Pelicans taas vaikeuksissa HIFK:n kovan karvauksen kanssa, Ilkka Kangasniemi ratkaisi voiton stadilaisille

Pelicansin ja HIFK:n ottelu käynnistyi samaan tapaan kuin edellinen Helsingissä käyty kamppailu. HIFK karvasi kovaa ja Pelicansilla oli vaikea päästä hyökkäämään tasapainoisesti.

Avausmaali oli vierailijoiden käsialaa, kun Erik Thorell karvasi kiekon kulmassa ja syötti Joonas Raskille, joka pääsi nokitusten Juho Olkinuoran kanssa ja veivasi hyvien harhautusten jälkeen puolityhjään maaliin. Myöhemmin HIFK:n Ilkka Kangasniemi pääsi iskemään reboundin tyhjään maaliin, mutta Ville Nieminen haastoi tilanteen ja maalille ajaneen Teemu Erosen kontakti Olkinuoraan katsottiin riittäväksi, joten maali hylättiin.

Toisen erän ainoasta maalista vastasi Miska Siikonen, joka sai Kyle Quinceyn virheestä kiekon HIFK-päädyssä ja Siikonen lusikoi Engrenin torjunnan kautta 1-1-tasoituksen alivoimalla.

Kolmannessa erässä ei olisi välillä uskonut tilanteen olevan tiukan playoff-ottelun 1-1-tilanne, sillä maalipaikkoja nähtiin ajoittain lähes nipussa ja etenkin Juho Olkinuora piti Pelicansin tasatilanteessa.

Toisessa päädyssä maalipaikat eivät olleet yhtä laadukkaita, mutta ajoittain Pelicans sai näyttäviä pyörityksiä aikaan. Lähimmäksi maalia pääsi Oliwer Kaski, joka kilautti yläputkeen vasemmalta b-pisteeltä. Kaski on pelannut myös tässä ottelussa ajoittain hyökkääjän paikalla. HIFK:lla oli kolmannessa erässä peräti neljä ylivoimahyökkäystä. Tulosta ei kuitenkaan tullut ja ottelu eteni jatkoajalle.

Jatkoaika alkoi samoissa merkeissä kuin kolmas erä. HIFK jatkoi kovaa karvaustaan ja rakensi monta vetopaikkaa. Pelicansin pelaajat blokkasivat uhrautuvasti kiekkoja. Juho Olkinuora pelasi edelleen rohkeasti mailapeliä maalinsa läheisyydessä ja yksi kiekonmenetys oli maksaa voiton, kun Erik Thorell riisti kiekon maalin takana. Muutaman minuutin HIFK-paineen jälkeen Pelicans hyökkäsi kolmella kahta vastaan, mutta Engren torjui Oliwer Kasken laukauksen.

Kun viitisen minuuttia jatkoaikaa oli pelattu, niin HIFK toimitti jälleen kiekkoa maalille ja pompun kautta Ilkka Kangasniemi oli lähellä päästä lyömään kiekon tyhjään maaliin, mutta Pelicansin Alexander Shchemerov otti niin sanotun järkevän jäähyn ja esti voittomaalin syntymisen. Tämä kuitenkin vain lykkäsi voittomaalin syntymistä, sillä HIFK siirteli kiekkoa näyttävästi ylivoimalla ja Kangasniemi laukoi kiekon torjunnan jälkeen tyhjään maaliin.

Voitot ovat nyt HIFK:lle 2-1 ja kotietu siirtyy tämän myötä Nordikselle.

Kansikuva: Matti Raivio / All Over Press