
Kiekko-Poikien cheerleaderit kertovat häirinnästä Mestiksessä
Joensuun Kiekko-Poikien cheerleaderit kertovat joutuneensa seksuaalisen häirinnän kohteeksi Mestis-otteluissa. Asiasta uutisoi Jatkoaika.
Ryhmän tanssija Helmi-Lotta Nieminen kertoo jutussa, että vakavia tilanteita on ollut useita, hänen mukaansa jopa kahden käden sormilla laskettava määrä. Ryhmän valmentaja ja tanssija Maija Mustonen kuvailee yhtä viime vuonna tapahtunutta tapausta, jossa katsoja oli tullut takaapäin halaamalla ja tarttunut tanssijaa rinnuksista kesken ottelutapahtuman.
Cheerleaderien mukaan osasta tapauksista on kerrottu seuran managerille Jaakko Lipposelle. Lipponen kertoo Jatkoajalle, että seura on reagoinut tilanteisiin välittömästi. Hänen mukaansa viime kaudella tiedossa oli yksi tapaus, jonka jälkeen ottelutapahtuman kuulutuksia tehostettiin, jotta katsojille muistutetaan asiallisesta käytöksestä. Lipposen mukaan samaa käytäntöä on jatkettu myös tällä kaudella.
Kiekko-Poikien Cheerleaders -ryhmä KPC julkaisi viime viikolla aiheesta myös huumorisävytteisen videon, jossa muistutettiin asiallisen käytöksen tärkeydestä otteluissa.
Joensuun Kiekko-Pojat on Mestiksessä tällä hetkellä neljäntenä. Seura on kertonut tavoittelevansa paikkaa SM-liigasta kaudelle 2026–2027 ja tehnyt merkittäviä pelaajahankintoja loppukautta ajatellen.
Lähde: IS





