuntakierrokselle tutustumaan Karjaan, Paraisten ja Vantaan halliolosuhteisiin.

Molemmat maat ovat siis ulkona MM-kisoista mutta tavoittelevat vuoden 2018 EM-lopputurnauspaikan myötä ensimmäistä lopputurnauspaikkaansa. Suomen kantoina kaskessa ovat Espanja, Itävalta ja Bosnia-Hertsegovina, Hollannin lohkon muut maat ovat Tanska, Unkari ja Latvia. Suomi ehti jo yllättää käsipalloväen iloisesti napattuaan arvokkaan 31–27 vierasvoiton Itävallasta, toisessa ottelussa MM-kisojen ennakkosuosikkeihin lukeutuva Espanja näytti sinivalkoisille kaapin paikan lukemin 36–21. Hollantilaisten EM-karsinta on alkanut kahdella tappiolla. Olympiavoittaja Tanska oli kotonaan parempi 29–20 ja Unkari kävi lisäämässä suolaa oransseihin haavoihin voittamalla vieraissa 27–28.

Oranssit karsivat paikasta MM-kisoihin viimeiseen asti voitettuaan karsintalohkonsa, mutta Play off -vaiheessa vastaan arvottu Puola veti pidemmän korren ja eteni Ranskaan. Hollanti kukisti maailman kärkimaihin kuuluvan vastustajansa kotiottelussa 25–24, mutta Puolan otteluparin avausottelussa kotonaan hankkima kuuden maalin johto riitti lopulta kisapaikkaan. Suomen taival päättyi jo karsintalohkoon, jonka voitti paraikaa käynnissä olevissa EM-karsinnoissakin jälleen samassa lohkossa oleva Itävalta.

Suomi ja Hollanti ovat kohdanneet toisensa 14 kertaa ja aina tasaisissa merkeissä, viimeksi vuonna 2011 pelatuissa MM-karsinnoissa, joissa Hollanti oli molemmissa peleissä kolme maalia edellä. Suomen viimeisin voitto on tammikuulta 2002 kun MM-karsintaottelu päättyi 26–23 voittoon.

Samaa tasoa, eri resurssit

Käsipallo on Hollannissa muutamaa astetta kovemmassa huudossa kuin Suomessa. Harrastaja- ja joukkuemäärät ovat yli kymmenkertaisia täkäläisiin verrattuna ja miesten pääsarja Eredivisie on pääosin puoliammattilaisliiga. Kovimmat pelaajat suuntaavatkin nopeasti maansa rajojen ulkopuolelle, lähinnä Saksaan, jonka Bundesliigassa pelaa tätä nykyä kymmeniä hollantilaisia. Suomeen tulevasta ryhmästä kolmea Eredivisien ja yhtä Ranskassa pelaavaa lukuunottamatta kaikkien työnantajat ovat saksalaisia seurajoukkueita.

Tammikuun alussa pelatuissa alle 21-vuotiaiden MM-karsinnoissa sekä Suomi että Hollanti olivat todella lähellä MM-kisapaikkaa. Alimmasta arvontakorista karsintalohkoonsa lähtenyt Suomi voitti Färsaarilla kakkoskorin Israelin 36–30 ja hävisi ykköskorin Sveitsille 28–26. Kun Färsaaret oli myös voittanut samat vastustajansa, oli lohkon viimeisessä ottelussa panoksena, ei enempää eikä vähempää, kuin paikka Algerian MM-kisoihin. Karsinnat hurmiossa sukkuloinut Färsaaret vei lopulta 29–28 voiton ja kisapaikan. Hollannin kohtalo oli, jos mahdollista, vieläkin katkerampi sillä se jäi kisoista yhden vaivaisen maalin päähän. Venäjä voitti lohkofinaalin 31-30 ja jätti hollantilaiset nuolemaan pihkaisia näppejään.

Hollannin naisten maajoukkue ylsi joulukuussa Ruotsissa pelatuissa EM-kisoissa hopealle ja laittoi loppuottelussa naiskäsipalloa vuosikaudet hallinneen Norjan todella tiukille kun Norjan kautta aikain seitsemäs EM-kulta irtosi yhden maalin erolla 30–29.

Loukkaantumiset kiusaavat Suomea

Täysin kotoisista liigapelaajista koostuva Suomi valmistautuu otteluihin Kisakalliossa Susi Centerin käsipallolle varta vasten rakennetussa harjoituskeskuksessa. Päävalmentaja Kaj Kekin harmiksi joukkue joutuu tulemaan toimeen ilman kahta runkopelaajaansa, Oscar Kihlstedtiä (BK-46) ja Nico Rönnbergiä (Cocks). Kihlstedtin tilalle Kekki kutsui alle 21-vuotiaiden reissulta kotiutuneen SIF:n Ian Martinin.

– Kolme kaveria kaikkineen on nyt kuitenkin periaatteessa avauksesta poissa. Onhan se vähän hankalaa ja toivotaan samalla, ettei pelirasitus kasva kellään liian suureksi, Kaj Kekki kertoi torstai-illan harjoituksen jälkeen.

– Hollanti on ehdottomasti mielenkiintoinen vastustaja. Käytännössä sieltä tulee vastaan joukkueellinen Bundesliigapelaajia, mikä kertoo tasosta, Kekki muistutti.

Hollanti-otteluitten teema on selvä, Suomi keskittyy syksyn otteluiden tapaan vain oman pelinsä kehittämiseen. Vaikka fokus on omassa pelissä, niin toki vastustaja ja sen taso tiedetään myös. EM-karsinnat jatkuvat Suomen osalta toukokuun alussa kahdella ottelulla Bosnia-Hertsegovinaa vastaan.

Kansikuva: Niklas Montonen

Katso meneillään olevien käsipallon MM-kisojen ottelut Unibet TV:sta