TOP 5: NHL-viikon suomalaiset – uran parasta kiekkoa ja järjettömiä peliminuutteja

NHL:ssä tahkottiin jälleen värikäs viikko ja monet suomalaiset olivat erittäin kovassa iskussa. Varsinkin Minnesotan suomalaistrio sekä Buffalon Rasmus Ristolainen jatkoivat vakuuttavia otteitaan.

5. Markus Hännikäinen, Columbus Blue Jackets

Markus Hännikäinen pääsi pelaamaan viime viikolla kauden kuudennen ottelunsa NHL:ssä, kun laituri nostettiin kokoonpanoon Carolinaa vastaan. Hännikäinen käytti paikkansa mainiosti: suomalainen viimeisteli uransa ensimmäisen osuman NHL:ssä viemällä Columbuksen johtoon heti ottelun alussa. Villien tuuletusten perusteella avausosuma maistui melkoisen makealle. Hännikäinen on pelannut NHL:ssä yhteensä kymmenen ottelua tehoin 1+0. AHL:ssä pelejä on kertynyt kahdessa kaudessa 75 ja tehopisteitä syntynyt 16+18.

4. Sebastian Aho, Carolina Hurricanes

Carolinan viikko sujui mollivoittoisesti, kun joukkue hävisi Pittsburghille sekä kahdesti Columbukselle yhteismaalein 4-14. Puolet joukkueen maaleista syntyi Sebastian Ahon lavasta, kun hyökkääjä takoi viime viikolla tehot 2+0. 19-vuotias hyökkääjä on nakuttanut tällä kaudella 46 ottelussa tehot 12+13, millä irtoaa kolmas sija Carolinan sisäisessä pistepörssissä ja seitsemäs tila suomalaisten pörssissä.

3. Erik Haula, Minnesota Wild

Erik Haulalla viime viikko oli henkilökohtaisella tasolla menestyksekäs. Minnesota pelasi neljä ottelua ja 25-suomalainen jäi pisteittä vain yhdessä ottelussa, kun viikon saldona oli komeat pisteet 3+1. Haula on nakuttanut kauden 36 ottelussa nyt tehot 9+7. Myös Minnesotan vahvat otteet jatkuivat ja joukkue jatkaa läntisen konferenssin kärjessä, vaikka Wild kärsi viime viikon neljässä ottelussaan kaksi tappiota. Nämä tosin ovat Minnesotan ainoat tappiot edelliseen kahdeksaan otteluun.

2. Rasmus Ristolainen, Buffalo Sabres

Buffalo nappasi viime viikon kolmesta ottelusta kaksi voittoa ja yksi merkittävä tekijä voittojen taustalla oli illasta toiseen valtavasti raatava Rasmus Ristolainen. Suomalaispuolustaja kellotti jääaikaa Detroitia vastaan peräti yli 35 minuuttia. Ristolainen on urakoinut keskimäärin lähes 27 minuuttia ottelua kohden, mikä on NHL:n viidenneksi isoin lukema. Ristolaisen merkitystä Buffalolle kuvaa hyvin se, että toiseksi eniten peliminuutteja tahkonnut Dmitri Kulikov on pelannut keskimäärin 4,5 minuuttia vähemmän ottelua kohden kuin suomalaispuolustaja. Ristolaisen pistepussi karttui viime viikolla yhdellä syöttöpisteellä ja 46 ottelun jälkeen suomalaisella on kasassa tehot 3+25.

1. Mikael Granlund, Minnesota Wild

Uransa parasta kiekkoa pelaava Mikael Granlund jatkoi väkevästi myös viime viikolla. Suomalainen pääsi pisteille jokaisessa neljässä ottelussa ja pisteputki venyi peräti seitsemän ottelun mittaiseksi. Granlund on nakuttanut 46 ottelussa tehot 11+28 ja noussut suomalaisten pistepörssin kärkisijalle ohi Patrik Laineen. Minnesotan sisäisessä pistepörssissä Granlund on toisena heti Eric Staalin jälkeen. Wildin suomalaiset ovat olleet viime aikoina loistavassa tikissä, sillä Mikko Koivunkin pistepussi karttui kolmen syöttöpinnan verran viime viikolla. Kautta on vielä runsaasti jäljellä, mutta Granlund on enää viiden pisteen päässä viime vuonna syntyneestä piste-ennätyksestään.

Voit seurata suomalaisten otteita Viasatin kanavilta sekä Viaplay-palvelunkautta. Unibetin kattavasta NHL-kohdetarjonnasta löytyy runsaasti pelattavaa jokaiseen NHL-matsiin!

Kansikuva: Getty