NHL:n suomalaiskatsaus: yllättäjät vähissä

Viaplay LogoSeuraa maailman parasta kiekkoa Viaplayssa

NHL:n suomalaisissa on ollut enemmän pettymyksiä kuin yllätyksiä alkukauden aikana. Kausi on vasta nuori, eikä suomalaisilla ole mikään katastrofaalinen alku ollut, joten paniikkinappulaa ei ole syytä lyödä pohjaan.

Onnistujiakin löytyy, ja niistä on hyvä lähteä liikkeelle. Olli Määttä on ollut ehkäpä suurin yksittäinen onnistuja, sillä hän on noussut sille tasolle, mitä häneltä odotettiin NHL-uran alkuaikoina. Määttä on pelannut vahvaa peliä molemmissa päissä kenttää, ja hän on yltynyt viimeinkin tehoilemaan Pitssburgh Penguinsin takalinjoilla: jo viidettä kauttaan NHL:ssä pelaava 23-vuotias puolustaja on iskenyt yhdeksässä ottelussa tehot 2+6, joilla hän johtaakin suomalaisten sisäistä pistepörssiä. Määtän pistetehtailu ei tule jatkumaan yhtä kovana, mutta sitä ei kukaan odotakaan. Jos hän vain pystyy pelaamaan yhtä monipuolisesti kuin aiemmin, tulee JYP-kasvatti pelaamaan mahtavan kauden.

Onnistujiin voidaan nostaa myös Mikko Rantanen ja Valtteri Filppula. Rantanen on saanut ison roolin Colorado Avalanchessa, ja hän on pelannut lähes piste per peli -tahtia. Laituri on onnistunut tekemään vain yhden maalin, mutta hän on tehnyt vahvaa työtä kiekottomana ja saalistanut peräti kuusi syöttöpistettä. Filppula on puolestaan iskenyt yhdeksässä ottelussa tehot 4+2 ja saalistanut peliaikaa lähes 17 minuutta per ottelu. Lisäksi hän on ollut totutun varma kentän jokaisella alueella, joten suomalaissentterin alkukautta voidaan pitää positiivisena. Hänelle ei ennakkokaavailuissa aseteltu kovin jättimäistä roolia Philadelphia Flyersissa, mutta ainakin alkukaudella on löytynyt luottoa.

Oman tasonsa pitäneitä pelaajia on paljon: Mikko Koivu, Alexander Barkov, Patrik Laine, Sebastian Aho, Joonas Donskoi, Rasmus Ristolainen, Leo Komarov ja Esa Lindell. Tästä joukosta olisi toivonut löytyvän muutama pelaaja, jotka olisivat voineet ottaa uutta steppiä urallaan, mutta kausi on onneksi vielä nuori. Etenkin Ristolaiselta odotettiin hieman parempaa starttia pelillisesti. Lindell on ollut ehkäpä porukan positiivisin yllättäjä, sillä hän on pystynyt pelaamaan isoja minuutteja ollen varma kiekon kanssa ja ilman.

Rasmus Ristolainen (oik.) urakoi totutusti Buffalon paidassa jättimäisiä minuutteja. Joel Armia (vas.) ei ole puolestaan pystynyt pelaamaan viime kauden tasollaan, ja hän onkin saanut hakea vauhtia katsomon puolelta. Kuva: Getty Images

Suomen kärkipelaajista Mikael Granlund ja Sami Vatanen ovat olleet sivussa loukkaantumisten vuoksi, joten heitä ei voi luonnollisesti asetella mihinkään kategoriaan. Erik Haula ehti pelasi Vegasissa neljä ottelua ennen loukkaantumistaan, ja hän esiintyikin edukseen. Jos  olisi pysynyt kasassa, voisi hän olla Määtän, Rantasen ja Filppulan rinnalla onnistujissa.

Kun tarkastellaan alkukauden pettymyksiä, niin kovin suurista pettymyksistä ei ole kyse. Ehkäpä suurin pettymys on se, ettei NHL:stä ole löytynyt tällä kaudella isoja suomalaisyllättäjiä. Janne Kuokkanen teki kovan teon ja nousi Carolina Hurricanesin ryhmään, mutta hänet voidaan vielä lähettää juniorien puolelle loppukaudeksi.

Monelta nuorukaiselta odotettiin kuitenkin viime kauden jälkeen enemmän: muun muassa Joel Armia ei ole pystynyt jatkaa viime kauden kaltaisia otteita Winnipeg Jetsissä, Markus Nutivaaralla on vaikeuksia mahtua Columbus Blue Jacketsin kokoonpanoon, Artturi Lehkonen ei ole vielä onnistunut maalinteossa, Markus Granlund ei ole pystynyt tehoilemaan isosta peliajastaan huolimatta, Teemu Pulkkinen ei mahtunut Vegas Golden Knightsin suunnitelmiin ja Markus Hännikäinen on jäänyt Columbuksessa varamiehen rooliin.

Varsinaisia pettymyksiä kenttäpelaajissa ovat Jussi Jokinen ja Jori Lehterä, joilta ei toki odotettukaan kovin isoja tekoja. Lisäksi Teuvo Teräväiseltä olisi voinut odottaa tasonnostoa.

Jokisella on allaan heikko kausi Floridassa, mutta hänelle toivottiin uutta alkua Edmonton Oilersissa. Ainakaan alkukauden perusteella Jokinen ei tule nauttimaan kovin isosta suosiosta öljykaupungissa, vaikka hänestä onkin monipuolisena pelaajana hyötyä. Tehojakin kuitenkin vaadittaisiin, ja Jokinen onkin onnistunut saalistamaan seitsemässä ottelussa vain yhden syöttöpisteen. Lehterän tilanne on puolestaan vielä surullisempi, sillä hän on päässyt pelaamaan tällä kaudella vain kahdessa ottelussa noin kymmenen minuutin jääajoilla. Teräväisen kohdalla suurin pettymys on se, että hän näyttää jatkavan samalla tasolla kuin aiemminkin. Teräväisen kehitysaskeleet ovat olleet NHL-aikana pieniä, mikä asettaa omat huolensa.

Teuvo Teräväisen lähtöä Chicagosta pidettiin miehen kehityksen kannalta erinomaisena liikkeenä, kun edessä ei olisi enää lukuisia nimimiehiä. Hän ei ole kuitenkaan vielä pystynyt nousemaan Carolinassa tähtikategorian hyökkääjäksi. Kuva: Getty Images

Maalivahdeissa tilanne ei ole sen parempi: Pekka Rinne on ollut tasollaan, mutta esimerkiksi Tuukka Rask ehti pelata vain neljä ottelua heikolla menestyksellä ennen loukkaantumistaan. Antti Raannan suhteen odotukset olivat korkealla, mutta hänkin koki heti alkukaudesta ikävän loukkaantumisen ja on joutunut olla sivussa tositoimista.

Juuse Saros, Joonas Korpisalo ja Kari Lehtonen ovat jääneet odotetusti ykköstorjujien varjoon. Antti Niemelle toivottiin uutta alkua Pittsburghissa, mutta kokeneen suomalaiskassarin alku uudessa seurassa on ollut surkea. Niemi laitettiinkin siirtolistolla, ja hänen pelinsä jatkuvat todennäköisesti AHL:ssä.

Kansikuva: Getty Images