John Tavares tuo Maple Leafsille mestaritason sentteriparin – siirto ei poista joukkuetta ympäröiviä kysymysmerkkejä

Viaplay LogoVoit seurata NHL:n kattavasti Viaplay -palvelun kautta

Heinäkuun ensimmäisen päivän vapaiden pelaajien markkinat käynnistyivät ryminällä, kun saatavilla oli useita kärkikenttien pelaajia. Johtuen päivämäärien ja NHL-draftin ajoituksesta, jouduimme odottamaan yli viikon pelaajamarkkinoiden käynnistymistä. Tämä johti myös siihen, että hyvin moni sopimuksen saaneen vapaan agentin siirto oli jo tiedossa ennen heinäkuun alkua.

Vapaiden pelaajien ideana on tuoda paikkausta joukkueen ongelmiin, eikä kärkipelaajien siirtoa ilmaiseksi vapaina agentteina uuteen joukkueeseen nähdä. Tänä kesänä näin kuitenkin kävi, kun jatkosopimusta New York Islandersin kanssa viimekesästä lähtien vältellyt huippusentteri John Tavares pääsi karkaamaan vapaaksi agentiksi. Usea joukkue yritti tavoitella Tavaresia, mutta lopulta hän päätti solmia seitsemän vuoden ja 77 miljoonan dollarin sopimuksen lapsuuden lempijoukkueensa Toronto Maple Leafsin kanssa.

Tavares tekee Maple Leafsin hyökkäyksestä eliitin

Vuonna 2009 varattua Tavaresia pidettiin jo pitkään tulevana NHL ykkösvarauksena. Tästä kertoo esimerkiksi Tavaresin saama nimitys ”The Next One”, joka juontaa juurensa Wayne Gretzkyn ”The Greatest One” nimityksestä. Tavaresin taito ei perustu nopeuteen, vaan uskomattomaan mailankäsittelyyn ja vetoon. Jo ennen vuoden 2009 varaustilaisuutta juuri Maple Leafsin tiedettiin olevan hyvin kiinnostunut Tavaresista, mutta tällöin Leafsin sen aikainen GM Brian Burke ei kyennyt hankkimaan Tavaresia joukkueeseensa edes kaupan kautta. Nyt kuitenkin yhdeksän vuotta myöhemmin Leafs onnistui viimein vanhassa tavoitteessaan.

Huolimatta siitä, että Leafs menetti monta tärkeää pelaajaa vapaiksi agenteiksi, oli päivä Toronton kannattajille voittoisa. Tämän kaliiberin huippupelaajaa ja ykkössentteriä on käytännössä mahdotonta saada vapaana agenttina, jossa Leafs kuitenkin onnistui. Toronton vuonna 2016 varaama keskushyökkääjä Auston Matthews on ollut yksi suurimmista syistä Toronton kahden viimevuoden menestykseen, ja kun Matthewsin avuksi laitetaan toisen huippusentterin omaava kenttä, muistuttaa yhdistelmä hyvin paljon Pittsburghin Stanley Cup -joukkuetta kahden vuoden takaa. Erittäin kova CrosbyMalkin sentteripari, mutta NHL:n standarteilla vain kohtalainen puolustus.

John Tavaresia pidettiin jo nuoresta pojasta asti tulevaisuuden NHL-tähtenä. Kuva: Getty Images

Puolustusta ja palkkakattoa pidetään edelleen kysymysmerkkeinä

Vaikka Leafsin joukkueen oletetaan ensikaudella olevan kolmen hyökkäyskentän täydeltä kovia pelaajia, on moni nostanut Leafsin kokoonpanoon liittyen kysymysmerkkejä. Esimerkiksi juuri Toronton vanha GM Brian Burke oli Tavaresin hankkimisen jälkeenkin sitä mieltä, ettei Maple Leafsilla ole mahdollisuuksia Stanley Cuppiin nykyisellä puolustuksella. Useat taas ovat sitä mieltä, että Toronton puolustus on solidi, sillä se sisältää sekä nuoria että kokeneita pelaajia.

Puolustus on herättänyt paljon kysymysmerkkejä, mutta kun katsomme Toronton viimekauden, sekä ensikauden oletettua top 4 -puolustusta, ei sen halveksuminen ole aivan kaukaa haettuakaan. Morgan Rielly jan Ron Hainsey voisi olla menevä kakkospari, muttei aivan kärkipari. Rielly on eliitti puolustaja ja hyvä molempiin suuntiin. Hainseyn paikka joukkueen ensimmäisen tai toisen parin puolustajana on jo hänen ikänsä puolesta kysymysmerkki. Kokemusta Hainseylta kuitenkin löytyy, olihan hän vahvana pelaajana voittamassa Pittsburghissa Stanley Cupia vuosi sitten, kun Penguins joutui pelaamaan ilmain ykköspakkiaan Kris Letangia. Toisen parin Jake Gardiner ja Nikita Zaitsev on hyvä pari, mutta Gardiner on joutunut Toronton tarkkailevan silmän alla vihan kohteeksi hänen tekemiensä oman pään virheidensä takia. Torontolta löytyy esimerkiksi nuori ja lupaava puolustaja Travis Dermott, jolta odotetaan ensikaudeksi nousua Leafsin top 4 pakiksi. Leafsin puolustus on tasainen, mutta se kaipaisi eräänlaista johtohahmoa, mistä syystä moni on pohtinut olisiko GM Kyle Dubasin järkevää kaupata joku joukkueen kärkihyökkääjistä paremmasta puolustajasta. Tämä ei todennäköisesti tule kysymykseen vielä tämän kesän aikana, mutta riippuen ensikauden menestyksestä, saattaa uuden ykköspuolustajan hankkiminen olla pakollista kevään siirtorajan aikana.

Toinen kysymykseen noussut epäkohta on Toronton palkkakatto, ja se, onko Leafsilla rahaa sopia uudet sopimukset Matthewsin lisäksi myös joukkueen muiden nuorten kärkihyökkääjien, William Nylanderin ja Mitch Marnerin kanssa. GM Dubas vastasi kysymykseen kyllä, ja tämä on myös totta. Leafs on tehnyt kesän aikana useita hyviä kauppoja, ja päästänyt irti monista paljon palkkaa vievistä/pyytävistä pelaajistaan, kuten James Van Riemsdykistä ja Tyler Bozakista. Myös Tavaresin iso sopimus on järjestelty siten, että sopimuksen rahallisesti isoimmat vuodet sattuvat kahteen tulevaan kauteen. Myös ensi kauden jälkeen Gardinerista ja Hainseysta vapautuvat viisi miljoonaa antavat yli 20 miljoonaa kolmen tärkeän pelaajaan sopimuksiin.

Tavares-Matthews vai Matthews-Tavares?

John Tavaresin saapuminen tuo Torontolle positiivisen ongelman. Yksi Tavaresille luvattu asia oli se, että hän saisi pelata Marnerin kanssa samassa kentässä. Kun Matthewsin oletetaan pelaavan edeltävän kauden tavoin Nylanderin kanssa, on kysymykseen noussut kenttien järjestys. Harjoitusleiri määrittää kaiken, mutta kolme ensimmäistä hyökkäyskenttää voisivat näyttää seuraavalta:

Hyman-Matthews-Nylander

Zach Hyman tuo ensimmäiseen kenttään voimahyökkääjän taitoa, ja on hyvin kenttää täydentävä pelaaja pelinrakentajan ja maalintekijän rinnalla.

Marleau-Tavares-Marner

Tavares keskellä luo Torontolle toisen vaarallisen kentän, mikä aiheuttaa vastustajalle vaikeuksia puolustuksen peluutuksessa.

Johnsson-Kadri-Kapanen

Andreas Johnsson oli suuri yllätys, kun hän toimi Toronton AHL-joukkueen ykköspelaajina joukkueen voittaessa AHL-mestaruuden päättyneellä kaudella. Myös aikoinaan Phil Kessel -kaupasta Torontoon siirtyneen Kasperi Kapasen oletetaan ottavan ensi kaudella viimein vakiopelaajan roolin. Kun Toronton pitkäaikainen keskushyökkääjä Nazem Kadri pelaa vasta kolmannessa kentässä, kertoo tämä jo paljon siitä, kuinka hyvällä kurssilla Leafsin hyökkäys purjehtii.

Kanssikuva: Getty Images