Mika Salo ylpeä uudesta sarjasta – Suomalaiset mukana kärkitaistelussa

Ahvenistolla ajettiin kaksi viikkoa sitten ensimmäistä kertaa pohjoismaista Formula 4-sarjaa. Ensimmäinen kilpailu keräsi mukavasti yleisöä ja suomalaismenestyksestäkin saatiin nauttia, kun nuori oululainen Aleksanteri Huovinen voitti kaksi ensimmäistä kilpailua. Kolmaskin kilpailu meni suomalaiselle, Hyvinkäältä lähtöisin olevalle Niko Karille, mutta kisan lähdössä tapahtuneen virheen johdosta hänet tiputettiin toiseksi.

Mika Salo tyytyväinen ensimmäiseen F4-viikonloppuun. (Kuva Hannu Kumpulainen, Sportin Maailma)

Mika Salo tyytyväinen ensimmäiseen F4-viikonloppuun. (Kuva Hannu Kumpulainen, Sportin Maailma)

– Taso on kova. Sarjassa on kuusi seitsemän kaveria, jotka menevät ihan tasatahtiin. Kisat voi kääntyä tulevaisuudessa ihan miten vain, sarjan yhteistyökumppanin SMP Racingin Sporting Directorina toimiva Mika Salo kommentoi.

Mika Salo oli tuttu näky Formula 4-varikolla kisaviikonloppuna ja hän on ollut hyvin innoissaan uudesta sarjasta. Alun perin sarja tehtiin venäläiskuljettajia varten, mutta Salo sai puhuttua myös suomalaisia mukaan. Ensimmäinen kilpailuviikonloppu meni kokeneen konkarin mukaan erinomaisesti.

– Kaikki näytti hyvältä. Jonkin verran tuli kyllä tuhoa, mutta se oli ihan odotettavissa. Hämeenlinnan rata on yksi vaativimpia maailmassa. Pojat ajavat silti ihan kuin ammattilaiset. Ne ovat kuunnelleet, mitä heille on talven aikana opetettu, iloitsi Salo.

Etua tutuista ympäristöistä

Suomalaiset onnistuivat Ahvenistolla ja Salo osaa iloita heidän menestyksestään, mutta hän tietää myös sen, että ihan läpihuutojuttu ei sarja tule suomalaiskuljettajille olemaan. Vahvoja haastajia löytyy niin venäläiskuljettajista kuin Ruotsista tulevasta Joel Erikssonista sekä englantilaisesta Enaam Ahmedista.

Aleksanteri Huovinen vei kaksi lähtöä Ahvenistolla (Kuva: Hannu Kumpulainen, Sportin Maailma)

Aleksanteri Huovinen vei kaksi lähtöä Ahvenistolla (Hannu Kumpulainen)

– Se oli ihan odotettavissa, että suomalaisilla on pieni etu täällä, mutta seuraava kilpailu ajetaan Moskovassa, niin asia voi olla toisella tavalla, Salo tiesi.

Kilpailu ajettiin haastavalla Ahveniston radalla, jossa etua oli radan hyvin tuntevilla suomalaisilla. Kokemus myös puhui, sillä Aleksanteri Huovinen voitti viikonlopun kolmesta lähdöstä kaksi.

– Tämä on todellakin vaikea rata. Huovisella varsinkin on kokemusta täältä. Niko ajoi ensikertalaisena todella hyvin täällä, Salo mietti.

Huovinen oli ajanut aiemminkin Ahvenistolla kilpaa, jonka kautta kokemusta löytyi. Siltikään nuorukainen ei uskonut, että siitä enää viikonlopun edetessä olisi kovinkaan suurta etua ollut.

– Testien ensimmäisenä päivänä siitä kokemuksesta oli apua. Muut ovat ottaneet kiinni, niin en tiedä, tuskin siitä enää hirveästi apua on, Huovinen arvioi.

Suomalaisten tulevaisuus valoisa

Suomalaiskuljettajien kova taso nähtiin Ahvenistolla. Entinen Formula 1-kuljettaja on tyytyväinen nähdessään, millaisia ratinkääntäjiä Suomesta on tulossa. Suomalaismenestystähän on rata-autoilussa tullut pitkään. Mahdollisesti Aleksanteri Huovisen, Niko Karin ja Niklas Nylundin nimet tullaan lisäämään siihen listaan, missä ovat jo Keke Rosberg, JJ Lehto, Mika Häkkinen, Mika Salo, Kimi Räikkönen, Heikki Kovalainen ja Valtteri Bottas.

– Kyllähän sen näkee, että meillä on todella kova taso. Meillä on ihan Euroopan huippujätkiä mukana tässä. Eriksson ja Ahmed myös ajavat Saksan sekä Englannin sarjoissa ihan kärjessä eikä pystyneet täällä voittamaan, niin kyllä meillä on tosi korkea taso tässä, Salo analysoi.

Salo uskoo, että sarja tulee olemaan tärkeä monelle nuorelle kuljettajalle. Formula 4-sarjaan tullaan kartingista ja sen on ensimmäinen askel kohti rata-autoilun kuninkuusluokkaa. Tästä sarjasta matka jatkuu Formula kolmosiin ja sieltä sitten GP-sarjojen kautta aina Formula ykkösiin saakka. Hyvällä ajotaidolla ja onnella joku näistä kuljettajista tullaan todennäköisesti näkemään myös Formula 1-auton ratissa.

Ainakin siitä voidaan olla toiveikkaita, että myös tulevaisuudessa saamme nauttia suomalaisista F1-kuljettajista.