Vetonurkkaus: Kom igen, unga Tre Kronor!

Faneille.com LogoFaneille.com – Urheilumedian Zlatan

Jos et ole seurannut nuorten MM-kiekkoa, olet jäänyt paljosta paitsi. Yhdysvalloissa pelattava alle 20-vuotiaiden turnaus on tarjonnut viihdyttävää ja vauhdikasta lätkää ja mikä parasta, jännittävin ottelu on vielä edessä. Ensi yön finaalissa kohtaavat Ruotsi ja Kanada.

Ruotsi – Kanada: Ruotsi +1,5 (Betsafe: 1,80)

Nuorten jääkiekon MM-kisat ovat loppusuoralla, ja kaksi parasta joukkuetta ovat jäljelllä. Kanada yrittää kirkastaa viime vuoden katkeran hopeamitalin, ja Ruotsi palaa finaaliin neljän vuoden tauon jälkeen.

Kanada on ollut turnauksessa vakuuttava, kuten odottaa saattoi. Ainoa tappio tuli alkulohkon ulkoilmaottelussa Yhdysvaltoja vastaan, sekin vasta rankkareilla. Pudotuspeleissä Kanada jatkoi vahvoja esityksiä, tuhoten ensin Sveitsin 8–2 ja sitten Tšekin 7–2. USA-matsia lukuunottamatta jokainen peli onkin päättynyt vähintään kahden maalin voittoon, mutta Ruotsi ei tule kaatumaan yhtä helposti.

Tre Kronor on rullannut finaaliin tappioitta, vaikka Venäjää vastaan alkulohkossa käytiinkin rankkareilla. Ruotsin pudotuspelivastustajat olivat kuitenkin kovempia kuin Kanadalla. Puolivälierissä Slovakia kaatui 3–2, ja välierissä isäntämaa USA voitettiin huikean ottelun jälkeen 4–2.

Kanada on tunnetusti tasaisen vahva, mutta Ruotsin joukkueen terävin kärki on ehkä hieman parempi. Viime kesän NHL-draftissa viidentenä varattu Elias Pettersson pelaa loistavaa kautta Växjössä, ja kisoissa hän on ollut Ruotsin johtavia hyökkääjiä yhdessä Lias Anderssonin ja kolmansia nuorten kisojaan pelaavan Alexander Nylanderin kanssa. Jos tämä ykköskierroksen varauksista koottu ketju onnistuu finaalissa, on Ruotsilla loistavat mahdolllisuudet kultaan. Puolustuksen superlupaus, 2000-luvulla syntynyt Rasmus Dahlin on niin ikään ollut koko turnauksen parhaimmistoa. Nuorten kisoissa nimenomaan hyvien yksilöiden merkitys korostuu, joten Ruotsille annetaan tässä suhteessa pieni etulyöntiasema.

Kertoimien valossa Ruotsi on iso altavastaaja, emmekä me mitään jättiyllätystä lähdekään povaamaan. Ruotsi pystyy kuitenkin pitämään pelin vähintäänkin tasaisena, joten kohteemme on Ruotsi +1,5. Käytännössä länsinaapurimme saa siis hävitä yhdellä maalilla, ja veto osuu.

Jokerit – Magnitogorsk: Magnitogorsk +0.5 (Betsafe: 2,02)

Lopuksi vielä pieni nosto Venäjän kiekkoliigasta. Sunnuntain KHL-kierrokseen suomalaisväriä antaa Jokereiden ja Magnitogorskin välinen kamppailu.

Ilmalan isännillä on ollut hankalaa viime aikoina. Joulukuun kymmenestä pelistä hävittiin seitsemän, eikä alkukauden kotitaikakaan ole enää voimissaan. Narripaidat ovat hävinneet viisi kuudesta viimeisestä ottelustaan Hartwall-areenalla.

Magnitogorsk on sarjan parhaita vierasjoukkueita, ja odotamme vähämaalista taistelua. Lapulle Magnitogorsk +0,5, eli tuplamerkki. Tämän vedon ideana on siis pelata Jokereita vastaan, eli tasapeli ja Magnin voitto tuovat osuman.

Vetonurkkaus on kahden urheilun ja vedonlyönnin tuoman jännityksen yhdistäneen nuoren miehen yhteisprojekti. Faneille.comissa jaamme vihjeitä perjantaisin. Seuraa meitä Instagramissa päivittäisiä vihjeitä varten! Tsekkaa myös kotisivumme, josta löydät vihjeet perusteluineen sekä vedonlyöntibonukset! 

Kansikuva: Kevin Hoffman/Getty Images