Kommentti: HIFK lakaisee todelliset ongelmansa maton alle vaihtamalla päävalmentajaa

Unibet tarjoaa uusille asiakkaille erikoistarjouksen lätkän MM-kisoihin! Kaikki uudet asiakkaat saavat 5€ ilmaista pelirahaa littymisen yhteydessä ja ensimmäisestä talletuksesta saat 10€ ilmaisvedon.

HIFK julkaisi maanantaina odotetun uutisen, kun helsinkiläisseura ilmoitti Ari-Pekka Selinin siirtyvän joukkueen päävalmentajaksi. Kahtena peräkkäisenä vuotena HIFK:n välieriin valmentaneen Antti Törmäsen taival joukkueen päävalmentajana tuli vastaavasti päätökseen. Tästä ei tosin ollut lainkaan mainintaa HIFK:n julkaisemassa tiedotteessa, mikä on vähintäänkin kummallista.

Helsinkiläisten päättynyt kausi oli kaikin puolin haasteellinen. Punapaidat kärsivät esimerkiksi valtavasti loukkaantumisista, mikä vaikeutti luonnollisesti valmennuksen tehtäviä. Kokoonpano eli käytännössä ottelusta toiseen eikä toimivia ketjukoostumuksia päässyt syntymään.

Kenties suurimpana ennakkosuosikkina kauteen lähtenyt joukkue joutui lopulta aloittamaan pudotuspelit jo ensimmäiseltä kierrokselta. Helsinkiläisten sesonki päättyi lopulta pronssiotteluun, mikä oli kohtalainen suoritus runkosarjaan peilaten.

HIFK:n johtoportaassa kaudesta vedettiin kuitenkin omat johtopäätökset. Suurin syy heikkoon menestykseen kaivettiin Antti. Miehestä, joka oli vuosi aikasemmin luotsannut HIFK:n seurahistorian ensimmäiseen runkosarjan voittoon.

Vielä joulukuussa päävalmentajaan löytyi luottoa, kun HIFK sorvasi Törmäsen kanssa vuoden mittaisen jatkosopimuksen.

– Olemme tehneet yli kaksi vuotta nousujohteista työtä ja vaikka tämä syksy on ollut erilaisten haasteiden ja vastoinkäymisten sävyttämä, aiomme jatkaa pitkäjänteisesti päästäksemme huipulle, HIFK:n urheilutoimenjohtaja Tom Nybondas julisti seuran nettisivuilla jukaistussa tiedotteessa.

HIFK:ssa painettiin keväällä paniikkinappulaa. Tämä on varmasti tapahtunut jo ennen pudotuspelejä, sillä välieriin yltäminen oli tämän kauden HIFK:lta mainio suoritus heikon runkosarjan jälkeen.

Helsinkiläisten otteissa oli rutkasti puutteita läpi sesongin ja varsinkaan ylivoima ei lähtenyt toimimaan missään vaiheessa. HIFK:n otteissa ei kuitenkaan tapahtunut dramaattista pudotusta keväällä. Ennen Törmäsen jatkosopimuksen tiedottamista HIFK kuittasi 25 ottelusta 39 pistetä eli 1,56 pinnaa ottelua kohden. Jatkopahvin julkaisun jälkeisistä 35 ottelusta pisteitä irtosi 48 eli 1,37 pinnaa ottelua kohden.

Pitkäjänteisyys unohtui nopeasti. Liigassa ei ollut enää paljoa valmentajia vapaana keväällä, joten helsinkiläisten piti toimia vauhdilla.

Nyt HIFK maksaa kahdelle päävalmentajalle palkkaa ensi kauden ajan, tai ainakin merkittävän erorahan Törmäselle. Nybondaksen mainitsema pitkäjänteisyys joutuu myös kyseenalaiseen valoon, kun luotto päävalmentajaan loppui lyhyeen ja Ari-Pekka Selin aloittaa uuden projektin kahden vuoden sopimuksella. Pitkäjänteisyydestä ei ole tietoa myöskään pelaajien osalta, kun HIFK:n kokoonpano vaihtuu jälleen todella paljon ensi kaudeksi.

Ei Törmänen ole huonontunut vuodessa valmentajana niin paljoa, että potkut piti antaa vain viisi kuukautta jatkosopimuksen jälkeen. Helsinkiläiset halusivat löytää heikolle kaudelleen syntipukin ja tällä kertaa syyttävä sormi osoitti päävalmentajaa, jolla on luonnollisesti merkittävä rooli menestyksen suhteen.

Törmänen ei ollut kuitenkaan ainoa syyllinen vaisuun kauteen. Esimerkiksi HIFK:n joukkue oli kasattu heikosti, mistä kertoi jo paniikkihankinnat Kouvolasta siirtorajan lopulla. Nämä laastarit eivät kuitenkaan onnistuneet paikkaamaan valtavaa avohaavaa.

HIFK:n resursseilla joukkueen pitäisi taistella mestaruudesta käytännössä vuodesta toiseen. Selin on jo HIFK:n seitsemäs päävalmentaja 2010-luvulla. Vaikka päävalmentajat ja pelaajat vaihtuvat, niin menestys on pääosin karttanut helsinkiläisseuraa. Ehkä niitä syyllisiä pitäisi etsiä muualta kuin penkin takaa.

8 eurolla NBA-finaaleihin? Osallistu kilpailuun tästä!

Kansikuva: All Over Press