Päänavaus: Jyri Marttisen tapaus herättää monia kysymyksiä

Faneille.com LogoFaneille.com - Urheilumedian Zlatan

Jos et ole sattunut huomaamaan, niin kotimainen jääkiekon pääsarja Liiga on alkanut. Suurella pöhinällä Liigan näyttöoikeudet itselleen ostanut Telia on toistaiseksi vallannut pääosan uutisoinnista vanhentuneella Silverlight alustallaan ja jatkuvilla pienillä vioillaan. Muita merkittäviä asioita ovat olleet HIFK:n maalivahtiongelmat ja Tapparan taaperrus, jotka molemmat allekirjoittaneen silmään vaikuttavat ohi meneviltä asioilta.

Tänäinen uutisointi Jyri Marttisen ja Rauman Lukon välisestä sopimuksen purusta herätti kuitenkin mielenkiintoni. Jos julkisuuteen tuodut syyt todella pitävät paikkaansa, niin Lukko toimii vahvasti strategiansa mukaan. He haluavat ja näköjään myös kykenevät antamaan omille junnuille peliaikaa ja siten vastuuta, jolloin Marttisen kaltainen vanha sotaratsu jää vähälle peliajalle tai jopa popcorn-osastolle pelien ajaksi.

Rohkean Lukon orjallisesta strategian seuraamisesta tekee se, että Marttinen on todistetusti valmis ja ammattitaitoinen pelimies. Vaikka hän alkaa olemaan ikänsä puolesta senioriluokkaa, niin Marttisen edustamista seuroista tihkuneet tiedot miehen treenimotivaatiosta antavat kuvan kykenevästä pelimiehestä. Marttisen motivaatio ei siis jätä toivomisen varaa.

On myös tunnustettua, että nuoret pelaajat kasvavat suoranaista korkoa vanhempien ja kokeneempien pelimiesten kanssa. Tästä hyvänä esimerkkinä toimii HIFK:n toissakauden tandemi, jossa Joe Finley pelasi Miro Heiskasen pakkiparina. Tämänkin puolesta on hivenen kummallista, että omalla esimerkillään toimintojen suuntaa näyttävä Jyri Marttinen ei mahtuisi nuoria pelaajia vilisevään raumalaiseen puolustukseen.

Toisaalta on tavattoman hienoa ja nykyisen Liigan brändin mukaista toimintaa keskittyä omiin poikiin ja kasvattaa heistä oivallisen tason pelimiehiä. Mielestäni tämä ei kuitenkaan tapahdu ilman oivallisia esimerkkejä, jollaisesta Jyri Marttinen on elävä esimerkki. Nöyrä ja työteliäs, ovat sanoja, jotka jokaisen juniorin tulisi mieltää ja tunnustaa omikseen. En usko, että Lukon urheilutoimenjohtaja Kalle Sahlstedt on tästä kanssani eri mieltä.

On myös mahdollista, että Marttisen lähdön syy johtuu Lukon paikallisvihollisesta Porin Ässistä. On yleisesti tiedossa, että Jari Korpisalo etsii joukkueeseensa puolustajaa. Vaikka Ässien kassa kumisee onttouttaan, niin Porissa yhteistyökumppanit ovat lähteneet mukaan talkoisiin ja tarjoutuneet turvaamaan Ässien pelaajahankintoja. En lainkaan ihmettelisi, jos pian saataisiin uutisia Porista.

Oli Lukon tiedotteen totuuspohja millainen tahansa, niin Marttinen on juuri nyt ilman seuraa ja Lukko on päättänyt kehittää omia pelaajiaan paremmiksi suuremmalla vastuulla. Liiga on nykyään ennen kaikkea kasvattajasarja ja toivon todella, että Lukko onnistuu työssään. Näin Suomen jääkiekkoilusarjan maine pelaajien kasvattamona nousisi. Ulkomaille lähteneet pelaajat ovatkin parasta mainosta Liigalle.

 

Kansikuva: Jaakko Stenroos /AOP