Pelicansista Tapparaan siirtynyt Sebastian Repo: ”Täällä saa keskittyä vain jääkiekkoon”

Mitä odotat vielä? Lähde Tikin kanssa Floridaan maaliskuussa – osallistu nyt!

Viime vuoden alle 20-vuotiaiden maailmanmestari Sebastian Repo purki alkukaudesta sopimuksensa Lahden Pelicansin kanssa vain kahdeksan liigapelin jälkeen. Hyökkääjä päätyi Tampereelle Tapparan riveihin taistelemaan peliajasta, vaikka ottajia olisi ollut muuallakin. Repo kertoo reilut 30 pelikierrosta myöhemmin Faneille.comin haastattelussa, ettei ole katunut päätöstään.

– Pakko sanoa, että olen tykännyt olla täällä todella paljon. Tappara on todella ammattimainen ja hienosti hoidettu organisaatio. Täällä saa keskittyä vain jääkiekkoon. Jos pyytää esimerkiksi jossain arkisissa asioissa apua, niin homma rullaa hienosti.

Repo myöntää, että Tappara on organisaationa Pelicansia edellä.

– Asiat eivät toimineet siellä ihan niin jouhevasti, mutta kyllä sielläkin mennään askel kerrallaan eteenpäin, hyökkääjä toteaa.

Revon mukaan ei ole sattumaa, että juuri Tapparasta on noussut viime vuosina parrasvaloihin Alexander Barkovin ja Patrik Laineen kaltaisia pelaajia.

– Täällä on hyvä valmennus ja vaatimustaso astetta kovempi. Jengi on niin kova, että pelipaikasta täytyy taistella. Täällä osataan arvioida nuoren pelaajan kehityspolku realistisesti pitkälle tulevaisuuteen. Käymme paljon myös videolta peliä pala palalta läpi.

Tampereelle muuttaessa hanakasti laukova hyökkääjä hyppäsi kohti tuntematonta. Tampere oli kaupunkina uusi, kuten myös pelikaverit. Revolla oli kuitenkin kokemusta vastaavasta tilanteesta, kun hän pelasi kaudella 2014-15 USHL-sarjassa Sioux City  Musketeersin paidassa.

– Oli hyvä juttu, että minulla oli puoli vuotta kokemusta tuntemattomasta ympäristöstä, kun pelasin Jenkeissä sen verran. Tiesin, millaista on mennä uuteen paikkaan kesken kauden.

Tapparalaiset ovat ottaneet Revon lämpimästi vastaan.

– Kimpassa me pyörimme aika paljon lounailla ja päivällisillä. Domin (Hrachovina) kanssa vietämme ehkä eniten aikaa. Ennestään täällä ei ollut minulle hirveän tuttuja tyyppejä, mutta nyt olen saanut hyvin tutustua ja olen viihtynyt kaupungissa tosi hyvin.

Vaikka peli on Tapparassa kulkenutkin, Repo lupaa pitää jalat maassa, eikä anna haihattelulle sijaa.

– Pitää muistaa elää päivä kerrallaan. Elää siinä hetkessä ja tehdä joka päiväisessä arjessa niitä hommia kehityksen eteen. Tuntuukin, että olen siirron myötä kehittynyt koko ajan kokonaisvaltaisesti. Fysiikka kehittyy varsinkin koko ajan.

Kuva: AOP