JYP-sensaatio pääsee Kekäläisen talliin – NHL-siirto ei tullut yllätyksenä

JYPissä upean kauden pelannut Markus Hännikäinen solmi tällä viikolla NHL-seura Columbus Blue Jacketsin kanssa kaksivuotisen tulokassopimuksen.

Hännikäinen, 22, ei ollut varsinaisesti ennen tätä kautta monenkaan kiekkoseuraajan tiedossa, vaikka hän olikin pelannut Liigassa Jokereiden riveissä. Nuorukainen pelasi vielä kaudella 2013-14 Liigan lisäksi Mestiksessä ja A-nuorten SM-liigassa, joten hyökkääjän kehitys on ollut suorastaan ilmiömäistä.

Kiekko-Tiikerien kasvatti ei ollut nuorempana mikään lapsitähti eikä hän kuulunut aluksi edes ikäluokkansa maajoukkueen vakionimiin, mutta hänen todellinen kehityksensä alkoi vasta B-juniori-ikäisenä, kun Hännikäinen vakiinnutti paikkansa U18-maajoukkueessa ja pääsi edustamaan Pikkuleijonia MM-kisoissa. Seuraavalla kaudella hän pelasikin jo Jokereissa 15 ottelua ja alkoi tekemään nimeään tutuksi.

Hännikäisen kehitys polki kuitenkin paikallaan eikä seuraavalla kaudella kertynyt Liigassa kuin 20 ottelua ja sitä seuraavalla kaudellakin vain 18 ottelua. Kun Jokerit siirtyi KHL:ään, oli myös Markuksen aika lähteä narrileiristä, mikä osoittautui hänelle loistavaksi asiaksi. Uusi joukkue, isompi rooli ja loistavat ketjukaverit toivat miehen potentiaalin lopulta esiin ja kauden päätteeksi JYP-hyökkääjän pistesaldo näytti lukemaa 19+27=46. Kaiken lisäksi Hännikäinen voitti koko sarjan tehotilaston jäämällä 22 astetta plussan puolelle.

Miehen NHL-siirto oli odotettavissa, sillä Columbuksen GM:nä toimii Jarmo Kekäläinen, joka on seurannut pitkään Hännikäisen otteita Jokereissa. Hän myös kutsui Hännikäisen viime kesänä Blue Jacketsin tulokasleirille, mikä oli ensimmäinen merkki Kekäläisen ja Columbuksen kiinnostuksesta.

Iso tilaisuus

Hännikäisellä on edessään kaksi hyvinkin ratkaisevaa vuotta kiekkoilijana: pystyykö hän murtautumaan NHL:ään vai rakentuuko ura myöhemmin Euroopassa? Mies on vasta 24-vuotias, kun hänen tulokassopimuksensa päättyy, mutta seuraavat kaksi vuotta ovat silti jo kriittisiä.

Ainakin hänellä on kaikki eväät nousta varaamattomana pelaajana NHL:ään, mikä on jo itsessään harvinaista. Hännikäinen on sellainen pelaajatyyppi, jonka siirto Pohjois-Amerikan kentille pitäisi sujua ongelmitta, sillä hän on nopea, röyhkeä, motivoitunut ja fyysinen laituri, jolla on myös hyvät hyökkäyspään ominaisuudet. Hän ei ole kentän taitavin pelaaja tai kentän vaarallisin maalintekijä, mutta hänen kokonaisvaltaisuutensa on huomioitavaa.

Hännikäisellä on hyvät mitat ja hänellä on vieläkin paljon varaa tulla fyysisemmäksi, mutta kehityksen pitää tapahtua siten, että hänen luisteluvauhtinsa ei kärsi siitä. Täydellisessä harjoittelussa hänestä voi tulla lyhyessäkin ajassa NHL-tason pelaaja. Nuorukainen muistuttaa pelityyliltään muun muassa Lauri Korpikoskea ja sellaisille pelaajille on aina tilausta.

Blue Jackets on myös seurana hyvin optimaalinen: organisaatiossa on tehty jo pitkään hyvää työtä nuorten pelaajien kanssa, mikä on myös näkynyt menestyksessä. Seuran tulevaisuus näyttää valoisalta, sillä joukkueessa pelaa jo sellaisia nuoria, kuten Ryan Johansen, Boone Jenner, Alexander Wennberg, Marko Dano ja Ryan Murray. Farmissakin pelipaikkaa kärkkyy Sonny Milanon ja Kerby Reichelin tasoisia lupauksia, joten Columbuksen lähtökohdat joukkueen rakentamiseen tulevaisuudessa ovat loistavat.

Blue Jackets ei ole myöskään kaikista nimekkäin joukkue NHL:ssä, mikä helpottaa Hännikäisen urakkaa. Kaiken kaikkiaan CBJ vaikuttaa täydelliseltä Hännikäiselle. Aika näyttää, pystyykö hän vakiinnuttamaan paikkansa NHL:ssä, mutta ainakin miehen lähtökohdat ovat hyvät.