
Tennistähden alusvaatekuville stoppi – uusi käänne yllättää, katso kuvat
Näytä tämä julkaisu Instagramissa
Camila Giorgi jätti kilpatenniksen taakseen ja nousi otsikoihin mallinuransa sekä erikoisen lopettamiskohun vuoksi. Nyt italialaistähti suunnittelee paluuta lajin pariin.
Päätös vaihtui kahden vuoden jälkeen
Italialainen Camila Giorgi, 34, on suunnittelemassa paluuta kilpatennikseen. Giorgi nousi aikanaan maailmanlistalla parhaimmillaan sijalle 26, mutta jätti ammattilaistenniksen ja siirtyi mallinuralle.
Viime vuosina Giorgi on tullut tunnetuksi erityisesti sosiaalisen median kuvistaan ja alusvaatemallin töistään. Nyt suunta näyttää kuitenkin muuttuvan.
Giorgi on kertonut Instagram tarinoissaan suunnittelevansa paluuta vuodelle 2027. Hän on viime aikoina työskennellyt myös tennisvalmentajana mallinuran rinnalla.
Lopettaminen herätti suuren kohun
Giorgin vetäytyminen kilpatenniksestä ei tapahtunut aivan tavalliseen tapaan. Hänen lopettamispäätöstään seurasi kohu, jossa italialaista väitettiin kotimaastaan lähteneeksi ja veroviranomaisia paenneeksi.
Erikoisuutta lisäsi se, ettei Giorgi jättänyt virallista lopettamisilmoitusta dopingasioita valvovalle ITIA:lle. Myöskään WTA ei saanut häneen tuolloin yhteyttä.
Tilanne herätti paljon huomiota, sillä pelaajan katoaminen tenniksen virallisista järjestelmistä poikkesi totutusta tavasta päättää ura.
Myös vuokranantaja esitti kovia väitteitä
Kohuun liittyi myös väitteitä yksityiselämän puolelta. Giorgin vuokranantaja kertoi aikanaan, että pelaaja olisi jättänyt maksamatta puolen vuoden vuokrat.
Lisäksi vuokranantaja väitti Giorgin vieneen mukanaan runsaasti huonekaluja, jotka eivät kuuluneet hänelle. Vahinkojen arvoksi arvioitiin 50 000–100 000 euroa.
Giorgi on urallaan voittanut neljä WTA turnausta ja tienannut palkintorahoina noin 6,4 miljoonaa dollaria. Nyt hänen mahdollinen paluunsa nostaa jälleen esiin kysymyksen siitä, millaisena tennistähti nähdään, jos hän todella palaa kilpakentille.





