Ennakkosuosikit pitivät lopulta pintansa NBA:ssa

Chris Paulin ja Blake Griffinin Clippers jatkaa seuraavalle kierrokselle (Getty)

Chris Paulin ja Blake Griffinin Clippers jatkaa seuraavalle kierrokselle (Getty)

Viime yönä ratkottiin kolme konferenssin välieriin jatkavaa joukkuetta. Kotiedun tärkeys korostui, kun kaikki kolme ennakkosuosikkia pelasivat itsensä jatkoon.

Indiana oli pitkään vaikeuksissa Atlantaa vastaan, mutta itäisen konferenssin ykkösjoukkue sai lopulta puristettua itsensä jatkoon 92-80-voitolla. Atlantan yhtenä kompastuskivenä toimi jälleen huono kolmosten heittäminen, sillä se upotti heittonsa ainoastaan 25 prosenttisesti sisään kaaren takaa. Lisäksi Indianan Paul George oli huimassa vireessä 30 pisteellään ja Roy Hibbertkin heräsi horroksestaan ja pelasi hyvän pelin. Näin Indiana etenee jatkoon, jossa se kohtaa Washingtonin.

Memphis säikäytti ottelusarjassa Oklahoma Cityn todenteolla, mutta OKC runnoi itsensä siitä huolimatta väkisin jatkoon. OKC vei viimeisen pelin nimiinsä selvästi 120-109. Kevin Durant paukutti 33 pistettä, mutta ykköstähti oli tripla-tuplan (27/10/16s) tehnyt Russell Westbrook. OKC:n voitonavaimena oli erinomaisesti toiminut heittopeli eikä Memphis päässyt missään vaiheessa iholle kiinni.

Clippers pystyi kuin pystyikin kääntämään otteluparin Golden Statea vastaan itselleen. Clippers hoiti homman loppuun kotikentällään 126-121-voitolla. Golden State johti ottelua vielä viime minuuteille saakka ja oli lähellä myös loppuhetkillä, mutta Clippers pelasi ratkaisuhetket viileästi ja eteni jatkoon. Clippers onnistui joukkueena erinomaisesti, sillä neljä peluria saalisti yli 20 pistettä ja lisäksi kaksi nakutti yli 10. Golden Staten tehot lepäsivät 33 pistettä tehneen Stephen Curryn harteilla. Clippers ja Oklahoma City iskevät yhteen seuraavassa ottelusarjassa.

Yön tulokset:

Indiana-Atlanta 92-80, otteluvoitot 4-3

Oklahoma City-Memphis 120-109, otteluvoitot 4-3

Clippers-Golden State 126-121, otteluvoitot 4-3

Clippers-Warriors Game 7 recap: