Lentopallomaajoukkue hyvällä itseluottamuksella ratkaisevaan EM-karsintaan

Suomen lentopallomaajoukkue tavoittelee viikonloppuna paikkaa EM-kisoihin (Alloverpress)

Suomen lentopallomaajoukkue tavoittelee viikonloppuna paikkaa EM-kisoihin (Alloverpress)

Suomen lentopallomaajoukkue pelaa tänä viikonloppuna Vantaalla ratkaisevan EM-karsintaturnauksen. Lähtökohdat ovat hyvät, sillä Suomi on ensimmäisen turnauksen pohjilta karsintalohkonsa kärjessä tasapistein Portugalin kanssa.

Suomi voitti viikko sitten Portugalissa Moldovan 3-2, Itävallan 3-1 ja Portugalin 3-2. Portugali on vielä Suomen edellä paremman eräsuhteensa turvin, mutta kolmella otteluvoitolla Suomi matkaa EM-lopputurnaukseen jo viidennen kerran peräkkäin.

Lähtökohta on siinäkin mielessä hyvä, että Suomen pelilliset otteet olivat ensimmäisessä karsintaturnauksessa nousujohteisia. Turnaus huipentui siihen, että Suomi kaatoi Portugalin niin, että Portugali voitti keskinäisen ottelun avauserän, ja johti toistakin vielä 17-11. Nousu tuosta tappioasemasta käytännössä ratkaisi ottelun katkaisten Portugalin henkisen selkärangan.

– Saimme hyvät syöttäjämme Matti Oivasen ja Olli-Pekka Ojansivun syöttämään siinä tilanteessa. Siihen asti Portugali oli saanut nostettua aloituksemme aivan passarin näppeihin. Me taas olimme vaikeuksissa heidän syöttönsä kanssa, kertasi päävalmentaja Tuomas Sammelvuo avausturnauksen päätösottelua.

Jos Suomi olisi hävinnyt ottelun, ei kaikkien kotiturnauksen otteluiden voittaminenkaan olisi riittänyt lohkovoittoon ja suoraan EM-kisapaikkaan.

– Nousu oli osoitus tästä joukkueesta. Olimme valmiina ja hereillä ja käytimme mahdollisuutemme. Itseluottamuksen kannalta se oli iso juttu, tuumi Sammelvuo ennen perjantai-iltaista Moldovan kohtaamista.

Suomella on Vantaan Energia –areenasta hyvät muistot, sillä edellisenkin EM-kisapaikan varmistanut karsintaturnaus pelattiin siellä.

– Se on hyvä halli pelata lentopalloa. Olemme saaneet valmistautua muutaman päivän pidempään kuin vieraissa pelatessa. Totta kai kotiyleisö ja kotijärjestelyt ovat meille apuna. Homma jatkuu normaalisti, olimme sitten missä tahansa. Joukkueen kunto on nousussa ja palaset alkavat loksahdella kohdilleen, Sammelvuo ennakoi.

Suomi kohtaa Moldovan perjantaina, Itävallan lauantaina ja Portugalin sunnuntaina.

– Moldovalla on hyviä laitahyökkääjiä. Erityisesti Dmitrii Bahovin kanssa olimme vaikeuksissa. Samoin Igor Didorciuc on hyvä yleispelaaja. Laitahyökkäyksien kanssa on oltava tarkkoina. Vaarallinen joukkue, kuvailee Sammelvuo.

– Itävalta on hyvin puolustava joukkue. He saivat meitä vastaan paljon vaimennuksia ja puolustuksia sitä kautta. He lyövät isoja palloja järkevästi. Mukavan inhottava vastus, kuuluu päävalmentaja arvio lohkon nollakerholaisesta.

– Portugali on tuttu aikaisemmilta vuosilta (Maailmanliiga 2013). Alexandre Ferreiralla on takanaan kausi Italian liigan Trentinossa. Hänen myötään joukkueessa on hyökkäys- ja syöttövoimaa. Joao Jose on edelleen yksi maailman parhaista passareista. Portugali on kova syöttöjoukkue, arvioi päävalmentajamme.