Wilma Murto
Muut uutiset

Näkökulma: Wilma Murto ja Sami Jauhojärvi ovat karmeita esimerkkejä

Toimitus

Suomen Olympiakomitea käy läpi isoja muutoksia, eikä syyttä. Pariisin kesäolympialaisten historiallinen nollasaldo mursi viimeisetkin selitykset ja pakotti koko suomalaisen huippu-urheilun katsomaan peiliin.

Tiistaina Olympiakomitea pitää syyskokouksen, jossa hyväksytään uusi strategia sekä toiminta- ja taloussuunnitelma. Paperissa vilisee konsulttisanoja, kuten yhteistyö, inspiraatio, vaikuttava, vetovoimainen ja ihmislähtöinen. Taustalla on kuitenkin jotain paljon konkreettisempaa: tarve laittaa huippu-urheilun arki kuntoon.

Liikunta erikseen, huippu-urheilu erikseen

Viime vuosina yksi Olympiakomitean isoista ongelmista on ollut se, että samaan organisaatioon on yritetty mahduttaa sekä kansanterveystyötä että olympiamitalien tavoittelua. Se, että lappajärveläinen Martti, 65, saadaan sauvakävelemään, on tärkeää – mutta se ei ole sama asia kuin painin olympiamitali.

Nyt suuntaa ollaan kääntämässä. Olympiakomitea ei enää yritä kantaa vastuuta siitä, kuinka moni työssä käyvä suomalainen käy iltalenkillä, vaan keskittyy siihen, että urheiluseurat toimivat, tapahtumat kiinnostavat ja Suomi menestyy maailmancupeissa, MM-kisoissa ja olympialaisissa.

Tavoitteena on olla lajeille apuri, ei norsunluutornista ohjaileva pomo.

Huippu-urheilijan arki kaatuu usein aivan perusasioihin

Urheilijat esitetään mediassa helposti myyttisinä hahmoina, jotka ovat löytäneet jonkin salaisen harjoitusjipon. Todellisuudessa huippu-urheilijan pyhä kolminaisuus on arkinen: treeni, ruoka, lepo.

Vaikeaa ei ole treenata niin, että oksettaa, vaan palautua niin hyvin, että seuraavastakin harjoituksesta tulee laadukas. Siinä kohtaa suomalainen urheilu on kompuroinut yllättävän usein.

Wilma Murto ajettiin hiilihydraattien ja kalorien pelossa syömishäiriön partaalle. Sami Jauhojärvi oppi syömään arvokisamitalistin tavalla vasta 32-vuotiaana. Kun Murto alkoi syödä kunnon puuroannoksia ja Jauhojärvi sai ruokapuolen kuntoon, seurauksena oli EM-kultaa, MM-pronssia ja olympiakultaa.

Viime vuonna Suomen ennätyksen tehnyt Lotta Harala nousi urallaan uudelle tasolle vasta, kun suhde treenin ja levon välillä muuttui järkevämmäksi. Esimerkit ovat karuja – ja paljastavat, että perusasioita ei ole ollut Suomessa riittävän hyvin hallussa.

Tietoa on, mutta samat virheet toistuvat

Huolestuttavaa on, että Jauhojärven mainitsemat ruokaohjeet eivät ole mitään huippusalaisuuksia. Samat ohjeet voisi saada tavalliselle suomalaiselle suunnatusta verkkovalmennuksesta kuin Lapin urheiluakatemian ravintovalmentajalta.

Tietoa riittää, mutta käytännön arjessa uudet urheilija–valmentaja-parit toistavat vanhoja virheitä. Kaloreita pelätään, palautumista aliarvioidaan ja uskotaan, että jokin pieni yksityiskohta – palautushousut, uusi mittari tai someharjoite – ratkaisisi kaiken.

Tässä kohtaa Olympiakomitean rooli korostuu. Tihkuneiden tietojen mukaan painopistettä ollaan siirtämässä siihen, että urheilijoille mahdollistetaan laadukas arki ja valmennus. Tuen jakamista halutaan tehdä jatkossa harkitummin, ei “haulikolla” ampuen.

Tavoite on selkeä: yksikään menestyspotentiaalinen urheilija ei saa enää joutua elämään kalorivajeessa ja rakentamaan uraansa huteralle perustalle. Urheilijan pitää voida keskittyä urheilemiseen ja valmentajan valmentamiseen – ei selviytymiseen.

Rahasta tämäkin lopulta on kiinni

Kaiken ytimessä on raha. Olympiakomitean vuoden 2026 menot ovat arviolta 10,3 miljoonaa euroa, tulot 9,9 miljoonaa. Budjetti on siis noin 400 000 euroa alijäämäinen. Helmikuun Milano–Cortinan olympialaiset yksinään ovat noin kahden miljoonan euron potti.

Suurin tulonlähde on opetus- ja kulttuuriministeriön yleisavustus, 6,545 miljoonaa euroa. Oma rahoitus on reilut 3,2 miljoonaa, josta varainhankinnan osuus noin 1,5 miljoonaa. Varainhankintaa halutaan kasvattaa, koska kaikkea ei voi kaataa valtion budjetin syliin.

Yhden suomalaisen huippu-urheilijan ulkomaanleiri ei keikauta valtion vaakaa suuntaan tai toiseen, kun toisessa kupissa ovat puolustus- ja sotamenot. Silti investointi urheilijan arkeen voi olla ratkaiseva sille, nouseeko Suomi vielä olympialavoille vai ei.

Olympiakomitean strategiauudistus on iso testi. Se näyttää, ymmärtääkö urheilujärjestelmä viimein sen, että huippu syntyy perusarjesta – ei juhlapuheista, ei yksittäisistä jippoista, ei konsulttijargoniin kirjoitetuista visioista.

Lähde: IL

Liittyvät artikkelit