Vapiseeko Vaasan veri Helsingissä? Sport yrittämään HIFK:n kaatoa

Liigassa pelataan samaan aikaan viisi ottelua, kun urheiluväki juhlii mennyttä urheiluvuotta 2014 Helsingin Hartwall Arenalla. Mielenkiintomme kohdistuu Helsinkiin, missä toisensa kohtaa kovassa peliruuhkassa oleva HIFK ja sarjanousija Vaasan Sport.

Sport on pelannut viime aikoina hyvin, ja jos tarkastelee viimeistä kuutta ottelua, niin vaasalaisseura on kuntopuntarissa sijalla viisi. Tämän vuoden neljästä ottelusta kotkapaidat ovat voittaneet kaksi. Samanlaisella tarkastelulla kotijoukkue HIFK majailee sijalla kolme. Nämä kuusi ottelua helsinkiläisseura pelasi yhdeksän päivän sisään.

Niistä otteluista HIFK voitti peräti neljä, tosin yhden vasta voittomaalikilpailussa. Sairaslistalle joukkue on ilmoittanut peräti viisi pelaajaa, kun pelikunnossa eivät ole Daniel Grillfors, Eemeli Heikkinen, Jasse Ikonen, Matti Lamberg eikä Janne Öfverström. Heistä Grillfors oli jo maanantaina jäällä, mutta se ei vielä tarkoita miehen pelaamista Sportia vastaan. Iloisiakin uutisia punaisessa leirissä on, sillä Joonas Rask palaa joukkueen kokoonpanoon pitkän influenssan jäljiltä.

Sport pääsee otteluun suhteellisen terveellä miehistöllä, sillä poissa ovat ainoastaan Samuli Kivimäki ja Miko Malkamäki. Vaasalaiset pelaavat tällä hetkellä hyvällä sykkeellä ja joukkue on valmis vaikka minkälaisiin yllätyksiin. Vaikka peli ei vielä täysin ole vakuuttanut, on siitä huolimatta voittoja raavittu KalPan ja JYPin kaltaisista joukkueista. Käytännössä pudotuspelihaaveet ovat jo vaasalaisilta karanneet, mutta Sport kasaa kokemusta loppukauden otteluista ja kiusaa samalla isompiaan.

Odotettavissa kovia taklauksia

Joukkueet ovat pelanneet kauden aikana kolme kertaa vastakkain, jokaisella kerralla voiton on vienyt HIFK ja jäähytilastot Sport. Vaasalaiset ovat osoittaneet kovaa taklauspeliä, varsinkin viimeisimmässä kohtaamisessa ja yrittivät sitä kautta horjuttaa IFK:n peliä. Siinä he eivät kuitenkaan onnistuneet tuolloin.

Myös tiistain kamppailussa on odotettavissa kovia taklauksia sekä fyysistä peliä. IFK:ta on tällä kaudella haukuttu fyysisen pelin puutteesta, tosin tarvittaessa punapaidoilta sitäkin on löytynyt, siis kovia taklauksia ja omien puolustamista. Antti Törmäsen joukkue on osoittanut, että se pystyy pelaamaan pää suhteellisen kylmänä illasta toiseen, eikä hölmöihin juttuihin lähdetä mukaan.

Tomek Valtosen valmentama Sport tulee yrittämään helsinkiläispelaajien kuumentamista aivan varmasti, mutta todennäköisesti huonolla menestyksellä. Kolmessa Sport-pelissä HIFK on kerännyt kahdeksan jäähyminuuttia, kun taas Sportin pelaajat ovat kuluttaneet jäähyboksin saranoita 34 minuutin verran. Maaleja HIFK on tehnyt 14 ja Sport on onnistunut vain tekemään kolme häkkiä.

Seuraa heitä:

Juuso Puustinen, HIFK: Vaisun alkukauden jälkeen Puustinen on pikkuhiljaa saanut juonesta kiinni ja häkki on ruvennut heilumaan. Sportia vastaan helsinkiläistynyt savolainen on iskenyt tehot 3+1=4 ja ne ovat tulleet kahdessa ottelussa.

Charlie Bertrand, Sport: Vaikka Bertrand ei HIFK:iä vastaan ole juhlinut, on hän siitä huolimatta vaarallinen pelaaja saadessaan kiekon. Mikäli helsinkiläisten puolustus nukahtaa Bertrandin ollessa kentällä, tulee se näkymään varmasti myös tulostaululla.

Arvio:

Ottelun pitäisi alkuasetelmien perusteella olla helppoa kauraa helsinkiläisille, mutta viime viikon kova otteluruuhka ja sitä kautta tullut väsymys lisää yllätysmahdollisuutta. Lauantaina HIFK hallitsi kenttätapahtumia kaksi erää, mutta kolmannessa peli lopahti ja Tappara vei pisteet. Myös TPS oli viedä torstaina pisteet kolmannessa erässä. Mikäli HIFK pystyy pelaamaan ehjän 60-minuuttisen, pisteet jäävät varmasti Helsinkiin. Sportin saumat ovat siinä, jos HIFK on edelleen väsynyt menneestä härkäviikosta.

Veikkaus: HIFK voittaa maalein 2-1

Kierroksen muut ottelut:

  • Blues-Pelicans
  • HPK-JYP
  • Lukko-SaiPa
  • TPS-KalPa

Helsingin Jäähallissa kiekko putoaa jäähän kello 18:30. Ottelua voi seurata Nelonen Pro -kanavilla tai Ruutu-palvelussa.