KHL-mestari vierailee Helsingissä: Jokerit – AK Bars Kazan -ennakko

Helsinkiläiset lähtevät illan kamppailuun ailahtelevasti sujuneen vieraskiertueen ja toissapäiväisen kotitappion saattelemana. Jokerit pääsee otteluun lähes terveellä miehistöllä, sillä vain Max Wärn on merkitty poissaolevaksi. Hiljattain kokoonpanoon palannut Marko Anttila täydentää siis jälleen alkukaudesta loistavasti toiminutta Jokereiden nelosketjua.

Jokereiden kausi on ollut haastava etenkin kovempien vastustajien kohdalla. Sarjasijoituksessa alempana olevien joukkueiden kaatamisen lisäksi muutama iso päänahka on tarttunut 50 pelatun ottelun aikana plakkariin ja maaleja on syntynyt sarjassa toiseksi eniten. Pistesaldo oikeuttaa tällä hetkellä läntisen konferenssin sijalle neljä. Suurin ero kärkijoukkueisiin näkyy päästettyjen maalien määrässä.

Dinamo Rigasta täksi kaudeksi Jokereihin siirtynyt Janis Kalnins on ottanut joukkueelle 18 voittoa pelaamistaan 26 ottelusta ja Ryan Zapolski 12 voittoa 22 ottelusta. Tilastollisesti Kalnins on ollut selvästi varmempi maalivahti ja alkukaudesta ykkösenä aloittanut Zapolski on saanut availla vaihtopenkin porttia enemmän.

Hyökkäyskalusto Jokereilla on ollut tasaisen varma läpi kauden ja pisteitä on tullut parhaimmilla pelaajilla lähes yhden pisteen ottelukeskiarvolla. Hyvien yksilöiden ohella taustatukea on saatu myös alempien ketjujen pelaajilta, joiden tulosanti heijastuu pisteiden ohella vahvaan työntekoon. Vakituisesti aloittavista pelaajista peräti viisi on kahminut aloituksia yli 50% teholla.

Tulevia pudotuspelejä ajatellen fyysistä peliä saisi olla enemmän, sillä pelkällä taitokiekolla ei mennä pitkälle keväällä. Toisinaan on ollut jopa surkuhupaisaa katsella, miten paljon pelätään vastustajien ”loukkaantumisia”, kun jäähyjä varotaan liikaa. Mielenkiintoista nähdä, toistaako historia itseään tänäkin keväänä, vai saako joukkue playoff-vaihteen kantamaan pitemmälle.

Vierailija AK Bars Kazan lähtee kamppailuun kolmen yhden maalin tappion jälkeen. Edellisvuoden KHL:n mestarijoukkue on hetkellisestä notkahduksestaan huolimatta itäisen konferenssin neljännellä sijalla.

Joukkue nojaa samoihin oppeihin kuin edelliskaudella, jolloin se voitti mestaruuden kääntämällä tiukat ja vähämaaliset ottelut voitoikseen. Tiiviin viisikkopelaamisen taustalla näkyy eniten juuri päävalmentaja Zinetula Biljaletdinovin, entisen huippupuolustajan kädenjälki. Biljaletdinov on luotsannut Kazania jo yhdentoista kauden ajan, joten luottamusta on runsain mitoin. Hyvää taustatukea joukkueelle antavat kolme loistavaa maalivahtia, joiden tilastot kestävät vertailun tasaisia playoff-sarjoja voitettaessa.

AK Bars Kazanissa ei pelaa suomalaisia, mutta Rauman Lukosta tuttu Justin Azevedo, NHL:ssä muutaman kauden pelannut veteraanipelaaja Rob Klinkhammer ja Danis Zaripov ovat joukkueen kantavia voimia yhdessä Jiri Sekacin kanssa.

Ennakkoon vähämaalinen ottelu luvassa, etenkin Kalninsin ollessa Jokereiden aloittavana maalivahtina.

Kansikuva: AOP