Nemon viimeinen matka – upea tarina tulee päätökseensä

Tänään pelattava Liigan pronssiottelun mielenkiinto on poikkeuksellisen iso ja siihen löytyy syy yhdestä miehestä: Ville Juhani Nieminen pelaa viimeisen ottelunsa.

Yksi hienoimmista suomalaisista kiekkourista tulee tänään päätökseensä, kun Ville ”Nemo” Nieminen lyö hokkarinsa naulaan. 38-vuotias rääväsuu jää ihmisten mieliin juurikin persoonansa vuoksi: sanavalmis räksyttäjä höystettynä tamperelaisella huumorilla on suorastaan loistava kombinaatio. Toista Villeä ei tule ja yksi suurimmista kiekkopersoonista jättää pelikentät lopullisesti.

”Nemo” on loistava esimerkki siitä, kuinka kovalla työllä ja intohimolla voi luoda menestyksekkään uran. Nieminen ei ole koskaan ollut mikään lapsitähti tai todellinen lupaus vaan hän raivasi tiensä aina NHL:ään asti pelkällä työnteolla.

Ville taisteli aluksi tiensä Tapparan liigajoukkueeseen, breikkasi Suomessa, sai NHL-varauksen ja marssi lopulta AHL:n kautta NHL:ään, jossa hän pelasi yhteensä 385 runkosarjaottelua ja 58 pudotuspeliottelua. Villen arvostus Pohjois-Amerikassakin on suuri, sillä hän on aina ollut niin sanotusti kevään lapsi, mistä osoituksena myös pudotuspelien pistekeskiarvo, joka on kovempi kuin hänen runkosarjaotteluidensa pistekeskiarvo.

Tappara-ikoni pelasi myös kahdesti Stanley Cup -finaaleissa ja oli kerran myös nostamassa Lord Stanley ilmaan. Tähän on kuitenkin pystynyt vain yhdeksän suomalaista pelaajaa. ”Nemo” on ollut myös mukana Leijonien upeimmissa turnauksissa: 2004 World Cupissa ja 2006 Torinon olympialaisissa. Molemmat turnaukset päättyivät hopeajuhliin, mutta niiden arvo on Leijona-historiassa äärimmäisen suuri.

Nieminen ei ole koskaan ollut joukkueensa taitavin pelaaja, mutta hän on yksi kaikkien aikojen parhaista joukkuepelaajista. Esimerkin näyttäminen ja mentorointi on kuulunut jo pitkään Villen työtehtäviin ja siinä hän on parhaimmillaan. Esimerkiksi Alexander Barkovin kouliminen NHL:ään kertoo, millaisesta herrasmiehestä on kyse.

Yksi hieno tarina tulee tänään päätökseensä Lukko-JYP-pronssiottelussa, mutta uusi on jo alkamassa: ”Nemo” nähdään varmasti jatkossa mukana jääkiekon parissa, kuten valmentajan tehtävissä. Monissa lähteissä miestä ollaan viemässä Mestis-joukkue KeuPan päävalmentajaksi. Siinä on uusi hieno tarina alkamaisillaan ja Villen arvo tulee olemaan silläkin saralla korvaamaton.

Suomen mestaruus mieheltä jäi saavuttamatta, mutta on varmaa, että tänään koko joukkue haluaa Nemon viimeisen ottelun voittaa, jotta mies saa päättää uransa pronssijuhliin. Voittajana mies tulee kuitenkin kaukalosta poistumaan, käy ottelussa sitten mitä tahansa.

Pronssiottelu tänään Nelonen Pro 3 -kanavalta sekä Ruutu.fi -palvelusta klo 18.30 alkaen.