Gymnaestrada liikuttaa viikonlopun Turussa – yli 10 000 osallistujaa nauttivat huippupuitteista

Faneille.com LogoFaneille.com – Urheilumedian Zlatan

Lienee jo laajalti Suomessa ja maailmalla tiedossa, että suomalaiset ovat elementissään päästessään järjestämään suurtapahtumia. Vuosien saatossa olemme saaneet todistaa toinen toistaan onnistuneempia tapahtumia, joita ympäri maailman on tultu ihmettelemään ja imemään oppia. Tuorein tällainen tapaus koetaan tänä viikonloppuna Turussa, kun Voimistelun Suomi Gymnaestrada -tapahtuma laittaa Suomen vanhan pääkaupungin sekaisin 10 000 osallistujan ja 191 urheiluseuran voimin. Sitä seuraamaan saapuu tuhansien katsojien ohella myös Kansainvälisen voimisteluliiton (FIG) puheenjohtaja Morinari Watanabe. Kyseessä onkin yksi suurimmista urheilutapahtumista, joka Suomessa on järjestetty.

Gymnaestradan pääosassa ovat nuoret sekä vanhemmat voimistelijat ja tanssijat. Tämän lisäksi neljäpäiväiseen tapahtumaan mahtuu myös paljon muuta. Itse asiassa tapahtuman keskipisteessä, Kupittaan urheilupuistossa, on mahdollista tutustua lähes mihin tahansa lajiin erilaisten kokeilujen myötä. Mm. kuplafutista, pesäpalloa, dartsia ja parkouria voi kuka tahansa käydä kokeilemassa kisasuoritusten ja esitysten välissä. Iltaisin lavan valtaavat muusikot Vicky Rostin ja ABREUn johdolla.

Gymnaestradan maskotit Suvi ja Sisu ovat kiertäneet koko alkuvuoden ympäri Suomea ja tänä viikonloppuna kaksikon voi bongata Turussa. (Jere Satamo/Voimisteluliitto)

Voimistelupäivät ja päätösjuhla viikonlopun helminä

Vaikka tapahtumassa yleinen liikunta on pääosassa, samassa yhteydessä kisattavat Voimistelupäivät tuovat voimistelun ja telinevoimistelun nuoret lupaukset estradille. Yli 3 000 osallistujaa mittaa omaa osaamistaan monien joukkueiden ja yksilöiden kevään päätapahtumassa. Uuden karhea Kupittaan palloiluhalli näyttää samalla oman erinomaisuutensa muuttuen komeaksi telinevoimisteluareenaksi neljän päivän ajaksi. Samaan aikaan Kupittaan urheiluhallissa kisataan aerobicin sekä rytmisen- ja joukkuevoimistelun puolella.

Telinevoimistelun puolella Voimistelupäivät toimivat myös EM-, PM- ja MM-kilpailuiden katsastuksina, joten tulessa torstaina olivat maan kovimpiin nimiin kuuluvat Helmi Murto, Maija Leinonen, Rosanna Ojala ja Enni Kettunen. Trampoliinivoimistelussa puolestaan ratkaistaan ikäluokkamestaruuksia ja joukkuevoimistelun puolella 10–12-vuotiaiden mestaruus. Näiden huippukisojen lisäksi tarjolla on laaja kattaus eri lajien eri ikäluokkien kilpailuja.

Lahjan Tyttöjen Livia 08 -joukkue kilpaili perjantaina joukkuevoimistelun 10–12-vuotiaiden mestaruussarjassa. (Tuomas Kurikka)

Sunnuntain päätösjuhla tulee kruunaamaan koko viikonlopun. Veritas Stadionin nurmella tullaan näkemään lähes 6 000 esiintyjää, joista parhaimmillaan 4 200 esintyy samanaikaisesti. Päätösjuhlan Tunne liike -näytös on jo loppuunmyyty, mutta YLE näyttää sen suorana kotikatsomoihin. Päätösjuhlan lisäksi pitkin viikonloppua on tarjolla toinen toistaan komeampia esityksiä niin Kupittaalla kuin Turun keskustassakin.

Gymnaestradan näytöksiä nähdään TV2:ssa lauantaina kello 19:30. Sunnuntaina Yle näyttää suoran lähetyksen tapahtumasta TV2:ssa kello 13:26.

Kansikuva: Ezra Shaw/Getty

Twitter: @TuomasKurikka