HIFK, KalPa ja Blues tosipaikan edessä – SaiPan osakkeet nousussa

Liigan puolivälierissä saatettiin nähdä jo lauantaina kuolettavia iskuja. HIFK, KalPa ja Blues ovat kahden tappion takaa-ajosemassa ja tänään he joutuvat taistelemaan voitosta vieraskaukalossa. SaiPa sen sijaan nappasi elintärkeän voiton Kärpistä ja pääsee Ouluun 1-1-otteluvoittotilanteesta.

Kärpät-SaiPa

Sam Lofguist on noussut SaiPan kärkipakkien joukkoon. (AOP)

Sam Lofquistin tykki lauloi viime ottelussa. (AOP)

Oulun Kärpät lähti tähän sarjaan selvänä ennakkosuosikkina ja se onnistuikin voittamaan joukkueiden avauskohtaamisen odotetusti. Asetelmat muuttuivat kuitenkin toisessa kohtaamisessa, kun karavaani matkasi Lappeenrantaan: SaiPa pelasi upeassa hurmoksessa ja nappasi ansaitun voiton oululaisista, joidenka heikkoudet tulivat esiin. Kärpät ei pystynyt dominoimaan kenttätapahtumia ja joukkueen puolustuspelissä ilmeni ongelmia. Myös maalivahti Tomi Karhunen ei ollut parhaimmillaan, vaikka hankala häntäkään on kokonaan syyttää.

Illan otteluun haettiin myös asetelmia viime ottelun lopussa, kun joukkueet ottivat pienet poikapainit. Muun muassa SaiPan Mikko Vainonen ja Kärppien Simon Suoranta antoivat nyrkkien heilua. Kärpät on varmasti parempi tänään, kun se pääsee kotikaukaloonsa, mutta SaiPa-leirissä nousi usko viime ottelun vuoksi ja joukkue lähtee aivan erilaisella ilmeellä kolmanteen peliin.

Tappara-HIFK

Olli Palola ratkaisi ottelun Tapparalle (AOP)

Olli Palola on ollut jälleen vaarallinen. (AOP)

HIFK on pelannut kaksi hyvää ottelua Tapparaa vastaan, mutta tamperelaisten materiaali on osoittautunut liian kovaksi. HIFK on jäänyt jälkeen lähes jokaisella osa-alueella, mutta erot ovat hyvin pieniä, minkä vuoksi lukematkin ovat pysyneet hyvin tasaisina. Tapparan kiekollinen peli on loistavaa ja joukkueen tehokkuus maalintekopaikoilla on eri luokkaa kuin HIFK:n. Varsinkin Tapparan ylivoimapeli on ollut HIFK:lle myrkkyä eikä helsinkiläiset ole keksineet keinoja sen pysäyttämiseksi.

Kirvesrinnat pääsevät taas kotiluolaansa, missä he voivat lyödä tälle sarjalla lopullisen niitin. HIFK joutuisi muuten kaatamaan Tapparan neljä kertaa peräkkäinen eikä se vaikuta enää realistiselta. HIFK:n pitää saada jämäkkyyttä puolustuspeliinsä ja tehokkuutta hyökkäyspeliinsä. Kuten sanottu, erot ovat pieniä ja HIFK pystyy parhaimmillaan kaatamaan Tapparan, mutta sen pitää tapahtua tänään. Mikäli HIFK pystyisi voittamaan, saisi se hakea seuraavaa voittoa kotijäällään ja sarja olisi taas täysin auki, mutta voitto Hakametsässä olisi jo pienoinen ihme – sen verran kova joukkue Tappara on.

Lukko-KalPa

Jukka Voutilainen (AOP)

KalPa tarvitsee kärkinimiltään, kuten Jukka Voutilaiselta paljon enemmän. (AOP)

Tästä sarjasta piti tulla todella tasainen, mutta se on ollut kaikista selvin tähän asti: KalPa ei ole rehellisesti sanottuna saanut mitään mahdollisuuksia Lukkoa vastaan ja raumalaiset näyttävät laskettelevan 4-0-sarjavoittoon. Lukko on tehnyt tarvittavan ja eliminoinut kuopiolaisten yritykset. KalPa on tyytynyt pyörimään kulmissa ja Lukko pelannut loistavaa puolustuspeliä. Lisäksi raumalaiskassari Ryan Zapolski on ottanut selvän voiton virkaveli Andy Chiodosta, joka ei ole pelannut samalla tasolla kuin runkosarjassa.

KalPan piti pystyä horjuttamaan Lukkoa luistelullaan ja taidollaan, mutta sitä se ei ole pystynyt tekemään. KalPan on muutettava taktiikkaansa sen verran kuin on enää mahdollista eikä sekään pakosta riittäisi, sillä raumalaiset ovat osoittaneet olevansa huomattavasti parempi joukkue tällä hetkellä. Pelitapa, taito, tehokkuus ja fyysisyys ovat asioita, joissa Lukko on parempi, minkä vuoksi KalPan voitto kuulostaa kaukaa haetulta.

JYP-Blues

MArko Virtanen (AOP)

JYP-luotsi Marko Virtanen on vienyt oppi-isäänsä Jyrki Ahoa 100-0. (AOP)

Blues on KalPan ja HIFK:n tavoin niin sanotusti sillassa: JYPin 2-0-johtoasema tekee Bluesin urakasta hankalan, sillä joukkueen pitäisi napata tänään voitto vierasjäällä. Espoolaiset ovat toki aiemminkin nousseet kolmen tappion takaa-ajoasemasta sarjavoittoon, mutta JYP on tällä hetkellä niin kova, että sellaisen tempun uusiminen olisi suorastaan mahdotonta.

JYP on pelannut erittäin vakuuttavaa kiekkoa ja joukkue on napannut ansaitusti kaksi voittoa. Bluesin trendi on ollut laskeva, joukkue ei pelaa enää samalla draivilla kuin esimerkiksi helmikuussa, joukkueen kehuttu ylivoima on ollut kaukana parhaastaan ja runkosarjassa loistaneet avainpelaajat ovat kaukana tasostaan. Esimerkiksi Otso Rantakari ei ole ollut yhtä itsevarma ja pelottava viiva-ase. Bluesin pitää löytää helmikuinen menonsa takaisin, mikäli se haluaa kaataa JYPin edes kertaalleen.

Liigakierros alkaa perinteisesti klo 18.30 ja on nähtävissä Nelonen Pro -kanavilla sekä Ruutu.fi -palvelusta.

Kerroinvertailu otteluihin alla.