Matkalla NHL Draftiin: HIFK-sensaatiosta suurin suomalaisyllättäjä?

Faneille.comin Matkalla NHL Draftiin -juttusarjan toisessa osassa tarkastellaan hieman tuntemattomampia suomalaispelaajia, joilla on mahdollisuuksia tulla varatuksi ensimmäisten kierrosten aikana. Juttusarjan ensimmäisessä osassa pureuduttiin kärkipään lupauksiin. Voit lukea jutun täältä.

Suomelle on luvassa kaikin puolin huikea Draft-vuosi, kun ensimmäisellä kierroksella huudetaan satavarmasti vähintään kolme suomalaisnimeä. Neljäskin suomalaispelaaja on ollut tyrkyllä ensimmäiselle kierrokselle, mutta se alkaa näyttää epätodennäköiseltä.

HIFK:n sopimuspelaajiin kuuluva puolustaja Markus Niemeläinen lähti viime syksyny Kanadaan OHL-juniorisarjaan. Ennen kautta ja kauden alussakin moni ihaili hänen otteitaan nostaen hänet potentiaaliseksi ensimmäisen kierroksen varaukseksi. Iso ja hyvin liikkuva puolustaja on erittäin monipuolinen tapaus, ja hänen nimensä kuulutetaan todennäköisesti Draftin toisella tai kolmannella kierroksella. Niemeläisen kausi ei sujunut täydellisesti, sillä hän jäi useassa pelissä pienille peliminuuteille, mikä onkin aiheuttanut Pohjois-Amerikassa hämmästystä. Jossain toisessa seurassa Niemeläinen olisi voinut olla huomattavasti isommassa roolissa ja taistelisi nyt ykköskierroksen paikasta. Kävi miten kävi, hän on kuitenkin todellinen huippulupaus, jonka NHL-unelma ei ole kaukainen haave.

Toiselle ja kolmannelle kierrokselle on tyrkyllä myös monia muita suomalaisia, joista täytyy nostaa esiin etenkin HIFK:n A-nuorissa menneellä kaudella pelannut Henrik Borgström. Tämän nuorukaisen tarina on vähintäänkin mielenkiintoinen, ja hän on jäänyt täysin paitsioon muiden lupausten viedessä kaiken huomion. Eikä huomiota ole luvassa lähivuosinakaan, sillä Borgström suuntaa ensi kaudeksi Yhdysvaltoihin pelaamaan yliopistokiekkoa.

Mutta kuka on Henrik Borgström?

HIFK-keskushyökkääjä oli varattavissa jo viime kesänä, mutta kausi 2014-15 kului B-nuorten SM-sarjassa, eikä varaus ollut realismia. Hyppy A-nuoriin oli suorastaan kivuton, kun Borgström nousi koko sarjan parhaimpien hyökkääjien joukkoon. Fysiikan kehittyminen mahdollisti tällaisen tasonnoston, joka vei hänet lopulta keväällä alle 19-vuotiaiden maajoukkueenkin mukaan. Borgström on tarpeeksi kookas pelaaja, mutta lihasta hän tarvitsee vielä rutkasti lisää. Hänen pelisilmänsä ja kiekonkäsittelytaitonsa ovat täyttä timanttia, mikä onkin kääntänyt NHL-seurojen päitä.

Borgström kutsuttiin myös NHL Combineen – jokakesäiselle testileirille – jossa hän onnistui fysiikkapuolella hyvin. Miehen haastattelut eivät menneet täysin putkeen, mutta pelilliset ansiot tekevät hänestä potentiaalisen toisen kierroksen varauksen. NHL Central Scoutingin Euroopan johtaja Göran Stubb sanoi, että HIFK-sensaatio voi jopa nousta ykköskierroksen varaukseksi, mikä kertoo kaiken oleellisen tästä nuoresta miehestä.

Niemeläisen ja Borgströmin lisäksi kärkikierroksille ovat tyrkyllä muun muassa Kärppien  Janne Kuokkanen, HPK:n Eetu Tuulola sekä juniorisarja QMJHL:ssä viime kauden pelannut Otto Somppi.

Kuokkanen pelasi loistavan kauden A-nuorten SM-liigassa ja hänessä piilee selvästi NHL-potentaalia. Viisas keskushyökkääjä pystyy pelaamaan pelin jokaisella osa-alueella, ja se mitä NHL-skoutit etsivät, on pelinlukutaito. Ja juuri sitä Kuokkaselta löytyy.

Tuulola on taas todellinen ”long-term project”, joka taatusti kiinnostaa NHL-seuroja. Tuulola on iso, taitava ja maalinälkäinen laituri, jonka ominaisuudet sopivat täysin Pohjois-Amerikan kaukaloihin. Hänen kautensa oli kuitenkin heikko, eivätkä miehen verkkainen liike ja tietynlainen pehmeys helpota valintaa. Fakta on kuitenkin se, että Tuulolan potentiaali on korkealla, mutta onko jokin seura valmis ottamaan riskin jo ensimmäisten kierrosten aikana?

Keskushyökkääjä Somppi on hyvin mielenkiintoinen lupaus, joka saattaa nousta jopa Draftin neljänneksi parhaaksi suomalaiseksi. Kausi QMJHL:ssä meni hyvin, vaikka loppua kohden meno hyytyikin. Kyseessä on kuitenkin viisas ja monipuolinen hyökkääjä, jonka suurin heikkous on liike. Eli osa-alue, jota on helpoin kehittää.

Monet ovat nostaneet myös Tapparan Otto Mäkisen ja Aapeli Räsäsen omilla listoillaan korkealle, mutta tällä kaksikolla ei pitäisi olla asiaa kärkikierroksille. Mäkinen oli vielä ennen kautta mielenkiintoinen nimi, mutta mennyt kausi osoitti, että nuorukaisella on vielä paljon tekemistä mieliäkseen edes kelpo Liiga-tason pelaajaksi. Hänen kiekolliset taitonsa ovat rajalliset, mutta hän on viisas kahden suunnan sentteri, joka taistelee viimeisten kierrosten varauksista.

Räsänen on pelaajatyyppinä lähes samaa kategoriaa kuin Mäkinenkin. Räsänen nousi suomalaisten suosioon U18-MM-kisoissa, mutta sitä vajaan kahden viikon putkea lukuun ottamatta hän ei esittänyt erityisen lupaavia otteita. Räsänenkin on hyvin keskinkertainen lupaus – mitä tulee NHL:ään – eikä edes viimeisillä kierroksilla varaaminen ole varmaa.

Twitter: Trajamaki11

Kansikuva: Getty Images