JYP ja Blues muodostavat puolivälierien tasaisimman otteluparin – kuka pysäyttää Hirschovitsin?

Liigan puolivälieräennakoissa teemme katsauksen tällä kertaa JYP-Blues-sarjaan, joka lienee ennakkoon kaikista tasaisin ottelupari.

Perjantaina alkavissa puolivälierissä on kaksi paria, joista on hankala nimetä jompaakumpaa ennakkosuosikiksi. Toinen näistä pareista on Jyväskylässä alkava JYP-Blues-sarja, joka on lähes kaikilla mittareilla tasaisin. JYP sijoittui runkosarjassa neljänneksi saalistaen kaksi pistettä enemmän kuin Blues, joka jäi viidenneksi.

Joukkueet ratkaisivat toiseksi viimeisissä otteluissaan kotiedun, sillä kaksikko kohtasi tuolloin Jyväskylässä. JYP voitti Bluesin 4-2 ja päätti kolmen ottelun tappioputkensa – voitto saattoi olla henkisesti JYPin kannalta ratkaiseva tekijä. Keskisuomalaiset näyttivät tuolloin sisua ja nousivat viimeisen 15 minuutin aikana 1-2-tappiotilanteesta 4-2-voittoon.

JYP näytti saaneen Blues-voitosta aivan uutta potkua ja joukkue nappasi runkosarjan pääösottelussaan Kärpiltä täyden pistepotin Oulussa. On selvää, että JYP lähtee henkisesti paljon vahvempana pudotuspeleihin kuin olisi voinut vielä pari viikkoa sitten odottaa: JYPin pelissä oli nimittäin epätasaisuutta eikä voittoja tullut odotetulla tavalla. Jyväskylässä on nyt niin sanotusti helpompi hengittää.

Blues kärsi JYPille ratkaisevan tappion ja menetti kotiedun, mutta fakta on se, että espoolaiset ovat kevätkauden parhaimpia joukkueita. Bluesin marssi kohti pudotuspelejä on ollut upea: se alkoi tammikuussa, kun sinipaidat kellistivät Helsingin IFK:n maalein 4-0. Siitä alkoi Bluesin kahdeksan ottelun voittoputki eikä joukkue ole hävinnyt tänä aikana kuin neljä kertaa. Voittoja sen sijaan on tippunut tilille 15.

On kuitenkin huomioitavaa, että Bluesin neljästä tappiosta kolme tuli maaliskuussa. Blues hävisi viidestä viimeisestä runkosarjaottelustaan kolme, mikä voi tietenkään huolestuttaa joitakin. Espoolaisten pelissä ei ole tapahtunut suuria muutoksia, mutta tappiot ovat saattaneet vaikuttaa henkisellä puolella isosti – mutta se voi myös vaikuttaa positiivisesti: nyt joukkue ei lähde playoff-peleihin ainakaan ”hyvänolontunteella”.

Yksi ylitse muiden

hirschovits

Nousevatko ”Hirson” kädet JYPiä vastaan? (AOP)

Kun joukkueiden hyökkäyksia vertaillaan, on JYPillä selkeästi enemmän ratkaisupotentiaalia – mutta vain nimien muodossa. Bluesin nimettömät miehet ovat nostaneet tasoaan kevään aikana ja mahdollistaneet espoolaisten menestyksen. Siim Liivik, Jussi Makkonen, Ville Korhonen ja kumppanit ovat pelanneet loistavasti, ja joku voisi jopa sanoa heidän pelanneen yli omien taitojensa.

Koko Bluesin joukkueen tasonnoston takana on kuitenkin yksi ratkaiseva tekijä: kapteeni Kim Hirschovits. Kokenut ”Hirso” on ollut Liiga-kauden paras pelaaja ja hänen panoksen on ollut espoolaisille älyttämän suuri. Hän voitti pistepörssin 58 tehopistellään, pelasi esimerkillisesti ympäri kenttää ja johti joukkuettaan henkisesti kokemuksellaan. Kim on koko sarjan seuratuin pelaaja ja JYPin täytyy keksiä keinot pysäyttääkseen hänet. Blues nimittäin suorastaan elää kapteenistaan.

Vaikka Blues on riippuvainen Hirschovitsista, on joukkueessa silti loistavia pudotuspelipelaajia: Makkonen, Liivik, Korhonen, Stefano Giliati, Kai Kantola ja Jari Sailio muodostavat erittäin ärsyttävän hyökkäyksen. He repivät, raastavat, taklaavat, ajavat maalille ja onnistuvat sitä kautta tehoilemaan. Tähän kun lisätään ”Hirson” lisäksi sensaatiopuolustaja Otso Rantakari, taitava Miro Aaltonen ja loistavaa kautta pelaava maalivahti Eetu Laurikainen, puhutaan erittäin laadukkaasta joukkueesta.

Espoolaiset ovat ennenkin tuottaneet tulosta pudotuspeleissä tällaisella materiaalilla ja voi hyvin nytkin tuottaa tulosta. JYP-puolustus ei ole missään nimessä Liigan parhaimmistoa ja siellä riittää kysymysmerkkejä. JYPin alakerrassa on sopivasti taitoa ja puolustusosaamista, mutta se ei ole millään mittarilla Liigan eliittiä.

Kokenut Mikko Luoma on nostanut tällä kaudella tasoana ja tehoillut kovaan tahtiin, Mikko Mäenpää on parhaimmillaan erittäin pelottava offensiivinen ase, Marko Kauppinen ja Mikko Kalteva tuovat kokemusta runsaasti sekä nuoret Juuso Pulli, Aleksi Salonen ja Valtteri Kemiläinen pystyvät hoitamana tonttinsa. Hyvä alakerta, mutta erittäin haavoittuvainen. Jyväskyläläisiltä puuttuu kovuutta, mitä ennen kaikkea Bluesia vastaan tarvitsisi

JYPin hyökkäys hyytynyt

1

Tuppurainen (vas.) ja Perrin (oik.) eivät ole tehoilleen odotetusti viime aikoina. (AOP)

Hurrikaanipaitojen hyökkäys näytti vielä vähän aikaa sitten erittäin laajalta, sillä joukkueella on parhaimmillaan kaksi kovan luokan hyökkäyskenttää ja hyvä kolmas vitja. Kovimpina niminä JYP-hyökkäyksessä ovat häärineet Eric Perrin, Tuomas Pihlman, Jani Tuppurainen ja Markus Hännikäinen. Heidän ympärilleen rakentuivat JYPin kaksi ensimmäistä hyökkäyskolmikkoa. Kolmas kova kenttä muodostui Miika Lahden ja Juuso Ikosen varaan.

Runkosarjan loppupuolella kärkipelaajien tehot kuitenkin katosivat, mikä aiheuttaa tietysti huolenaiheita. Mutta mikä on JYPin suurin vahvuus? Ainakin hyökkäyspään kokemus nousee yhtenä tekijänä esille. Pudotuspeleissä tarvitaan aina kokemusta ja JYPillä on sopiva yhdistelmä nuoruutta ja kokemusta. Tuppurainen, Perrin, Pihlman, Lahti, Jeremy Boyce ja Petr Hubacek tietävät, miten tosipelejä voitetaan. Nuoruutta edustavat vierellä Ikonen ja Hännikäinen, joten paperilla keskisuomalaisten hyökkäys vaikuttaa erittäin lupaavalta.

Tässä ottelusarjassa nähdään myös mielenkiintoinen taisto kaukalon ulkopuolella: joukkueiden päävalmentajat ovat nimittäin hyvin tuttuja toisilleen, sillä heiltä löytyy yhteistä työskentelutaustaa. Kun Bluesin nykyinen päävalmentaja Jyrki Aho korvasi JYPissä Risto Dufvan kaudella 2011-12, sai Aho aisaparikseen nykyisen JYP-luotsin, Marko Virtasen. Tällä kaksikolla on hyvin samanlainen ajatusmaailma jääkiekossa ja he tuntevat toisensa läpikotaisin.

Sarjan ratkaisukohdat:

Erikoistilanteet: Bluesin menestyksen taustalla on loistava ylivoimapeli, jota johtaa Hirschovits. Espoolaisten ylivoimassa on luovuutta ja tehokkuutta, mikä tulee näkymään tässäkin sarjassa. JYP on kuitenkin pelannut hyvää alivoimaa koko kauden, mutta hurrikaanet eliminoimaan Kimin ja Rantakarin yritykset? JYPin puolesta on varmasti skouttaukset tehty, joten espoolaisilta pitää nähdä myös jotain uutta, jotta ylivoima olisi yhtä tehokasta kuin runkosarjassa.

JYP-konkarit: Kuten jo mainittu, JYP-hyökkäyksessä on paljon nimekkäitä pelaajia, joilta löytyy kokemusta näistä peleistä. Nyt joukkue tarvitsee Perriniä ja kumppaneita enemmän kuin koskaan ennen, mutta pystyvätkö nämä herrat nousemaan vaaditulle tasolle? Jos pystyvät, on Blues on ongelmissa.

Sarjan avainpelaajat:

Eric Perrin, JYP: Runkosarjan lopussa ei syntynyt pisteitä odotetulla tavalla, mutta tehojen on löydyttävä. Miehen viimeiset pelit alkavat nyt JYPissä ja hän haluaa varmasti hyvästellä seuransa loistavilla esityksillä.

Mikko Mäenpää, JYP: Hienon uran jo luonut Mäenpää on kärsinyt loukkaantumisista, mutta JYPin onneksi hän pääsi runkosarjan loppupuoliskolla mukaan tositoimiin. Erittäin iso lisä JYPin puolustukseen – niin hyökkäys- kuin puolustuspäässäkin.

Kim Hirschovits, Blues: Hänestä on jo kaikki sanottu. Laittaako JYP Kimille päällystakin, ja kuinka se vaikuttaa häneen?

Otso Rantakari, Blues: Tulokaspuolustaja löi ennätyksiä uusiksi ja näytti olevansa tämän sarjan parhaimpia kiekollisia puolustajia. Tulokkailla monesti puristaa pudotuspeleissä, mutta siihen ei Otsolla ole varaa. Hänen täytyy jatkaa samalla tasolla, sillä hän Blues-ylivoiman tärkein palanen heti Hirshocvitsin jälkeen.

Arvio:

Tässä sarjassa riittää vauhtia ja fyysisyyttä. Taistelu tulee olemaan kerrassaan loistavaa eikä taitokiekolle jää pakosti varaa. Tässä ottelusarjassa voidaan nähdä myös vähän maaleja ja maalierot ovat kerta toisensa jälkeen pieniä. Senpä vuoksi pienet asiat ratkovat näiden ryhmien välisiä otteluita eikä legendaarinen ”Game 7” ole kovin kaukaa haettu.

Veikkaus: JYP menee välieriin voitoin 4-3.

Liigan pudotuspelit alkavat tulevana perjantaina. Voit seurata playoff-kevättä Nelonen Pro -kanavilla tai Ruutu-palvelussa.

Lue Tappara-HIFK-sarjan ennakko tästä.