Lämärillä hurjat lukemat tutkaan – jopa NHL-ennätys jäi toiseksi

Tsekistä kantautuu tieto, jonka mukaan tutka näytti lukemia 180 km/h, puolustaja Filip Pavlikin laukoessa mittarin lukemat punaiselle.

Ensimmäisenä mielikuviin piirtyy härkämäinen puolustajakolossi, jolla on papua käsivarsissaan runsain mitoin – aivan kuin Zdeno Charalla, joka on osallistunut monissa NHL:n All Star -otteluissa lämärikisaan. Chara laukoi vuoden 2012 tähdistöottelussa huimat 108,08 mailin lukemat – eli noin 175 kilometriä tunnissa.

Pavlikin kohdalla kyse on kuitenkin vain 183-senttisestä ja 90-kiloisesta pakista, joten laukomistekniikka on hiottu huippuunsa.

Vastaavista lukemista Suomen olosuhteissa voidaan monesti vain haaveilla, mutta jonkinlaista osviittaa antavat 90-luvun loppupuolella pelatut All Star -ottelut. Tuolloin lämärikisoissa yli 140 km/h oli jo hyvän tuloksen raja, mutta muutamat ylittivät jopa 150 kilometriä tunnissa. Patrik Laine laukoi NHL:n taitokisassa kolme vuotta sitten lukemat 162,9 km/h ja Iiro Pakarinen tykitti Edmonton Oilersin taitokisassa lukemat 166,4 km/h.

Suomen lämärikisoissa nähtiin taannoin myös show-meininkiä, sillä kaudella 1998-99 Hannu ”Osku” Osala, Suomen vahvin kokki, täräytti All Star -ottelun tutkaan 155,8 kilometriä tunnissa. Tuolloin Erik Kakon 152,9 km/h riitti vasta kakkospaikkaan. Lisäksi kerran mitattiin pesäpallon nopeutta kiekkoon nähden ja tulos huiteli samoissa lukemissa Pavlikin lämärin kanssa.

Toisena All Star -vuotena miesten laukomiskisaan osallistui myös naisten jääkiekkomaajoukkueen kovaa laukova puolustaja Kirsi Hänninen, Hännisen noin 125 km/h tulos jätti taakseen Pekka Laksolan ja riitti neljänteen sijaan.

Jared Wickerham/Getty Images

Lähteet: Bardown, jatkoaika.com