NHL:ää ihmisten aikoihin – Rasmus Ristolaisen Sabres isännöi Canucksia

NHL:ssä nähdään lauantaina suomalaisittain mielenkiintoinen päiväottelu, kun Buffalo Sabres ja Vancouver Canucks ottavat mittaa toisistaan kello 20 Suomen aikaa. Faneille.comin kiekkotoimituksen Vili Pihlajamäki ja Toni Rajamäki käyvät varhaisottelun asetelmat läpi.

Millaiset ovat ottelun lähtökohdat?

VP: Yllättävän kovan alkukauden jälkeen Canucks on palannut omaksi ailahtelevaksi itsekseen. Ensimmäisestä viidestä kotiottelusta irtosi vain kolme pistettä, mutta sitten kaatuikin täydellisen alkukauden pelannut Canadiens. Sen jälkeen joukkue ei olekaan voittanut hyvää vastustajaa. Heidän onnekseen Sabres kuuluu tähän ei-niin-hyvien ryhmään.

Sabres pelaa aivan niin kuin olettaa saattoi. Kun mittaa 60 minuutin kokonaissuoritusta, Sabres jää usein kakkoseksi, mutta yksittäiset välähdykset saattavat tuoda mukanaan täysiä pistepotteja. Maalivahtiosastolla on vähän ongelmia ja hyökkäyksen kärkihevoset eivät jaksa vetää koko ajan koko joukkuetta. Sabres on yllätysvalmis.

TR: Sabres on ollut pienoinen pettymys, vaikka etukäteen joukkueen haavoittuvaisuus olikin tiedossa. Nuoret tähdet välkkyvät ajoittain, milloin Sabres pystyy naaraamaan isojakin voittoja, mutta tasaisuutta kaivattaisiin runsaasti. Kuten Vili sanoi, Sabres on yllätysvalmis tässä ottelussa.

Canucks ei ole kuitenkaan Sabresille helpoin mahdollienn vastustaja, sillä kanadalaisjoukkue on pystynyt huononakin päivänä nappaamana tiukkoja voittoja. Canucks on jäänyt vain kahdesti ilman  pisteitä alkukauden aikana, mikä kielii joukkueen venymiskyvystä. Henrik ja Daniel Sedin eivät ole enää samassa lennossa kuin parhaimpina vuosina, mutta Canucks-nuoret ovat tuoneet joukkueeseen syvyyttä, minkä vuoksi vancouverilaiset eivät enää lepää pelkästään ykkösketjunsa varassa.

Joko Vancouverissa voitaisiin taistella tänä vuonna mestaruudesta?

VP: Ei missään nimessä. Joukkueesta on viime vuosina vain poistunut ykköskorin äijiä, Ryan Kesler etunenässä. Sopimuksen alle isommista nimistä on saatu vain Ryan Miller ja varauksin Radim Vrbata. Canucks taistelee ehkä viiden vuoden päästä taas tosissaan mestaruudesta, kun Jake Virtanen ja kumppanit ovat kerryttäneet kokemusta vyölle tarpeeksi. Hyvä päätös pitää junnut remmissä.

TR: Juurikin näin. Canucks ei tule vielä muutamaan vuoteen taistelemaan mestaruudesta, mutta joukkueessa on pitkästä aikaa positiivisia tuulia. Virtanen, Jared McCann, Ben Hutton, Bo Horvat ja Sven Bärtschi saavat rauhassa opetella talon tavoille ja heidän ympärilleen on helppo rakentaa menestyvää organisaatiota. Joukkue on tällä hetkellä jokaisella osa-alueella NHL:n keskikastia, mutta muutaman vuoden päästä tilanne saattaa olla toinen.

Näkyykö Buffalossa parempaa huomista?

VP: Sehän on fakta, että ainakaan huonompaan suuntaan ei voi mennä. Evander Kane, Ryan O’Reilly ja muut jälleenrakennuksen palaset Jack Eichelin johdolla vaikuttavat oikeilta. Vaikka Dan Bylsma tekisi outoja ratkaisuja tai joukkue ei hetkellisesti taistelisi aivan konferenssin kärkisijoista, olisi ehdottoman tärkeää jatkaa pitkään samassa käskytyksessä. Se on avain parempaan huomiseen. Huonokin pelitapa voi olla riittävä, kunhan kaikki noudattavat sitä.

TR: Bylsma on voittanut kertaalleen mestaruuden ja uskon, että Buffalossa homma ei jää valmentajasta kiinni. Seuran nuorisotarjonta on yksi NHL:n parhaimmista, mutta löytääkö jokainen paikkansa Buffalossa? Esimerkiksi Edmontonissa nuorten tähtien kanssa on ollut ongelmia eikä potentiaalia ole aina revitty irti. Sabres tulee varmasti nousemaan NHL:n hierarkiassa, mutta kuinka korkealle? Mahdollisuudet ovat pilvissä, mutta löytyykö joukkueeseen oikea tasapaino vuosien saatossa?

Mitä mieltä Ristolaisen alkukaudesta? Entä ketä muita pelaajia kannattaa tässä ottelussa seurata?

VP: Ristolainen saa aivan mielettömästi vastuuta. Bylsma haluaa pistää turkulaisen jäälle oman pään aloitukseen, vaikka hetki sitten Ristolainen oli pyörittämässä peliä toisessa päässä. Jokaisessa ottelussa on kellotettu yli 22 minuuttia peliaikaa.

Canucksin puolelta on hyvä seurata Derek Dorsettin touhuja. Alempien kenttien rähisijä keksii välillä jotain mukavaa ennen vaihtoon menoa. Jos aivan hulluksi menee, saattaa saalistaa tehopisteen.

TR: Ristolainen on ottanut odotetun stepin ja pystynyt jatkamaan viime kevään otteitaan. ”Rasse” on osoittanut olevansa se puolustaja, jonka ympärille Sabresin pakisto rakennetaan tulevaisuudessa. Aina välillä unohtaa, että kyseessä on vasta 21-vuotias pelaaja.

Sabres-Canucks-ottelussa kannattaa ehdottomasti seurata vieraiden Virtasta ja McCannia. Nuoret lupaukset saivat juuri tietää, että he saavat jatkaa NHL:ssä eikä edessä ole enää yhtään junioriottelua. Tulokaskaksikko saa viimeinkin keskittyä olennaiseen, mikä näkyy kentällä vapautuneisuutena.

Otteluarviot?

VP: Aikainen alkamisaika tuskin tuottaa tämän tason konkareille ongelmia, mutta kaukaa Kanadasta saapuvat vieraat voivat herkästi hieman seurata menoa vierestä. Sabres voittaa 4-2.

TR: Sabres pystyy kotonaan haastamaan Canucksin kevyesti, mutta kanadalaisten venymiskyky nousee taas esiin. Luvassa on tasainen ottelu, jossa ratkaisua haetaan jatkoajalta. Voitto menee lopulta vieraille maalein 3–2.

Hyppää maailman parhaan kiekkoliigan kyytiin Viaplay-palvelussa tai Viasat Hockey Finland -kanavalla.

Kansikuva: All Over Press