Idän finaaleissa luvassa tiukka taisto: Kazan-Sibir

Torstaina polkaistiin käyntiin ”kaikkien aikojen KHL-sarjaksi” -julistamamme läntisen konferenssin finaalisarja TsSKA-SKA. Perjantaina vuoron saavat idän kaksi parasta, Ak Bars Kazan ja Sibir Novosibirsk. Sibirin paidassa nähdään myös suomalaisväriä, kun joukkuetta edustavat hyökkääjät Jonas Enlund ja Jarno Koskiranta. 

Tasaista vääntöä luvassa

Kazan vei idän konferenssin nimiinsä 120 pisteellä ja Sibir sijoittui Kazanin perään toiseksi 111 pisteellään. Kazan lähtee sarjaan ennakkosuosikkina, mutta vähämaaliseksi ja tiukaksi povatussa sarjassa myös Sibirillä on mahdollisuutensa.

Joukkueet kohtasivat runkosarjassa kaksi kertaa ja molemmat onnistuivat voittamaan kotiottelunsa. Maalit näissä otteluissa kirjattiin Sibirin eduksi 8-6.

Tämän vuoden sarjan mielenkiintoa lisää se, että kaksikko kohtasi myös viime kevään pudotuspeleissä, jolloin Sibir lähetti jopa sensaatiomaisesti Kazanin kesälomille heti ensimmäisellä kierroksella. Tuo shokki käynnisti tapahtumakierteen, jossa Ak Barsia vahvistettiin niin kaukalossa kuin kaukalon ulkopuolellakin. Valmentajaksi tuli Kazanin KHL:n kahtena ensimmäisenä kautena (kevät ’09 & ’10) mestaruuksiin luotsinut Zinetula Biljaletdinov.

Pelaajista lähti nimiä, kuten Konstantin Barulin, Grigori Panin ja Alexei Tereshenko, mutta ehkäpä kesän onnistuneimmat hankinnat Anders Nilsson, Oscar Möller ja Justin Azevedo ovat nostaneet Kazanin jopa mestarisuosikiksi.

Sibir

Koskiranta ja Enlund ovat uittaneet kiekkoa myös Kazanin reppuun (AOP)

Koskiranta ja Enlund ovat uittaneet kiekkoa myös Kazanin reppuun (AOP)

Sibirin tie katkesi viime vuonna konferenssin välierissä Metallurg Magnitogorskille. Pelaajavaihtuvuus on ollut suurta viime kauteen verrattuna, mutta ehkäpä isoin menetys kuitenkin oli valmentaja Dmitri Kvartalnovin siirtyminen TsSKA Moskovan riveihin. Kvartalnov ehti kauden aikana kuitenkin iskoistaa Sibiriin hyvin samantyylisen pelityylin, mitä TsSKA toteuttaa tällä hetkellä. Kaikki perustuu kovaan työntekoon ja joukkueena pelaamiseen.

Joukkueen nykyinen valmentaja, Andrei Skabelka, on päässyt jatkamaan siitä mihin Kvartalnov jäi. Käytettävissä oleva materiaali ei ole lähellekään sarjan eliittiä, mutta käytettävissä on hyvä maalivahti, Pietarista Mikko Koskisen vaihtokaupassa tullut Alexander Salák, kaksi kiekollista sentteriä David Ullström ja Jarno Koskiranta sekä toimiva puolustus. Näistä etenkin Ullström oli siirtoikkunan isoin ryöstö. Severstalista kesken kauden Sibiriin tullut ruotsalaispeluri löysi Siperiasta itselleen pelillisen kodin, ja Ullström on noussut joukkueensa tehokkaimpien pelaajien joukkoon.

Tie finaaleihin

Kazan vei avauskierroksen sarjassa Avtomobilist Jekaterinburgia paremman materiaalinsa turvin ja eteni jatkoon voitoin 4-1. Kazanille tyypilliseen tapaan neljä ottelua viidestä ratkesi Tatarstanin pääkaupungin joukkueelle maalin turvin.

Toisella kierroksella vastaan asettui lähes täysin rampana pelannut Raimo Summasen Omsk, joka jäi lumileopardeja vastaan nollille kolme kertaa viidessä ottelussa. Kazan ei varsinaisesti joutunut edes kunnon testiin, vaan se teki tarvittavan ja otti avaustappion jälkeen neljä peräkkäistä voittoa maalierolla 11-1.

Sibir oli avauskierroksen sarjassa Traktor Tšeljabinskiä vastaan 2-2 tasalukemissa, mutta sulki sen jälkeen puolustusalueen ulkopuolisilta ja vei kaksi viimeistä kohtaamista nimiinsä.

Toisella kierroksella nähtiin tämän kauden isoin paukku, kun hallitseva mestari Metallurg Magnitogorsk jäi aseettomaksi Sibirin tiivistä joukkuepelaamista vastaan. 4-1 -sibirin voittoon päättyneessä sarjassa Metallurgin supertrio Mozjakin-Kovar-Zaripov teki minkä pystyi, mutta kun taustatukea ei löytynyt, oli kesäloma edessä.

Näin sarjassa käy

Kazanin ja Sibirin sarjasta tullee tiukka. Uskon, että lähes kaikki ottelut kääntyvät maalin erolla suuntaan tai toiseen, enkä pitäisi ratkaisun venymistä seitsemänteen otteluun ollenkaan mahdottomana ajatuksena.

Kazanilla on laajempi ja parempi hyökkäyskalusto käytössään, mutta Sibirin työmoraali ja hyvä puolustuspelaaminen käytännössä syö eron nollaan. Ratkaisu kulminoituu kliseisesti maalivahtipeliin ja erikoistilannepelaamiseen.

Sekä Nilsson että Salák ovat olleet pudotuspeleissä loistavia, ja etenkin Salák on osoittanut olevansa erittäin nälkäinen näyttämään koko KHL:lle (ja SKA:lle), että hän on voittava maalivahti. Joten kallistan vaa’an tässä taistossa jopa hivenen yllättäen Salákin eduksi.

Sibirin ylivoima on ollut pudotuspelien parasta (31.7 %). Erityisesti järkyttävän kovan laukauksen omaava Patrik Hersley (3+6) on sellainen ase, joka luo omalla läsnäolollaan muille pelaajille lisää tilaa. Hersleyn kaikki kolme maalia ovat luonnollisesti tulleet ylivoimalla. Vastapainoksi alivoimalla on ollut ongelmia, ja Sibiriä vastaan on tehty peräti 11 ylivoimamaalia (73.8 %).

Kazanin ylivoima on jättänyt toivomisen varaa. Kuusi tehtyä maalia 35 yrittämällä (17.1 %) ei ole sitä, millä Gagarin Cup viedään kotiin. Toisaalta, kuten Antti Mäkinen torstain TsSKA-SKA -ottelussa toi esille, hyvä alivoima on pudotuspeleissä jopa tärkeämpi kuin murhaava ylivoima. Kazanin alivoima (neljä päästettyä/30 alivoimaa) on toiminut kohtalaisen hyvin.

Maalivahtipelin kallistuessa Sibirille ja erikoistilannepelaamisen mennessä Kazanille (puolustuksella voitetaan mestaruudet) ovat puntit lähes tasan. Siksi uskon ratkaisun venyvän aina seitsemänteen otteluun, jonka Kazan vie kotietunsa turvin.

Ak Bars jatkoon voitoin 4-3.

Kazanin ja Sibirin ottelu pelataan klo 18.30 Suomen aikaa, ja ottelu on tuttuun tapaan katsottavissa Viasat HockeyFinland -kanavalla ja Viaplay-palvelussa.

Päivitetty 27.3. klo 20.30. Kazan voitti mestaruudet keväinä 2009 ja 2010, ei 2008 ja 2009, kuten tekstissä aiemmin virheellisesti ilmoitettiin.