Voit seurata NHL:n kattavasti Viaplay-palvelun kauttaStanley Cup -finaalien seiskapelistä perusteelliseen uudelleenrakennukseen – Vancouver Canucksin 2010-luku on ollut täydellinen vuoristorata, jonka aikana joukkueen menestys on ollut hyvin kirjavaa. Vancouverin 2000-luvun alussa käynnistynyt menestys purkautui vuoden 2011 finaaliin. Veteraanien ja yllätysnousujen täyttämästä ihmejoukkueesta on tämän päivän organisaatiossa vain muutama pelaaja.
Jim Benningin astuminen seuran toimitusjohtajan paikalle vuonna 2014 aloitti joukkueen uudelleenrakennuksen, joka on viimeisen kolmen vuoden aikana tuottanut yllättävän hyvää tulosta. Häntäpään sijoitusten myötä tulleet aikaiset varausvuorot ja joukkuetta nuorentaneet kaupat ovat olleet nopea tapa vaihtaa joukkueen vanhat kasvot uusiin. Sedinin veljesten viime kauden jäähyväiset olivat seuran viimeinen takauma Vancouverin 2000-luvun aallosta, mikä päätti lähes kahden vuosikymmenen mittaisen tarinan.
Vancouverissa puhaltavat uudet tuulet
Apua Sedineiden paikkaamiseen ei tarvinnut odottaa, sillä se oli lähellä jo heidän viimeisinä kausinaan. Bo Horvat, 23, ja Brock Boeser, 22, olivat Canucksin kykyjenetsijöiden malliesimerkkejä siitä, kuinka kärkiketjun eliittipelaajia voidaan kalastella myös kahdeksan ensimmäisen varauksen ulkopuolelta. Canucksin kahden viime vuoden korkeat varausvuorot ja tunnettu maku ruotsalaisiin jääkiekkoilijoihin ovat edesauttaneet entisestään seuran nuorten pelaajien nopeaa sisääntuloa.
Vancouverin toissakesäinen päätös varata draftin tuntemattomammaksi jäänyt ruotsalaishyökkääjä Elias Pettersson jo viidennellä vuorolla olikin täysin oikea veto. Ruotsissa jo uuden sukupolven Forsbergin maineen saanut Pettersson on vahvoilla kauden tulokkaan Calder-kisassa. Raamikas ja hintelä, mutta äärimmäisen taitava ruotsalaissentteri on pelannut kauden piste per peli tahdilla, mikä on myös estänyt ketjukaveri Boeserin valumista toisen kauden tulokkaille tunnettuun laskukauteen.
Vaikka Vancouver on onnistunut kasvattamaan potentiaalisimmista nuoristaan juuri halutut, on väliin mahtunut myös epäonnistumisia tällä saralla. GM Benningin alku Canucksin veturina oli hankala, ja sitä sävyttivät vuoden 2014 kuudes varaus Jake Virtanen, sekä 2016 viides varaus Olli Juolevi. Juolevin hidas kehittyminen on ymmärrettävissä tämän kokemien loukkaantumisten ja jo puolustajien hitaamman kehityksen kannalta, mutta Benningin halu valita iso voimahyökkääjä Virtanen – jo pidemmän aikaa nopeuteen ja taitoon perustuneessa sarjassa – oli monelle liikaa. Muutaman vuoden aikaiset varaukset ovat kuitenkin alkaneet nostamaan seuran vaikeuksien kautta voittoon, ja joukkueen kehityskaari ja ikärakenne vievät joukkuetta positiivisempaan suuntaan.
Ensin hyökkäys, sitten puolustus
Canucksin hyökkäyspelin uudistuminen on muuttanut koko joukkueen pelitavan hyvin energiseen suuntaan. Hyökkäyksen nuorten avainpelaajien voima näkyy myös parempina tuloksina, ja maalimäärien kasvuna. Vancouverin jääkiekko on muuttunut veteraanien passiivisista peleistä yleisöäkin vetäviin näytösotteluihin, joita ohjaavat nuorten pelistä syntyvät jännittävät erikoistilanteet ja nopeatempoinen peli.
Vaikka joukkueen menestys ei ole tilastollisesti edelleenkään halutulla tasolla, on organisaatioon kuuluvien pelaajien kasvaminen hyvin mielenkiintoista seurattavaa. Viime kesän puolustajavaraus Quinn Hughes on yksi seuran uusista huipputulokkaista, jonka ensimmäiset pelit Vancouverin paidassa ovat olleet tulevaisuuden kannalta hyvin positiivista osviittaa antavia. Jos seuran tulevaisuuden maalivahdit Thatcher Demko ja Michael DiPietro pystyvät toistamaan aikoinaan Vancouverissa nähdyn Roberto Luongon ja Cory Schneiderin tapaisen maalivahtikaksikon nousun, on joukkueella kasassa erinomainen nuorten ydinpelaajien muodostama tähtiviisikko, jolla on todellinen mahdollisuus viedä Vancouverin 2000-luvun toinen menestysaalto vielä edellistäkin pidemmälle.
Kansikuva: Getty Images