Näkökulma: HIFK on kaivanut todella syvän kuopan – eikä pohjaa ole vielä näkyvissä

HIFK kuuluu lähtökohtaisesti Liigan kestosuosikkien joukkoon, jo pelkästään pelaajabudjettinsa takia. Viime keväänä pronssia napanneet helsinkiläiset ovat kuitenkin ajautuneet syksyn aikana todella pahaan syöksykierteeseen, jolle ei ole näkyvissä loppua. 

HIFK menetti muutamia tärkeitä palasiaan viime kauden joukkueestaan, mutta stadilaiset nappasivat siirtomarkkinoilta riveihinsä muun muassa Tommi Santalan, Kyle Quinceyn ja Iikka Kangasniemen kaltaisia nimiä, jotka nostattivat toiveita kannattajien keskuudessa. Kun valmennuskin jatkoi samana, niin HIFK:lla vaikutti olevan pullat hyvin uunissa kauden kynnyksellä. 

Helsinkiläiset voittivatkin kauden viisi ensimmäistä otteluaan. 12 pelin jälkeen joukkue oli jäänyt vain kertaalleen ilman pisteitä. 

Tämän jälkeen on kuitenkin tapahtunut todella paljon. 

Loukkaantumisista on muodostunut HIFK:lle lähes jokavuotinen riesa eikä kuluva kausi ole poikkeus. Ari-Pekka Selin ei ole saanut käytännössä kertaakaan jalkeille ideaalikokoonpanoa, vaan avainpelaajia on ollut jatkuvasti sivussa. Vain seitsemän kenttäpelaajaa on ollut mukana jokaisessa joukkueen 22 ottelussa. HIFK:lla on ollut kuluvan kauden otteluissa yhteensä 33 eri pelaajaa, mikä on Liigan isoin lukema. 

Erityisen paha isku on ollut Erik Thorellin loukkaantuminen. Ruotsalaishyökkääjä kannatteli HIFK:ta alkukaudella ja takoi 12 pelissä tehot 6+8. 26-vuotias laituri pystyi omalla yksilötaidollaan kääntämään kamppailuja joukkueensa eduksi. 

Thorellin loukkaantumisen jälkeen HIFK on pelannut kymmenen ottelua, joista se on voittanut vain yhden. 

Loukkaantumisten lisäksi täysin oma lukunsa on joukkueen rakenne. Varsinkin keskushyökkääjien tilanne oli lähtökohtaisesti todella ohut ja vaikka Juhani Tyrväinen onkin pelannut mallikkaasti, niin HIFK:lta on puuttunut todella selkeä ykkössentteri. IFK purki marraskuun alussa Lucas Lession sopimuksen, mikä oli yllättävä ratkaisu, koska joukkue on kärvistellyt loukkaantumissuman kanssa. Lessio on edelleen kuudella osumallaan joukkueensa toiseksi paras maalintekijä.

HIFK tiedotti lokakuun lopussa, että Selinin apuvalmentajana toimiva Jarno Pikkarainen nousee ensi kaudella päävalmentajaksi. Tämän ilmoituksen jälkeen HIFK on voittanut yhdeksästä ottelustaan vain yhden. Sekin oli kotipeli Tapparaa vastaan, jossa HIFK jäädytti Kimmo Kuhdan pelipaidan loppuunmyydyllä Nordiksella. 

Vaikka urheilujohtaja Tobias Salmelainen vakuutteli HS:lle, että tulevan päävalmentajan ilmoituksella ei olisi mitään vaikutusta otteisiin, niin sysimustan jakson alku ajoittuu sattumalta juuri hyvin yhteen tämän ilmoituksen kanssa.

HIFK:n tilanne on todella synkkä. Joukkueen materiaalissa on selkeitä puutteita, peli on sekaisin ja loukkaantumissuma syö oman teränsä. Helsinkiläiset ovat ajautuneet peräti seitsemän ottelun tappioputkeen, mikä on vuonna 1897 perustetun seuran historian pisin. Seuraavaksi joukkue kohtaa kahdesti Kärpät, joten putken katkaiseminen on todella ison työn takana. 

Helsinkiläisten syksy on ollut synkkä, mutta aurinko on paistanut välillä riskukasaankin. HIFK:n kaudessa positiivisinta antia on ollut nuorten pelaajien ennakkoluulottomat otteet. Tulokaskausiaan pelaavat Anton Lundell ja Niklas Nordgren ovat esiintyneet erittäin pirteästi ja ottaneet paikkansa kokoonpanosta. 

HIFK:lla edessään haastavat ajat. Joukkue on valahtanut sarjataulukossa pudotuspelipaikkojen ulkopuolelle ja alapuolella on joukkueita, jotka ovat viime aikoina esittäneet piristymisen merkkejä. Kurssin on muututtava pian tai muuten vapaapudotus jatkuu vielä alaspäin. 

Terävimmän suurennuslasin alla on kuitenkin urheilujohtaja Salmelainen. HIFK lukeutunut budjetin myötä sarjan suurimpiin joukkueisiin jo ikuisuuden, mutta menestys on antanut odottaa itseään. Reilu vuosi sitten pestiin valittu Salmelainen herätti kannattajissa varovaisen positiivisia tunnelmia, koska nyt 33-vuotias urheilujohtaja oli raikas tuulahdus Nordiksen ulkopuolelta. Toistaiseksi haasteita on tosin riittänyt erittäin paljon ja tuore urheilujohtaja joutuukin pestinsä alkutaipaleella suureen testiin, koska umpisolmuja riittää aukaistavaksi. 

Kansikuva: Matti Raivio / All Over Press