Surullisten tapausten lista on pitkä ja lohduton: MyPa, Honka, Bisons, KTP ja ehkäpä puhutuimpana Blues. Lajien ja paikkakuntien kirjo kattaa maan kokonaan, tosin pienellä espoolaisella vivahteella. Talousvaikeudet riivaavat kaikkia lajeja kannattajamääristä riippumatta.
Tuntuu, että viimeaikoina huonoja uutisia on saatu tavallistakin enemmän. Viime viikolla talouskurimuksestaan kertoi KTP ja Bluesin kohtalo käytännössä sinetöitiin lopullisesti seuran saatua kieltävän päätöksen velkasaneeraushakemukseensa. Vaikka taloustilanne on yleisestikin haastava, niin viimeaikaisten tietojen valossa urheilubisnes voi tavallistakin huonommin.
Edellä mainittu lista on vain ryhmä pahimmassa kunnossa olevia kriisijoukkueita. Todellisuus on vieläkin karumpi. Ylen viime viikolla julkistaman tutkimuksen mukaan vain kolmen Liiga-joukkueen taustayhtiöt tekevät voittoa. Tämä on huolestuttavaa, koska kyse on kuitenkin ylivoimaisesti Suomen suosituimmasta urheilulajista, jonka luulisi olevan kannattavaa kaikille sidosryhmille. Onkin syytä kysyä voidaanko urheilubisnestä edes pyörittää ilman rikkaita ja tukemaan halukkaita taustajoukkoja? Bluesin vaikeudet alkoivat Jussi Salonojan vedettyä miljoonansa pois pelistä. Myös Lukko ja Ilves olisivat konkurssikypsiä seuroja ilman velkojen takaamiseen halukkaita taustayhtiöitä.
Jalkapallossa turbulentti aika koettiin jo aiemmin, kun tehtaan varjon alla pelanneet Mypa ja Haka joutuivat suuriin vaikeuksiin puuteollisuuden kotimaisen alasajon yhteydessä. Kasvattajakorvaukset ja siirtosummat muodostavat yhä hyvän tulonlähteen futisseuroille. Sama toimi ennen jääkiekossakin, mutta nykyisin aiemmin nyhtöpossuna toiminut pelaajien myynti KHL:ään on tyrehtynyt. On kuitenkin syytä huomata, että jalkapallo on, HJK:ta lukuun ottamatta, nappikauppaa Suomessa.
Koriksen puolelta Bisonsin vaikeudet johtuvat seuran oman tiedotteen mukaan väärästä strategiasta: Bisons pyrki kansainvälistämään korista, mutta VTB-liiga ei ollutkaan yleisömenestys. Lisäksi joukkueen lennättäminen yli Siperian maksaa liikaa. Tuoreimman ongelmatapauksen, KTP:n, talousvaikeudet taas johtuvat huonosta urheilullisesta menestyksestä ja sen aikaan saamasta katsojakadosta. Toisin kuin jääkiekko, niin koris ei tunnu kiinnostavan namusetiä, sillä KTP:n ilmoittama 80 000 euroa budjettivajetta on naurettava summa verrattuna liigajoukkueiden vastaaviin. Ei mene nallekarkit tasan ei.
Syitä suomalaisen urheilubisneksen hankaluudelle voidaan hakea muutamastakin erilaisesta lähtökohdasta. Puhdas taitamattomuus selittää osansa huonoista tuloksista, mutta voidaan myös kysyä onko nykyisellä väestöpohjalla mahdollista pitää yllä ammattilaisuuteen perustuvaa urheilubisnestä edes jääkiekossa? Kyseessä on kaksiteräinen miekka, sillä tutusti suomalaiset eivät ole urheiluhulluja vaan menestyshulluja, joten huippujen puuttuessa katsomot saattaisivat ammottaa tyhjyyttään. ”Oman kylän pojat” -projektit eivät ole viimevuosina juurikaan satoa niittäneet.
Laajemmin voisikin kysyä kannattajakulttuurin perään. Olisiko Suomeen mahdollista istuttaa vanhanaikainen tekemisen meininki ja kunnioitus paikallista seuraa kohtaan, vai vaaditaanko nykyisessä vapaa-ajan kilpailutilanteessa vain parhaita urheilijoita ja huippusuorituksia? Voiko naapurin Teemu kilpailla Teemu Pukkia vastaan katsojista, vain koska hän edustaa kotikuntani ylpeyttä?
Tulevaisuus urheilubisneksessä on piilossa, mutta intohimolla ja lajirakkaudella on edelleen voimansa. Tästä esimerkkinä toimii IFK:n jalkapallopuoli, jonka pitkälti puoliammattilaisuuteen perustuva joukkue kilpaili täysin tasaväkisesti suuren ja mahtavan HJK:n kanssa. Myös luvut jääkiekon puolelta paljastavat karua kertomaa: suurin menoerä on palkkakulut, joiden holtiton nousu on monen kriisin takana.
Onkohan vaarini sittenkin oikeassa: Pilasiko täysammattilaisuus suomalaisen urheilun?