Salibandyliigan puolivälieräennakko: Pääkaupunkiseudulla ei pelata tänä keväänä mitaleista

Ruutu LogoSeuraa Salibandyliigan pudotuspelejä Ruutu+ -palvelussa.

Salibandykauden odotetuimmat pelit ovat alkamassa, kun pudotuspelikevät käynnistyy kahdeksan joukkueen voimin. Maanantaina valittiin tanssiparit. Ottelusarjat käynnistyvät torstaina ja perjantaina. Välieriin pääsee neljällä voitolla. Tässä ennakossa puidaan pareja ja joukkueita yleisesti, nostetaan esiin kunkin sarjan mahdollinen kulminaatiopiste ja esitetään arvio ottelusarjan kulusta. Mukana on myös otteluohjelma, josta pääsee tarkastamaan otteluiden tarkat päivät ja alkamisajat.

Classic (1.) – Indians (7.)

Salibandyliigan ainoa mestarisuosikki keräsi viisi pinnaa vaille täydet täplät ja marssi ylivoimaiseen runkosarjan voittoon. Aiemmin Classic on valinnut runkosarjasijoituksen perusteella, mutta nyt se taktikoi ja otti vastustajakseen Westend Indiansin. On sanomattakin selvää, että espoolaiset ovat valintatilaisuuden suurin häviäjä, sillä Classicin kaataminen pitkässä sarjassa on lähes mahdoton tehtävä.

Kolme edellistä mestaruutta harjannut Classic on jopa vaarallisempi kuin aiemmin. Jussi Jäntin mukaantulo valmennukseen on tuonut hyökkäyspeliin rakenteita ja Classic pystyy vyöryttämään pitkiä hyökkäyksiä entistä kontrolloidummin. Myös kolmoskenttä on nostanut profiiliaan selvästi. Nuoret Aaro Helin ja Eetu Sikkinen latasivat molemmat runkosarjaan teholukeman +35. Tamperelaisten ylivoimaa kuvaa myös sen maaliero, +115, joka on 46 nyyttiä parempia kuin toiseksi parhaan lukeman kellottaneella SPV:llä.

Jos Classicin runkosarja sujui odotetusti, samaa voi sanoa Indiansista. Se taisteli pitkään viimeisestä pudotuspelipaikasta ja nousi hyvän loppukauden turvin jopa KrP:n edelle. Viimeisestä kymmenestä pelistään Indians napsi seitsemän voittoa. Liigan etevimpiin valmentajiin lukeutuva Mikko Laurikainen repi heikentyneestä materiaalista lähes maksimit irti. Espoolaisten viisikko ei repeile pallottomana ja joukkue pystyy rakentamaan tilanteita myös pidemmillä palloralleilla.

Classic on ollut Indiansille vaikea vastustaja. Tammikuun runkosarjakohtaaminen päättyi tamperelaisten 10–2-voittoon. (Juhani Järvenpää/Salibandy.fi)

Kulminaatiopiste

Tämä ottelupari on niin epätasainen, että siihen on turha nostaa mitään sen suurempaa kulminaatiopistettä. Indians on voittanut Classicin yksittäisessä ottelussa vain kahdesti: vuosina 2014 ja 2017 juuri puolivälierävaiheessa. Classic on julma vastustaja. Sitä vastaan paikoille pääseminen on haastavaa ja toisessa päässä Champions Cupin voittoa talvella juhlinut ryhmä naulaa kovalla prosentilla.

Arvio

Indians voi onnitella itseään jos voittaa edes yhden ottelun. Heimon ykköskentästä löytyy huippuosaamista, mutta tehtävä on mahdoton, kun vastapuolelle astelee kymmenen maailmanmestarin tähdittämä, äärimmäisen sitoutunut ja voittamaan tottunut ryhmä.

Classic välieriin voitoin 4–0.

Otteluohjelma

  • Pe 8.3.2019 18:30 Classic – Indians Tampere Areena Tampere
    Su 10.3.2019 17:00 Indians – Classic Otahalli Espoo
    Ti 12.3.2019 18:30 Classic – Indians Tampere Areena Tampere
    To 14.3.2019 18:30 Indians – Classic Otahalli Espoo
    La 16.3.2019 17:00 Classic – Indians Tampere Areena Tampere (tarvittaessa)
    Ke 20.3.2019 18:30 Indians – Classic Otahalli Espoo (tarvittaessa)
    To 21.3.2019 18:30 Classic – Indians Tampere Areena Tampere (tarvittaessa)

SPV (2.) – EräViikingit (6.)

SPV luultavasti toivoi Indiansia, mutta kun Classic nappasi yllättäen seiskan, oli EräViikingit helppo valinta. SPV voitti ErVin molemmissa runkosarjakohtaamisissa, kun taas Nokian KrP:lle se hävisi molemmat ottelut. Helsingissä taas ollaan mitä luultavammin tyytyväisiä SPV:n kohtaamisesta, kun toinen vaihtoehto olisi ollut tarkasti puolustava TPS.

Seinäjokiset osoittivat vaarallisuutensa pudotuspelien kynnyksellä kaatamalla Classicin vieraissa. SPV:n täksi kaudeksi uusittu, erittäin aktiivinen pelitapa on toiminut, mistä runkosarjan kakkospaikka on ilmeinen osoitus. Ylimmät karvaajat nostavat jopa päätylankkuun ja pyrkivät joko riistoon tai ajamaan pallollisen pelaajan terävästi iskevän kakkostason syliin. Pelitavan idea on hakea riistoja tietyiltä alueilta ja kääntää vastustajan epäorganisoitua pakkaa vastaan. Parhaimmillaan SPV onnistui synnyttämään vastustajalle kiireen, vaikka sellaista ei jokaisessa tilanteessa ollutkaan. SPV:n kohdalla on puhuttu paljon kovasta fysiikkaharjoittelusta, mutta todellisuudessa pelitavan mahdollistaa maailman parhaaksi pelaajaksi valittu Eero Kosonen. Kookas veskari paikkaa torjunnoillaan, jos vastustaja kääntää SPV:n karvauksen ohi.

Siinä missä SPV haluaa pitää vauhtia yllä, pyrkii EräViikingit kontrolliin. Pallollinen peli on parhaimmillaan erittäin laadukasta, kun pallo ja pelaajat tyhjiiin tiloihin. Toisinaan ErVi jää kuitenkin kehälle pyörimään. Joukkueen runkosarja oli kaiken kaikkiaan hyvin epätasainen, mikä selittyy osittain loukkaantumisilla. ErVi saa jalkeille kovan ykköskentän, jossa Jani Kukkola saa ympärilleen maajoukkueestakin tutut Lauri Kapasen ja Mika Moilasen. Kokeneen trion takaa ErVi kuitenkin kaipaa tehoja. Nuoret väläyttelivät, mutta mitaleista pelaavan joukkueen kakkoskentän pelaajiksi heistä ei vielä ole – ainakaan runkosarjan perusteella.

Kulminaatiopiste

Reagointi ei ole koskaan kuulunut Tommy Koposen vahvuuksiin, joten katseet kääntyvät EräViikinkien Mika Ahosen suuntaan. Olennaisin seikka on luonnollisesti se, miten ErVi onnistuu purkamaan SPV:n karvausta. Punapaidat toteuttavat rohkeaa pelitapaansa hyvin, mutta hyvillä lähituilla ja automatisoiduilla kääntömalleilla on mahdollisuus saada runsaasti ylivoimahyökkäyksiä. Toinen mielenkiintoinen taktinen aspekti liittyy ErVin puolustamiseen. SPV ei ole kehittynyt pitkissä hyökkäyksissä ja se pyrkii edelleen suoraviivaisesti ykkössektoriin. Runkosarjan toisessa kohtaamisessa Vantaalla Speve oli melko aseeton ErVin matalaa puolustusmuotoa vastaan.

Hurjat 239 maalia runkosarjaan latoneelta SPV:ltä löytyy leveyttä. Joni-Arttu Sieppi iski 41 maalia kolmoskentästä. (Anssi Koskinen/Salibandy.fi)

Arvio

SPV haluaa pelin virtaavan, ErVi kontrolloida sen virtausta. ErVillä on omat saumansa, jahka Janne Hyvönen on täydessä kunnossa ja nostaa kakkoskentän tasoa. Kukkolan kentän tulosvastuu on valtava ja sen on onnistuminen on menestyksen elinehto. SPV on selvä suosikki jatkoon. Seinäjokisten ratkaisijaosasto on leveämpi. Yli 55 pinnaa takoneet Jari HankkioSami Koski ja Joni-Arttu Sieppi pelasivat kaikki eri kentällisissä. Maalivahtipeli menee selvästi Spevelle, jonka merkitys korostuu pelin vauhdista riippumatta. Taktisesti tarjolla on erittäin mielenkiintoinen sarja.

SPV nappaa välieräpaikan voitoin 4–2.

Otteluohjelma

  • Pe 8.3.2019 18:30 SPV – EräViikingit Seinäjoen UT Seinäjoki
    Su 10.3.2019 17:00 EräViikingit – SPV Energia Areena Vantaa
    Ti 12.3.2019 18:30 SPV – EräViikingit Seinäjoen UT Seinäjoki
    To 14.3.2019 18:30 EräViikingit – SPV Energia Areena Vantaa
    La 16.3.2019 17:00 SPV – EräViikingit Seinäjoen UT Seinäjoki (tarvittaessa)
    Ti 19.3.2019 18:30 EräViikingit – SPV Energia Areena Vantaa (tarvittaessa)
    To 21.3.2019 18:30 SPV – EräViikingit Seinäjoen UT Seinäjoki (tarvittaessa)

TPS (3.) – Nokian KrP (8.)

Epätasaisen runkosarjan pelanneessa Nokian KrP:ssa on potentiaalia, minkä vuoksi Classic ja SPV halusivat välttää sen. TPS:lle Näätälauma sopii ainakin runkosarjan perusteella, sillä kumpikin ottelu kääntyi turkulaisten voitoksi, tosin vain maalin erolla. Ottelusarjassa joukkueet ovat kohdanneet kerran. Tämä tapahtui keväällä 2015, kun Näädät kellistivät TPS:n playoutien avauskierroksella voitoin 2–1. Pitkälle on siis tultu neljän vuoden takaisesta.

TPS lähtee ottelusarjaan ennakkosuosikkina, mutta sen yllä leijuu muutamia kysymysmerkkejä. Kuinka pahasti ykkössentteriksi nousseen Janne Hoikkasen kauden päättänyt polvivamma sekoittaa pakkaa? Alkukaudesta ykkösnyrkki oli hakusessa, mutta Hoikkanen, Miko Kailiala ja Eero Jalo löysivät yhteisen sävelen. Vastaavantyyppistä väkivahvaa tukipelaajaa ei ole heittää Hoikkasen tilalle. Menneet ovat menneitä, mutta TPS:n pudotuspelihistoria on synkkä. Turkulaiset ovat vierailleet pudotuspeleissä kuusi kertaa, mutta tie on tyssännyt aina puolivälieriin.

KrP on pudotuspelien vaikeimmin ennakoitava joukkue. Tempon ylläpitämiseen perustuva löyhä pelitapa ei kantanut tällä kaudella ja KrP:n otteet heittelivät runsaasti. Ajoittain Näädät jauhavat upeita sommitelmia hyökkäyspäässä, mutta toisinaan peli menee koheltamiseksi. Oman pään terävöittämistä kaivattiin jo kausiennakossa, mutta sitä ei nähty. Peittopeli on sarjan heikointa ja taustojen seuraaminen unohtuu toisinaan omassa päässä. KrP:n kärkiyksilöt ovat kuitenkin niin hyviä, että ryhmällä on ehdottomasti potentiaalia yllättää TPS.

Pistepörssin kakkospaikan vallannut Joona Rantala kotiutui loistavasti KrP:n ”näätärokkiin”. (Esa Takalo/Salibandy.fi)

Kulminaatiopiste

Asetelma on selvä: TPS:n puolustus vastaan KrP:n hyökkäys. Turkulaiset ovat ikävä vastustaja, sillä viisikko ei repeile, eikä sen sisään ole helppo murtautua. Hyökkäyspäässä Tepsiä vaivaa toisinaan turha varovaisuus, eikä ryhmä nosta karvausta, vaikka vastustaja tarjoaisi iskunpaikkoja. Nyt Tepsillä on kuitenkin enemmän ratkaisuvoimaa kuin aiempina vuosina, mikä saattaa tehdä ratkaisevan eron. Näädän tarina taas on täysin päinvastainen. Puolustuspelaaminen on toisinaan lähes huumoritasoa, mutta hyökkäyspelistä ei intoa ja rohkeutta puutu.

Arvio

Jos TPS malttaa luottaa omaan vahvaan viisikkopelaamiseensa, eikä lähde mukaan KrP:n tempoiluun, ovat turkulaiset erittäin lähellä seurahistorian ensimmäistä välieräpaikkaa. On myös mielenkiintoista nähdä, pyrkiikö TPS-valmennus roolittamaan jonkinlaisen raastokoostumuksen varjostamaan Henri Johanssonin kentälliseltä tehot pois. Takaa löytyy pistepotentiaalia, mutta ei riittävästi jos ykkösvitja ei kannattele nokialaisia.

TPS jatkoon voitoin 4–2.

Otteluohjelma

  • Pe 8.3.2019 18:30 TPS – Nokian KrP Kupittaan PH Turku
    Su 10.3.2019 17:00 Nokian KrP – TPS Raholan lk Tampere
    Ti 12.3.2019 18:30 TPS – Nokian KrP Kupittaan PH Turku
    To 14.3.2019 18:30 Nokian KrP – TPS Raholan lk Tampere
    La 16.3.2019 17:00 TPS – Nokian KrP Kupittaan PH Turku (tarvittaessa)
    Ti 19.3.2019 18:30 Nokian KrP – TPS Raholan lk Tampere (tarvittaessa)
    To 21.3.2019 18:30 TPS – Nokian KrP Kupittaan PH Turku (tarvittaessa)

Happee (4.) – Oilers (5.)

Puolivälierien herkullisin ottelupari mitellään Jyväskylässä ja Espoossa. Herkullisin erityisesti siksi, että vastakkain on kaksi hyökkäysorientoitunutta joukkuetta. Happee maalasi runkosarjassa keskimäärin 7,3 kertaa, Oilers 7,5 kertaa ottelussa. Joukkueiden runkosarjakohtaamisissa lapioitiin Jyväskylässä 14 maalia ja Espoossa 21 osumaa. Kumpikin voitti kotipelinsä. Edellisen kerran kun, joukkueet kohtasivat pudotuspeleissä, paineli Oilers Superfinaaliin keväällä 2016 hyvin kyseenalaisesti ratkenneen rankkarikisan päätteeksi.

Viime kaudella Superfinaalissa pelannut Happee heikkeni kesällä, mutta piti pintansa pelillisesti. Yksi iso tekijä oli pistepörssin voiton vieneen Peter Kotilaisen paluu omalle huipputasolle. Isossa kuvassa Happeen menestys kulminoituu toimivaan roolitukseen. Joukkueella on kaksi vahvaa ja tasapainoista kärkikentällistä ja kolmonen on väläytellyt toisinaan. Peliin on myös löytynyt parempaa rytmiä ja rakennetta. Enää Happee ei ole ”hirvirytkeen” varassa, vaan pystyy myös pitämään viisikon kasassa ja pelin kontrollissa.

MM-kultaa joulukuussa juhlineet Peter Kotilainen ja Mika Kohonen pelasivat loistavat runkosarjat. (Juhani Järvenpää/Salibandy.fi)

Oilersilta penättiin kauden alla kasvojen pesua ja sellainen Tapiolassa nähtiin. Tähän tosin auttoi uuden ykkösvitjan ostaminen. Oilersin tekemisestä ei erotu selkeitä kaavoja, vaan ottelusuunnitelmat ovat pragmaattisia. Vastustajan verkkoa Oilers kuitenkin pyrkii heiluttamaan, välillä jopa tyhmänrohkeasti.

Materiaalivertailussa kaksikko on hyvin tasaväkinen. Happeen kärkipelaajat ovat rahtusen kovempia, mutta Oilersilla on ratkaisijaosastolla enemmän ruutia. Oilersin puolustus on kokonaisuudessaan laadukkaampi, mutta kärkipakit ovat Happeella parempia. Maalivahdit ovat tasaväkisiä. Kokemus on kuitenkin selvästi Happeen puolella. Esimerkiksi loistokaudet pelanneille Justus Kainulaiselle ja Antti Suomelalle luvassa ovat uran ensimmäiset aikuisten pudotuspelit. Happee-leiristä lähes jokainen on tahkonut vähintään välieriä.

Kulminaatiopiste

Happeella on paremmat eväät vaihtaa pelien rytmiä kontrolloidumpaan suuntaan. Lähtökohtaisesti edessä on kuitenkin maalintekokisat. Näin ollen katseet kääntyvät hyökkäyspään ykköspyssyihin ja maalivahteihin.

Arvio

Happee on kestomenestyjä, Oilers taas kasaa tulevaisuuden mestarijoukkuetta. Espoolaisten potentiaalinen ryhmä omaa saumat Happeen kaatoon, mutta Hirvien pudotuspelirutiinia ei sovi aliarvioida. Jyväskylässä on pelattu mitaleista seitsemänä edelliskeväänä. Tuo kokemus ja sen mahdollistanut poikkeuksellinen yhteisöllisyys saattavat tehdä eron Happeen hyväksi.

Happee välieriin voitoin 4–3.

Otteluohjelma

  • To 7.3.2019 18:30 Happee – Oilers Monitoimitalo Jyväskylä
    Ma 11.3.2019 18:30 Oilers – Happee Tapiolan UH Espoo
    Ke 13.3.2019 18:30 Happee – Oilers Monitoimitalo Jyväskylä
    Pe 15.3.2019 18:30 Oilers – Happee Tapiolan UH Espoo
    La 16.3.2019 18:30 Happee – Oilers Monitoimitalo Jyväskylä (tarvittaessa)
    Ti 19.3.2019 18:30 Oilers – Happee Tapiolan UH Espoo (tarvittaessa)
    To 21.3.2019 18:30 Happee – Oilers Monitoimitalo Jyväskylä (tarvittaessa)

Kansikuva: Esa Jokinen/Salibandy.fi