Taalakaukaloiden hätäapumaalivahdit – tässä yhden ”kolmosmolarin” hieno debyytti!

Viaplay LogoNHL-kauden kaikki ottelut ja huippuhetket suorana Viasatilta ja Viaplaysta

Pohjois-Amerikan taalakaukaloissa saattaa joskus harvoin syntyä tilanne, jossa jomman kumman joukkueen molemmat maalivahdit loukkaantuvat saman ottelun aikana. Tällöin esiin astuu ”kolmosmaalivahti”, joka hälytetään katsomosta pukemaan varusteet ylleen.

Niin sanotun hätäapumaalivahdin palveluksia voi loukkaantumisten sattuessa kohdalle hyödyntää sekä kotijoukkue että vierasjoukkue. Kotijoukkueen vastuulla on huolehtia, että kolmosveskari on jokaisessa ottelussa saatavilla.

Parhaimmillaan ja pahimmillaan tilanne voi olla sellainen, että katsomossa poppareita popsinut maalivahti hyppää ensimmäistä kertaa kaukaloon valtavan pitkän tauon jälkeen ja juuri näin kävi 36-vuotiaalle Scott Fosterille viime keväänä Chicago Blackhawksin kotiareenalla. Ottelua oli jäljellä noin 14 minuuttia ja Blackhawks johti Winnipeg Jetsiä vastaan 6-2, kun Foster hälytettiin katsomosta kentälle loukkaantumisten vuoksi.

Foster piti nollan kolmannen erän loppuun asti ja sai jokaisesta torjunnastaan valtavat aplodit kotiyleisöltä. Joukkoon mahtuu muutama erittäin hyvä torjunta Dustin Byfuglienin, Joel Armian ja Paul Stastnyn laukausten edessä.

Tässä video Fosterin debyytin parhaista paloista. Tätä ottelua kelpaa muistella eläkepäivillä lastenlasten kanssa.

http://https://youtu.be/uUm7XtXv8Vc

Kansikuva: Ethan Miller/Getty Images