HIFK:n odotus on ohi – Joukkue palaa tänään Nordikselle

Helsingin IFK on pelannut viimeiset viisi otteluaan vieraissa, mutta tänään joukkue pääsee takaisin kotiin, kun Lahden Pelicans saapuu Nordenskiöldinkadulle. Liigan toisessa ottelussa ovat vastakkain SaiPa ja JYP.

IFK on pelannut siihen nähden hyvin, että joukkue oli pitkällä vieraskiertueella ja joukkueen loukkaantumistilanne on lohduton. Viidestä vierasottelusta tuli kolme voittoa, joista viimeisin tiistaina Porissa selvin lukemin 5-1. Illalla ottelussa on pientä revanssihenkeä, sillä juuri Pelicans päätti punaisten kauden viime maaliskuussa.

Kotijoukkueelta on puuttunut iso määrä pelaajia loukkaantumisten vuoksi kokoonpanosta. HIFK sai balsamia haavoilleen, kun Hannu Pikkarainen saapui lainasopimuksella punaisiin. Ensimmäisessä ottelussaan ”Hank” vakuutti ja iski heti tehot 0+2 tiistaina. On kuitenkin hyvin mahdollista etteivät vanhat haavat parane ainakaan vielä kannattajien keskuudessa.

Pelicans on myös kärsinyt loukkaantumisongelmasta. Lahtelaisilla on ollut junioripitoinen ryhmä jo tovin, mikä on näkynyt myös tuloksissa, vaikka juniorit ovatkin pelanneet kohtalaisen hyvin. Se ei ole vain riittänyt. Pelicans on pelannut kolme ottelua enemmän kuin isännät ja pussinokat majailevat sarjataulukossa sijalla 12. HIFK on sen sijaan seitsemäntenä sarjataulukossa.

HIFK:n päävalmentaja Antti Törmänen on saanut joukkueensa pelaamaan järkevästi: johtoasemassa helsinkiläiset jäädyttävät loistavalla keskialueen pelillään vastustajan yritykset ja maalilla loput hoitaa Ville Husso.

Pelicans on saalistanut viimeisessä kolmessa ottelussaan vain yhden pisteen ja iskenyt vain viisi maalia. Joukkueen tehot ovat kadonneet totaalisesti, vaikka paikkoja onkin siunaantunut. Vierailijat tarvitsevat tänään yksilöidensä onnistumisia, jotta joukkue pystyisi palaamaan voittokantaan. Ykköskentässä pelaavat Michal Repik, Tommi Paakkolanvaara ja Jordan Smotherman ovat etunenässä ne ratkaisijapelaajat. Kolmikko onkin ollut varsin hyvä, mutta tehoja pitäisi syntyä vielä enemmän. Joukkue nojaa liikaa heidän varassaan, minkä vuoksi joukkue ei voi menestyä, mikäli meno jatkuu samanlaisena.

HIFK:n vahvuus on taas materiaalin laajuudessa. Vaikka loukkaantumiset ovat kiusanneet, on tehoja tullut tasaisesti. Siipirikkoinen joukkue iski tiistainakin viisi maalia ja yhdeksän pelaajaa pääsi tehoille. Joukkueen ehdoton liideri on kuitenkin Teemu Ramstedt, jonka varaan HIFK:n yli 20% tehokkuudella toiminut ylivoima rakentuu. ”Ramu” on ollut loistava alkukauden aikana ja tehojakin on tullut piste per peli -tahtia.

Seuraa heitä:

Ville Husso: Nuori suurlupaus on ollut totutun hyvä ja hän on tällä hetkellä erittäin hankala ohitettava. Husson toinen Liiga-kausi ei ole tuottanut pettymysta, vaikka nuorten pelaajien kohdalla nähdäänkin usein se kuuluisa ”toisen kauden kirous”

Hannes Björninen: Lahtelaisjuniori taistelee paikasta U20 MM-kisoihin, minne Hussokin matkaa. Nuorukainen on pelannut loistavaa tulokaskautta, vaikka tehopsiteillä mies ei ole mässäilytkään. Mikäs sen parempi näyte U20-koutsi Hannu Jortikalle kuin iskeä kiekko Ville Husson selän taakse.

Veikkaus:

Kumpikin joukkue on siipirikkoinen. Kotijoukkueelta puuttuu yksi ennakkoon suurimmista syömähampaista, Juuso Puustinen, mutta se ei ole maalitehtailua vielä jäädyttänyt. Lahtelaiset ovat paljolti ylivoiman ja ykkösnyrkkinsä varassa. Varsinkaan kahdesta alemmasta kentästä ei löydy tarvittavaa ratkaisuvoimaa ja näiden kenttien taistossa HIFK vie pelin 6-0. Pelicansilla on alla kolmen tappion putki ja sen katkeamista tänään tuskin Helsingissä todistetaan. Lapulle yli 4,5 maalia ja kotijoukkueen vähintään kahden maalin voitto.